Digitoday

Valikko

Suomen nettiliikenne yltää kokonaiseen prosenttiin

Suomen osuus Euroopan internet-yhdysliikenteestä on kokonainen prosentti. Siihen voidaan Ficix ry:n mukaan olla tyytyväisiä.

Ip-yhdysliikennepisteiden kattoyhdistys Euro-IX on julkaissut vuosittaisen raporttinsa internet-yhdysliikenteen määristä.

Suomen osuudeksi mitattiin tasan yksi prosentti, kun verrataan yhdysliikenteen päivittäisiä huippuarvoja. Mittauspäivä oli 28. elokuuta, ja Suomen lukema oli 17,716 gigabittiä sekunnissa. Kaikki maat yhteen ynnättynä Euroopalle laskettiin 1765,780 gigabittiä sekunnissa.

- Merkittävää on mielestäni se, että Suomi on edelleen kohtuullisen hyvässä tilanteessa, ajatellen esimerkiksi itäisen Euroopan laajakaistabuumia. Muun muassa Norja ja Tanska ovat meidän jäljessämme, Suomen ip-yhdysliikennepiste Ficix ry:n puheenjohtaja Jorma Mellin korostaa.

Ruotsi "Pohjolan keskuksena" monine kansainvälisine operaattoreineen nappasi yli seitsemän prosenttia, eikä ole ihan vertailukelpoinen. Mutta esimerkiksi Irlanti sai vain 0,1 prosenttia, vaikka maa on Suomen kokoluokkaa ja tunnetaan suurtenkin yritysten datakeskuksen sijaintipaikkana.

Periaatteessa voidaan Mellinin mukaan sanoa, että mitä parempi kilpailutilanne maassa on operaattoreiden kesken, sitä enemmän maa nousee Euro-IX:n listalla, kun liikenne vaihtaa useammin operaattoreita.

Madrid vertailukelpoisista vahvin

Raportti perustuu liikenteen mittaukseen sekä yhdysliikennepisteiltä kerättyyn tietoon niihin liittyneiden verkkojen määristä.

Euroopan mantereen isoimmat pisteet Amsterdam, Lontoo ja Frankfurt vievät yhteensä jopa 60 prosentin osuuden.

- Tilastot valehtelevat siinä mielessä, että kolmessa isommassa pisteessä vaihdetaan paljon ylikansallista liikennettä, eli niitä ei voida käsittää kansallisiksi yhdysliikennepisteiksi, Jorma Mellin sanoo.

Kansalliseen liikenteen keskittyvistä pisteistä listalla isoimmaksi paljastuu Madridin piste Espanjassa yli 5,5 prosentin osuudellaan koko Euroopan liikenteestä.

Suomi absoluuttisesti kymmenes

Raportissa mitataan myös yhdysliikenteen kokoa absoluuttisesti ja  suhteellisesti. Absoluuttisesti mitattuna Suomi on Euroopan kymmenenneksi suurin liikenteen tuottaja. Liikenteen suhteessa maan asukasmäärään Suomi sijoittuu kahdeksanneksi.

Koko Euroopan alueella liikenne kasvoi viimeisen vuoden aikana 55,8 prosenttia. Itä-Euroopassa kasvu oli reippainta, yli 82 prosenttia, kun taas Pohjoismaissa kasvu jäi 38 prosenttiin.

Kasvuluvut maailmanlaajuisesti osoittavat Yhdysvalloille 63 prosenttia, Euroopalle 55,8 prosenttia ja Aasialle vain 24,5 prosenttia.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    5. 5

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    6. 6

      Maratoonari vilautti tietämättään – nettihitiksi nousseen kuvan naiselta yllättävä paljastus

    7. 7

      Amerikkalaislehdessä hehkutetaan Helsinkiä – kuvassa Jasper Pääkkönen puolialastomana

    8. 8

      Raju törmäys tiekaiteeseen – keski-ikäinen mies loukkaantui vakavasti ulosajossa Keravalla

    9. 9

      Nuorten nakukuvaharrastus huolestuttaa poliisia – intiimit kuvat leviävät WhatsAppin kautta

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    6. 6

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    9. 9

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    10. 10

      Internet sekosi tv-juontajan pinkistä röyhelömekosta – hervottomia vertauksia sukupuolielimeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      AFP: 30 kiloa lähti, jalka kuhisi matoja – Nepalissa kadonnut trekkaaja löytyi hengissä 47 päivän jälkeen

    3. 3

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    4. 4

      LM: Venäläiset hävittäjälentäjät vilauttivat törkeästi keskisormea Itämerellä – brittilentäjä hymyili takaisin

    5. 5

      Leipäjonossa käyvä Markku kertoo Ylelle miltä tuntuu, kun taskussa on vain 35 senttiä – ”Yhteiskunta potkii päähän”

    6. Näytä lisää