Digitoday

FogScreen on hyvä asiakkaiden "sisäänheittäjä"

Julkaistu:

Sumuvalkokangas lanseerataan myös vähittäiskaupalle, ja vettä käyttävistä näytöistä toivotaan sisäänheittäjiä eri myymälöille.
FogScreen lanseeraa laajaan kysyntään vedoten vähittäiskaupan tarpeisiin räätälöidyn oman sumuvalkokangasmalliston vuoden 2009 aikana. Yhtiö odottaa kaupan alasta volyymimarkkinaa ratkaisuilleen kansainvälisillä markkinoilla.

Brandien lippulaivamyymälät ja design-ostoskeskukset panostavat FogScreenin mukaan siihen, että kuluttajat saadaan siirtymään käytävältä liikkeisiin tai että asiakasvirtaa saadaan ohjattua valitun alueen sisällä suunnitellusti.

FogScreenin mielestä sen sumuvalkokangas toimii "sisäänheittäjän" roolissa hyvin, sillä sen huomioarvo suhteessa led-seiniin tai plasmanäyttöihin on suurempi.

Kolmimetrinen sumuseinä Ideaparkissa

Yhtiö kertoi vähittäiskauppamallistaan viime kesäkuussa ja ennakoi silloin lanseerausta ensi vuoden alussa. Puhetta on myös ollut näytön pienentämisestä. Nyt FogScreen sanoo, että vuoden 2009 aikana ilmestyy useita vähittäiskaupan sumuvalkokangasmalleja, jotka soveltuvat sekä myymälän sisälle että kauppakeskuksen käytäville.

FogScreenin kauppakeskusmalliston tavallista isompi kolmemetrinen sumuseinä sai kuitenkin maailman ensi-iltansa Lempäälän Ideaparkissa viikonloppuna. Ideaparkin Muotikatu Catwalkilla koettava sumuseinä on jatkoa Vantaan viihdekeskus Flamingossa nähtäville Holiday Clubin ja Bowling Circuksen sumuseinä-sovelluksille, jotka on räätälöity vähittäiskaupan tarpeisiin.

- FogScreen näytti heti kyntensä! Jo ensimmäisenä käyttöpäivänä asiakkaiden reaktiot vaihtelivat ihmetyksestä ihastukseen, sanoo Ideapark Koy:n toimitusjohtaja Henry Sukari tiedotteessa.

- Vähittäiskaupan design-ratkaisut ovat olleet meille tärkeä avaus koko maailman markkinoita ajatellen, korostaa puolestaan FogScreen Oy:n toimitusjohtaja Mika Koivula.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Oikeus hylkäsi syytteen: Mies ei valmistellut ex-kumppaninsa vahingoittamista – urheilutoimittaja pääsi heti vapaaksi

    4. 4

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    5. 5

      Suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Jyväskylän MM-rallissa – ”Ei täällä p**kele voi ajaa niin hiljaa!”

    6. 6

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    7. 7

      Robert Enke teki itsemurhan, leski avautuu nyt salatusta kaksoiselämästä: ”Edes lähimmät ystävät eivät tienneet”

    8. 8

      Näkemiin, Suomi! Näin Putin jätti Savonlinnan yöllä, Niinistöä odotti karumpi kyyti

    9. 9

      Junaonnettomuus Barcelonassa – liki 50 loukkaantunut

    10. 10

      Unelma vei tamperelaisen Inkan Las Vegasiin – ujosta kaunottaresta kuoriutui uhkea burleskitähti: ”Eroottisuus on minulle kantava voima”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Putinin turvamieheltä yllättävä veto Punkaharjulla – Saimi Hoyer: ”Tarjoilijamme toimi, kuten oli kehotettu”

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Järkyttävä huvipuisto-onnettomuus tallentui videolle USA:ssa: Laite irtosi ja ihmiset sinkoutuivat kyydistä – yksi kuoli, 7 loukkaantui

    4. 4

      IS seurasi hetki hetkeltä – Putinin vierailu on ohi, lentokone nousi ilmaan Savonlinnasta

    5. 5

      Suomessa viisi tapausta: Harvinaisessa Lasarus-ilmiössä potilaan elintoiminnot palautuvat ”kuoleman” jälkeen

    6. 6

      Nainen teki 3 muutosta aamupalaan, ja paino alkoi pudota

    7. 7

      Android-puhelimista löytyi uusi vakoiluohjelma – tarkista tämä asetus

    8. 8

      Maailman halvin remonttikikka – Jutta uudisti keittiönsä 18 eurolla Lidlin materiaaleilla

    9. 9

      Putinilta sympaattinen ele tv-kameroiden edessä – huomasitko mitä tapahtui?

    10. 10

      ”Rintani näyttävät niin isoilta” – Anne Kukkohovi julkaisi näyttävän bikinikuvan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Marjanpoimijoiden touhut hillasuolla herättivät epäilyt – Matti kurkisti ämpäriin ja tyrmistyi

    2. 2

      Perheenäiti Laura, 31, joutui häipymään joogatunnilta kesken touhun – julkaisi rehellisen tilityksen: Nolo tarina leviää

    3. 3

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    4. 4

      Teinityttö julkaisi tavalliselta näyttävän kuvan itsestään ja poikaystävästään – synnytti yllättäen silmittömän nettiraivon

    5. 5

      Duudsonit-Jukka esittelee tyrmäävän vaimonsa Instagramissa – tältä näyttää julkisuudesta pois pysytellyt kaunotar

    6. 6

      Testasimme viikon unihaasteen: mitä tapahtuu, kun menee nukkumaan joka ilta klo 21?

    7. 7

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    8. 8

      Mökkinaapuri järjesti harvinaisen viheliäisen koston auton lämmitysajastimen avulla

    9. 9

      ”Kalju lihava äijä” haki nuoria kesätöihin konepajalle riemastuttavalla ilmoituksella – näin kävi

    10. 10

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kirsi Salo, 50, yllättää yläosattomissa – poseeraa sensuellissa uintikuvassa vain lumpeenlehti povensa peittona

    2. 2

      Keltamekkoinen nainen varasti huomion Olavinlinnan laiturilla – Putinin vieressä myös illallisella

    3. 3

      Oikeus hylkäsi syytteen: Mies ei valmistellut ex-kumppaninsa vahingoittamista – urheilutoimittaja pääsi heti vapaaksi

    4. 4

      Kommentti: Tarjosiko Putin sotaharjoituksia Suomelle? Niinistö kuittasi heti

    5. 5

      Suomalaiskuskeilla kaksoisjohto Jyväskylän MM-rallissa – ”Ei täällä p**kele voi ajaa niin hiljaa!”

    6. Näytä lisää