Digitoday

Valikko

Nyt irtisanotaan Piilaaksossa

Finanssialalta käynnistynyt markkinapaniikki on alkanut levitä kulovalkean tavoin myös Kaliforniassa. Monet it-yritykset ovat ilmoittaneet rekrytointikielloista ja työvoiman vähennyksistä viime viikkojen aikana.

Musiikkipalvelu Pandora irtisanoo 20, nettimainostaja AdBrite 40 ja videobloggauspalvelu Seesmic 10.

Yhä useampi pieni kalifornialainen it-yritys on joutunut turvautumaan irtisanomisiin syys- ja lokakuun aikana.

Finanssialalta levinnyt paniikki on alkanut tarttua etenkin pieniin it-yrityksiin.

– Minusta tilanne on erittäin, erittäin vakava. Puolet yrittäjätuttavistani on kriittisessä tilassa seuraavat puoli vuotta tai vuoden, Seesmicin perustaja Loic Le Meur kertoi talouslehti Financial Timesille.

Osa yrityksistä on lopettanut uusien työntekijöiden palkkaamisen. Tällainen on esimerkiksi pikaviestinpalveluja tuottava Meebo.

Meebon perustaja Seth Sternberg kertoi FT:lle olleensa sijoitusyhtiö Sequoia Capitalin tilaisuudessa lokakuussa. Tunnelma yrittäjien ja sijoittajien parissa oli masentunut.

Sijoittajayhtiön esitys oli alkanut muistutuksella hyvien aikojen loppumisesta, ja yrittäjiä oli kehotettu kohtelemaan jokaista dollaria kuin se olisi heidän viimeisensä.

Yahoo suunnittelee
irtisanomisia

Huonot ajat näkyvät myös isojen it-yhtiöiden toiminnassa.

Talouslehti Wall Street Journal uutisoi viikonloppuna nettiyhtiö Yahoon suunnittelevan mittavaa säästöohjelmaa, joka veisi työn yli tuhannelta.

Vaikka Yahoon ongelmat johtuvat osittain kilpailutilanteesta ja Microsoftin ostotarjousta seuranneesta myllerryksestä, talouskriisi lymyää taustalla.

WSJ:n mukaan talouskriisi on raskas erityisesti bannerimainonnassa vahvalle Yahoolle. Kun Yahoossa mainostavat firmat pienentävät markkinointibudjettiaan, bannerimainokset ovat leikkauslistan alussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    2. 2

      Vakava tapaturma Fazerin tehtaalla Vantaalla – keski-ikäisen työntekijän käteen vakavat vammat

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

    5. 5

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    6. 6

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    7. 7

      Äiti järkyttyi lapsensa ottamasta videosta – bussinkuljettaja tutki kännykkää ajon aikana Espoossa

    8. 8

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    9. 9

      Ilves on kääntänyt asetelman päälaelleen – Tapparan kapteeni: ”Nyt pitää juonia porukalla”

    10. 10

      Sonkajärvellä on tolkuton määrä nuoria sinkkumiehiä – ”Jos juhannusjuhlilla ei yritetä iskeä, palautamme naiselle pääsylippurahat”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    2. 2

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    3. 3

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    4. 4

      Arjen kuluttama yksinhuoltajaäiti Ronja, 41, purskahti itkuun katsottuaan peiliin tv-ohjelman muutoksen jälkeen – katso kuvat!

    5. 5

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    6. 6

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    7. 7

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    8. 8

      Jari Sarasvuolle tehty operaatio epäonnistui: syöminen sietämätöntä ja puhe epäselvää – ”SM-bondage-häkkyrä laukesi suussani”

    9. 9

      Einin keikka keskeytyi äkillisesti Saariselällä – vietti yön vessan lattialla: ”Silloin mua vietiin... ”

    10. 10

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    7. 7

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    8. 8

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    9. 9

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    10. 10

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    2. 2

      Vakava tapaturma Fazerin tehtaalla Vantaalla – keski-ikäisen työntekijän käteen vakavat vammat

    3. 3

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    4. 4

      Kauppakeskus Jumbo evakuoitiin Vantaalla

    5. 5

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    6. Näytä lisää