Digitoday

Valikko

Oikeuksienhaltijat: varoituskirjeistä uusi ase piraatteja vastaan

Luovien sisältöjen toimialakeskusteluissa korostettiin nopeaa puuttumista luvattomaan jakeluun sekä toivottiin laittoman "markkinan" pienenemistä ja laillisen kasvamista. Keinoista oli eri osapuolilla erilaisia ja toisistaan poikkeaviakin näkemyksiä.

Kulttuuri- ja urheiluministeri Stefan Wallin käynnisti elokuussa toimialakeskustelut, joiden tarkoituksena oli luovien sisältöjen sähköisen kaupankäynnin edistäminen ja luvattoman verkkojakelun vähentäminen. Keskusteluihin osallistui elokuva-, musiikki- ja pelialan edustajia, internet-palveluntarjoajia, sisältöliiketoimintaa harjoittavia yrityksiä sekä viranomaisia.

Internet-palveluntarjoajat korostivat nykyisten keinojen toimivuuden arvioimista. Luovien sisältöjen oikeuksien haltijat toivoivat myös uusien keinojen käyttöön ottamista, opetusministeriö kertoo.

Kohdennetut kirjeet
jakavat mielipiteitä

Toimialakeskusteluiden puheenjohtaja Arne Wessberg ehdottaa nykylainsäädännön toimivuuden arvioinnin loppuun saattamista ja sellaisten mahdollisesti tarvittavien lainmuutosten valmistelua, joilla voidaan tukea toimia luvattoman verkkojakelun vähentämiseksi.

Wessbergin mukaan olisi tärkeää, että lainsäädäntö sallisi tulevaisuudessa tiedotusten ja kohdennettujen viestien lähettämisen sellaisille yksittäisille internet-liittymän haltijoille, joiden ip-osoitteista harjoitetaan luvatonta verkkojakelua.

Oikeudenhaltija lähettäisi viestin omissa nimissään, ja internet-palveluntarjoajan tehtävänä olisi välittää viesti perille liittymän haltijalle.

Näin liittymän haltijoille voitaisiin viestiä, että liittymää käytetään vastoin lakia. Tällöin myös lasten ja nuorten vanhemmat saisivat tiedon, jos heidän internet-liittymäänsä käytettäisiin luvattomiin tarkoituksiin. Tässä yhteydessä on varmistettava internetin käyttäjien perusoikeudet ja oikeusturva.

Muun muassa internet-palveluntarjoajat suhtautuivat varauksellisesti kohdennettujen viestien välittämiseen, Wessberg kertoo raportissaan.

Luovien sisältöjen oikeuksien haltijat puolestaan katsoivat, että kohdennettu viesti ei ole yksin riittävä keino, vaan olisi luotava menettelyt, joilla varmistetaan, että viestin saanut henkilö myös korjaa käyttäytymistään.

"Nyt on aika toimia"

- Sähköisessä luovien sisältöjen kaupassa on merkittävää potentiaalia, joka tulisi voida ottaa käyttöön tarvittaessa myös lainsäädäntöä muuttamalla, Arne Wessberg koosti raportoidessaan keskusteluista ministeri Wallinille.

Ministeri Stefan Wallin piti myönteisenä toimialojen halukkuutta yhteisiin ponnistuksiin luovien alojen kaupan vauhdittamiseksi.

- Myös kansainväliset mallit puhuvat siihen suuntaan, että nyt on aika toimia. Puheenjohtaja Wessbergin ehdotukset arvioidaan ja tulen keskustelemaan jatkotoimista ministerikollegoiden kanssa, Wallin sanoi.

Keskusteluissa todettiin, että toimialan haasteena on saada aktivoitumaan laillisten verkkopalveluiden käyttäjiksi se kuluttajien enemmistö, joka ei toistaiseksi hanki luovia sisältöjä lainkaan verkosta. Tässä suhteessa palveluita voitaisiin kehittää tarjontaa lisäämällä ja monipuolistamalla sekä kuluttajaystävällisyyteen panostamalla.

Myös kuluttajille suunnattua yleisempää viestintää ja myös mediakasvatusta tulee kehittää ja lisätä mahdollisimman monella eri foorumilla, raportissa todetaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    3. 3

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    4. 4

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    5. 5

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    6. 6

      87 miljoonan Eurojackpot-voitto meni kolmen porukalle

    7. 7

      Yhdysvallat kutsui koko senaattinsa Valkoiseen taloon Pohjois-Korean tilanteen vuoksi

    8. 8

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    9. 9

      Asiakirjat julkisiksi: tästä Kaisa Liskin sovitussa kunnianloukkaus­syytteessä oli kyse

    10. 10

      48 miljoonaa lotossa voittanut pariskunta erosi: Aluksi yksinkertaiset suunnitelmat megapotin suhteen – mutta ne muuttuivatkin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    6. 6

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    7. 7

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    8. 8

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    9. 9

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    10. 10

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    3. 3

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuosipalkkasi verran?

    4. 4

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    5. 5

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    6. Näytä lisää