Digitoday

Valikko

Suomi panostaa tutkimusmiljoonia laskentaan ja fotoniikkaan

Suomen Akatemia ilmoittaa, että se aloittaa laskentatieteitä sekä fotoniikkaa ja moderneja kuvantamismenetelmiä koskevat tutkimusohjelmat.

Näiden kahden hankkeen lisäksi Akatemia tutkii omassa tutkimusohjelmassaan lasten ja nuorten hyvinvointia.

Nämä kolme nelivuotista tutkimusohjelmaa saavat Akatemian rahoitusta ensi vuoden aikana yhteensä 26 miljoonaa euroa.

Akatemian mukaan optiikan ja optoelektroniikan tiede- ja teknologiahankkeet edustavat nopeimmin kasvavia teollisuudenaloja niin Suomessa kuin muualla maailmassa.

Optiikkaa ja optoelektroniikkaa kutsutaan yleisesti fotoniikaksi. Akatemia kertoo, että tutkimusohjelmalla vahvistetaan suomalaista tutkimusta tällä ajankohtaisella ja merkitykseltään kasvavalla alalla.

Laskennalliset
menetelmät

Laskennallisen tieteen tutkimusohjelmassa keskeisenä tavoitteena on laskennallisten menetelmien käytön parempi hyödyntäminen tutkimuksessa ja yhteiskunnassa. Ohjelmassa pyritään yhdistämään laskennallisten menetelmien kehittäminen laskennallisesti vaativien ja tieteellisesti erittäin merkittävien kysymysten tutkimiseen. 

Akatemian mukaan ajankohtaisia esimerkkejä tällaisista kysymyksistä ovat ilmastonmuutos, energiakysymykset, terveys ja hyvinvointi, globaalien tietoverkkojen turvallisuus sekä globaalin talouden hallinta.
 
Akatemian hallitus päätti kokouksessaan keskiviikkona myöntää tutkimusrahoitukseen vuonna 2009 yhteensä 259 miljoonaa euroa. Tästä kansainvälisten järjestöjen vaatima rahoitusosuus on 13,7 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    6. 6

      Opiskelijoiden K18-bileet seikkailupuistossa ihmetyttävät Kuopiossa: ”En välttämättä menisi heti aamulla muksun kanssa sinne”

    7. 7

      Apu: Rakastuneen Katariina Sourin ja Eliya-vaimon suhteessa tiukka sopimus: Kata tai tupakka

    8. 8

      Poliisi nappasi vanhusten huijaamisesta epäillyt valepoliisit Itäkeskuksen parkkihallista

    9. 9

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    10. 10

      Hymynkare, pistoolin piipun suunta... Nämä seikat viittaavat siihen, että juhlarahan teloituskuva lavastettiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    3. 3

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    7. 7

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    8. 8

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    9. 9

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    10. 10

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    6. Näytä lisää