Digitoday

Valikko

Hän on ensimmäinen nainen Siemensin johdossa

Barbara Kuxista tuli keskiviikkona ensimmäinen nainen Siemensin korkeimmassa johdossa, kun 160-vuotias elektroniikkajätti nimitti hänet yhtiön johtokuntaan.

Sveitsissä syntynyt 54-vuotias Barbara Kux ottaa johtaakseen Siemensin toimitusketjua hallinnoivan organisaation.

Kux on vastuussa organisaation vuotuisista 42 miljardin euron hankinnoista.

Ennen saksalaisjätille siirtymistään Kux toimi Siemensin kilpailijan Philipsin sisäänostojohtajana vuodesta 2003.

Nimitys nostaa Siemensin johtokunnan jäsenmäärän yhdeksään.

Herr Löscher
aloitti muutokset

Toukokuussa 2007 Siemensille yhtiön ulkopuolelta tullut uusi pääjohtaja Peter Löscher on sanonut yhtiökulttuurin monipuolistamisen kuuluvan hänen tärkeimpiin tehtäviinsä.

Siemensin tiedotteessa (pdf) Löscher kommentoi nimityksen tulevan juuri oikeaan aikaan taloudellisten muutosten keskellä.

Viime kuussa hän nimitti Kiinan Siemensiä vuodesta 2004 johtaneen Jill Leen yhtiön monimuotoisuusjohtajaksi.

– Johtokunta koostuu pelkistä valkoisista miehistä, Löscher sanoi talouslehti Financial Timesille kesäkuussa.

– Meidän 600 tärkeintä johtajaamme ovat kaikki valkoisia saksalaisia miehiä. Olemme liian yksiulotteisia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Juhlarahaskandaali: Orpo oli itse hyväksymässä kohua herättänyttä teloituskolikkoa

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. 6

      Taiteilija teloitusjuhlarahasta: ”Luonnollinen valinta”

    7. 7

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    8. 8

      Niukassa napapaidassa tanssivan Laura Voutilaisen seksikäs Vain elämää -esitys saa Robinin punastumaan – ”Pikkasen pornoa toimintaa!”

    9. 9

      Juhlarahassa kuva kansalaissodan teloituksesta – valtiovarainministeri Orpo: ”En voi lainkaan käsittää tätä”

    10. 10

      Temptation Islandilla rajat ylittänyt Pauliina, 21, kertoo mitä kohuyönä todella tapahtui – ”Pelotti, mitä Niklakselle näytetään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    3. 3

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    4. 4

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    5. 5

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    6. 6

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    7. 7

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    8. 8

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    7. 7

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    2. 2

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    3. 3

      Juhlarahaskandaali: Orpo oli itse hyväksymässä kohua herättänyttä teloituskolikkoa

    4. 4

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    5. 5

      Suomalainen asiantuntija pitää Toni Niemisen toimintaa ”yksiselitteisesti typeränä” – antoi huiman hinta-arvion mitaleille!

    6. Näytä lisää