Digitoday

Valikko

Väitös: Yhteistyö venäläisten softafirmojen kanssa fiksua

Julkaistu: , Päivitetty:

Ohjelmistokehitysresurssien laaja saatavuus itärajan toisella puolella, esimerkiksi Pietarin alueella, tarjoaa hyvät puitteet suomalais-venäläiselle yhteistyölle.
Väitöskirjatutkimuksen mukaan yhteistyö venäläisten yritysten kanssa voisi avata suomalaisille ohjelmistoyrityksille ovia Venäjän markkinoille.

Yhteistyön määrän lisääntymistä ehkäisevät kuitenkin ennakkoluulot ja luottamuksen puute, millä ei aina ole todellista pohjaa.

Edellytyksiä monimutkaistenkin
sovellusten kehittämiselle

Väitöstutkimuksessa arvioidaan Venäjän ohjelmistokehityssektorin nykytilaa ja tulevaisuuden yhteistyömahdollisuuksia. Sektorin erityispiirteitä ovat hyvä ammattitaito yhdistettynä edulliseen hintatasoon, joten sillä on hyvät edellytykset myös monimutkaisten sovellusten kehittämiselle.

Venäjällä syntynyt ja Lappeenrannassa opiskellut ja työskentelevä diplomi-insinööri Anna Kyrki on perehtynyt Lappeenrannan teknillisen yliopiston tuotantotalouden osastolle tekemässään väitöstyössä neljän suomalaisen ja neljän venäläisen yrityksen yhteistyötapauksiin.

Tutkimusaineiston pohjalta on luotu malli, jossa selvitetään ja ryhmitellään ne tekijät, jotka vaikuttavat päätöksiin kansainvälisestä ulkoistamisesta. Tulokset osoittavat, että kansainvälistä ulkoistamista koskevat päätökset ovat selvästi monimutkaisempia kuin yleisesti otaksutaan.

Ulkoistamisen motiivit
ovat moniulotteisia

Malli tarjoaa kokonaisvaltaisen kuvan päätöksentekoon vaikuttavista osatekijöistä havainnollistaen kansainvälisen ulkoistamisen motiivien moniulotteisuuden.  Aineiston perusteella tekijät voidaan ryhmitellä neljään ryhmään: strategiaan liittyvät, resursseihin ja kyvykkyyksiin liittyvät, organisaatioon liittyvät sekä yrittäjään tai yrityksen johtoon liittyvät seikat.

Väitöskirjan teoreettinen uutuusarvo liittyy päätösten eri ulottuvuuksia käsittelevän kokonaisvaltaisen mallin kehittämiseen, millä tutkimus on lisännyt ymmärrystä kansainvälisen tuotekehitysulkoistamisen syistä.

Yritystoiminnan kannalta tutkimuksessa esitetty malli kokoaa yhteen tekijät, joihin yrityksen tulisi kiinnittää huomio harkitessaan tuotekehitysyhteistyötä ulkomaisten toimittajien kanssa. Ulkoistamispäätösten eri osatekijöiden ymmärtäminen voi parantaa yrityksen edellytyksiä strategiselle suunnittelulle ja kansainväliseen ulkoistamiseen ryhtymiselle.

Perusteellisen päätöksentekoprosessin tulisi ottaa huomioon kaikki tuotekehitysyhteistyön mahdolliset hyödyt ja riskit. Olosuhteiden muuttuessa yrityksen pitäisi päivittää myös yhteistyösuhteensa säilyttääkseen kilpailukykynsä.

Anna Kyrkin väitöskirja Offshore Sourcing in Software Development: Case Studies of Finnish-Russian Cooperation (Kansainvälinen ulkoistaminen ohjelmistokehityksessä: tapaustutkimuksia suomalais-venäläisestä yhteistyöstä) tarkastetaan Lappeenrannan teknillisessä yliopistossa 18.12.2008 klo 12. Vastaväittäjä on professori Veikko Seppänen Oulun yliopistosta ja valvojana toimii professori Markku Tuominen Lappeenrannan teknillisestä yliopistosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    4. 4

      Kaikki syytteet joukkomurhasta syytettyjen irakilaiskaksosten jutussa kaatuivat

    5. 5

      Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

    6. 6

      Jenni Vartiaiselta karu paljastus: Gimmelin viimeiset keikat olivat täysi floppi – supersuositulla yhtyeellä surullinen loppu

    7. 7

      Johanna Pakoselta yllättävä tunnustus Seuralle suhteestaan Hunks-tanssijaan – laukoo mielipiteensä uusperhearjesta

    8. 8

      Kuinka hiljaisesta brittiopiskelijasta tuli kylmäverinen itsemurhapommittaja? – ”Salman oli aina kunnioittava minua kohtaan”

    9. 9

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    10. 10

      Lionel Messi sai 21 kuukauden tuomion – supertähti välttää vankilan lähes varmasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Myyntimies pyöritti kahdeksaa tyttöystävää vaimon selän takana – yksityisetsivä paljasti touhut

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    6. 6

      Yle näyttää suomalaisen K18-elokuvan – Marianne Träskman esiintyi elokuvassa teini-ikäisenä ja kertoo nyt eroottisista kohukohtauksista

    7. 7

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    8. 8

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    9. 9

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    10. 10

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin perunat keitetään oikein – yksi virhe saa ruoka-ammattilaiselta täystyrmäyksen

    2. 2

      Trumpilta hämmentävä viesti Israelin holokaustimuseon vieraskirjaan

    3. 3

      Eevi Teittinen julkaisi ensimmäisen yhteiskuvan Teemu-rakkaansa kanssa – fitnesskaunottaren iltapuvusta pilkottaa kurkistusaukko

    4. 4

      Kaikki syytteet joukkomurhasta syytettyjen irakilaiskaksosten jutussa kaatuivat

    5. 5

      Tellervo Koivisto Muisti-lehdelle miehensä viimeisistä viikoista: joutui vastaamaan vaikeisiin kysymyksiin hoitokodissa

    6. Näytä lisää