Digitoday

Valikko

Kaaos jatkui Harjavallan keskustakoulussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Harjavallan Keskustan koulussa ei voitu opettaa normaalisti perjantainakaan, sillä paniikkia lietsoi mitä ilmeisimmin väärin tulkittu YouTube-ääniviesti.

Poliisi sai tiedon noin aamuyhdeksältä, että Harjavallan yläasteella tapahtuisi jotain vakavaa kello 11.00. Uhkaus oli tehty internetissä nuorison suosimalla YouTube-sivustolla. Mitään uhkausta ei kuitenkaan poliisin mukaan enää löytynyt sivustolta.

Poliisipartio meni ylä-asteelle ja sai tietää, että uhkauksessa ei ollut puhuttu mitään nimenomaan Harjavallasta. Mutta poliisin saapuessa yläkoulu oli jo evakuoitu alakoulun puolelle auditorioon.

Keskustan koulussa ollaan oltu herkistyneitä uhkauksille sen jälkeen, kun eräs oppilas uhkasi toisen oppilaan ja opettajan henkeä joitakin päiviä sitten. Perjantain paniikin myötä osa yläkoululaisista oli lähtenyt peloissaan kotiin ja yläkoulun loppupäivän oppitunnit peruutettiin, Kokemäen poliisi kertoo.

Poliisi antaa pohdittavaa

Mitään konkreettista vaaraa ei siis poliisin mielestä ollut.
Eri tapauksissa viime aikoina koulu-uhkaukset eivät välttämättä ole olleet todellisia. Sen sijaan jokin alkuperäinen viesti esimerkiksi internetissä tai kännykässä on saattanut vääntyä toisenlaiseksi, mikä on sitten aiheuttanut vääriä pelkoja.

Kokemäen poliisi on joutunut viime päivinä vierailemaan useamminkin Harjavallan Keskustan koululla ja antaa nyt kotiläksyjä:

– Vastaavanlaisia yleisluonteisia uhkauksia tulee olemaan jatkossakin, mutta nyt pitää keskustella, miten niihin reagoidaan vastaisuudessa, poliisi sanoo tiedotteessaan.

Alakoulun puolella tilanne saatiin rauhoitettua, ja koulupäivä jatkui 1-6 luokilla normaalisti.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    2. 2

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    3. 3

      Danielin, 16, mopoauton uumenista luikerteli suomuinen salamatkustaja – auto vedettiin tien sivuun

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    6. 6

      Amerikkalaisen unelman loppu: työpaikat palasivat, mutta palkka puolittui

    7. 7

      Heikki Kovalaiselle upea voitto Japanissa

    8. 8

      Cheekin viaton kuva uudesta koiranpennusta kärjistyi kiihkeäksi someväittelyksi – keskiössä lyttykuonoisen Otuksen rotu

    9. 9

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    10. 10

      Walmartin työntekijä hälytti poliisit – rekasta paljastui kahdeksan ihmisen ruumiit Teksasissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen lentomatka muuttui ”painajaiseksi” – kuva erikoisesta tapahtumasarjasta villitsee somessa

    2. 2

      ”Turha yrittää kesyttää” – julkkisnaiset kertovat, miksi eivät aja häpykarvojaan

    3. 3

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    4. 4

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    5. 5

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    6. 6

      Katso, oletko rikas vai köyhä – tämän verran keskimääräinen suomalainen omistaa

    7. 7

      Pia, 25, hylkäsi asianajajan työn ja ryhtyi Instagram-tähdeksi – tienaa nyt muhkeat summat povekkailla kuvilla: ”Halusin haastaa itseni”

    8. 8

      Kuvat Suomen kesästä: Festarivieraat kahlasivat tulvivalla kadulla, tennarit upposivat rakeisiin ja salama halkaisi koivun – ”Aika tälli tuli”

    9. 9

      Pete Parkkosen keikka Tikkurilassa sai huvittavia piirteitä: ”Ei tässä ole mitään järkeä enää!”

    10. 10

      200 risteilymatkustajaa jumissa Saimaan kanavassa – ruoka alkaa loppua, muusikko soittaa Baddingia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    2. 2

      Kansainvälisen uintiliiton julkaisema kuva järkyttää – ”Todella nöyryyttävää, epäkunnioittavaa, skandaali”

    3. 3

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    4. 4

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    5. 5

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    6. 6

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    7. 7

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    8. 8

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    9. 9

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    10. 10

      8 asiaa, joita pariskunnat tekevät, mutta eivät myönnä sitä – montako kohtaa myönnät?

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Tulipunainen hellemassa iskee pian Suomeen – tänne Venäjän lämpö saapuu jo huomenna!

    2. 2

      Muistatko Tenavatähti Konsta Hietasen? Neljän lapsen isällä sivu-ura – yli 100 keikkaa vuodessa!

    3. 3

      Danielin, 16, mopoauton uumenista luikerteli suomuinen salamatkustaja – auto vedettiin tien sivuun

    4. 4

      ”Palopuron puuma” Laura, 40, vaihtoi nuupahtaneen liiton 15 vuotta nuorempaan mieheen: ”Seksi on hyvää”

    5. 5

      Huume-Eeva oli Bangkokin ensimmäinen suomalainen naisvanki – ”Nukuin 168 vangin seassa”

    6. Näytä lisää