Digitoday

Kun ketteryys korvasi kankeuden

Julkaistu:

Ohjelmistoala on usein julkisuudessa epäonnistuneiden it-projektien tai halpamaihin tehtävien isojen ulkoistusten kautta. Pienemmälle huomiolle on jäänyt it-palveluliiketoiminnassa vuosituhannen vaihteesta lähtien käynnissä ollut murros, jossa korostuvat uudet toimintatavat, teknologiat, palveluiden kehitysprosessit sekä osaamisen arvostus.

Uuden ajan it-maailmassa toteutukset tehdään pienellä laaja-alaisella toteutustiimillä nopeasti ja tehokkaasti.

Murroksen taustalla on asiakkaiden muuttuva digitaalinen liiketoimintaympäristö. Internetajan vaatimuksissa korostuvat nopeus ja käyttäjälähtöisyys. Palveluiden suunnittelu perustuu oletuksille ja markkinoiden nopeasta muutoksesta johtuen oletukset vanhenevat nopeasti. Strateginen ketteryys syntyy kyvyllä tuoda uusia ja paranneltuja palveluita markkinoille nopeassa syklissä, 2-3 kuukaudessa.

Nopeuden lisäksi digitaalisessa liiketoimintaympäristössä korostuvat palveluiden suunnittelun lähtökohdat. Aiemmin ne olivat hyvin tekniset; tänä päivänä käyttäjä ohjaa suunnittelua.  Käyttäjälähtöisten palveluiden toteuttaminen nopealla tahdilla edellyttää niiden tekijöiltä erinomaista teknologista osaamista ja uusien teknologioiden hallitsemisesta.

Murros on synnyttänyt Suomeen joukon yrityksiä, jotka jakavat yhteisen ymmärryksen digitaalisessa liiketoimintaympäristössä tapahtuneista muutoksista. Tällaisia yrityksiä ovat teknologiapuolella esimerkiksi edustamani Futurice sekä Reaktor ja Uoma, designtaloista Idean ja Fjord sekä laadunvarmistuksen ammattilaisista Qentinel. Kaikki ovat kasvaneet vauhdilla, viidessä vuodessa 1000 - 3000 %.

Näitä uuden ajan it-yrityksiä kuvastaa parhaiten niiden tapa toimia. Asiakkaiden ongelmia tai uusia palveluita ei enää istu pohtimassa suuri määrä ihmisiä kapeissa rooleissa, vaan pulmia ratkotaan muutaman hengen osaavalla tiimillä. Ongelmien ratkaisu ja tekninen toteutus eivät ole irrallaan toisistaan vaan yksi kokonaisuus.

Jokaiselta jäseneltä edellytetään laaja-alaista osaamista ja hyvää ymmärrystä siitä mitä ollaan tekemässä. Tuottamaton koordinointi jää vähemmälle. Yksilön kannalta uudenlainen, pienessä tiimissä työskenteleminen tuo positiivisia haasteita sekä paremmat mahdollisuudet vaikuttaa projektin onnistumiseen.

Murros on seurausta digitaalisen liiketoimintaympäristön kehittymisestä; kun menestyminen edellyttää tänä päivänä asiakkailta itseltään kankean, kiveen hakatun strategian sijaan ketteryyttä, osaa asiakas vaatia sitä myös it-toimittajaltaan. Uuden ajan it-yritykset ovat puolestaan vastanneet tarpeeseen toimintamallillaan.

Kirjoittaja on vuonna 2000 perustetun, internet- ja mobiiliratkaisiuihin keskittyneen Futuricen toimitusjohtaja. Futurice valittiin hiljattain Deloitten  Fast 50 kilpailussa Suomen nopeimmin kasvavaksi yritykseksi. Tänä päivänä Futurice työllistää 60 henkilöä ja sen liikevaihto on 5,3 miljoonaa euroa.

  • Mielipide

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Epäily suuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – 11 sai oireita

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Asiantuntija: Niinistön kutsu Valkoiseen taloon paljastaa, että Suomen asema maailmassa on muuttunut – ”Konfliktipotentiaalia”

    4. 4

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    5. 5

      Pettämiskohuaan kulttuurierolla selittänyt Usain Bolt juhli villisti mielitiettynsä kanssa – rakas on uhkea jamaikalaiskaunotar

    6. 6

      Madonna jakoi tavalliselta vaikuttavan kuvan syntymäpäiviltään – kiusallinen yksityiskohta hämmentää: ”Luulin sitä jalaksi”

    7. 7

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    8. 8

      Paljaiden rintojen suutelu tv-lähetyksessä aiheutti Suomessa kohun vuonna 2003 – epämiellyttävään hetkeen joutunut Hanna Kinnunen puhuu nyt tapahtuneesta

    9. 9

      Yhteenotot aviomiehen kanssa ja henkinen pahoinpitely suistivat olympiavoittajan kuilun partaalle – joutui pakenemaan kotoaan

    10. 10

      Robert Heleniuksen isä tyrmää Niklas Räsäsen ja Eva Wahlströmin kritiikin: ”Ei minkäänlaista varaa arvostella ketään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    2. 2

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    3. 3

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    4. 4

      Turkulainen Jussi kohtasi karmean näyn Ruissalossa – tien laidalla makasi kaksi vainajaa

    5. 5

      Näyttelijä aloitti Salkkareissa – katsojat raivostuivat ulkonäöstä: ”Mitä syöttöporsas tekee televisiossa?”

    6. 6

      Jari Sillanpää sai jättimäisen synttäriyllätyksen – häkeltynyt laulaja liikuttui kyyneliin

    7. 7

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    8. 8

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    9. 9

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    10. 10

      Jukka matkusti keskelle Afrikkaa, söi lämmintä majoneesia ja joi hanavettä – ”ripulireissusta” tuli unohtumaton elämys, josta puuttui vain ripuli

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Epäily suuresta vaarallisen aineen onnettomuudesta maahanmuuttajien kotoutuskeskuksessa – 11 sai oireita

    2. 2

      Huijareiden uusi kikka on härski tuplapuhelu – pahimmillaan tyhjenee koko tili

    3. 3

      Asiantuntija: Niinistön kutsu Valkoiseen taloon paljastaa, että Suomen asema maailmassa on muuttunut – ”Konfliktipotentiaalia”

    4. 4

      Anna: Huippumalli Angelika Kallio jätti luksuselämän – hänen poikansa tyrmistyi: ”Kuinka voit tehdä tämän minulle!”

    5. 5

      Pettämiskohuaan kulttuurierolla selittänyt Usain Bolt juhli villisti mielitiettynsä kanssa – rakas on uhkea jamaikalaiskaunotar

    6. Näytä lisää