Digitoday

Valikko

Facebookin vaalikone kertoo äänestäjien omasta kiinnostuksesta

Suomalaiset kunnallisvaaliehdokkaat ja äänestäjät ovat saaneet jälleen uuden vaalikoneen. Sellainen avattiin tiistaina Facebook-sivustolla.
Facebook-vaalikoneeseen oli perjantai-iltapäivään mennessä rekisteröitynyt jo 900 ehdokasta. Eniten ehdokkaita on tullut Helsingistä ja Turusta. Vierailijoita oli samaan aikaan käynyt  noin 1300 ja he olivat lisänneet 120 kysymystä

Facebookin vaalikone poikkeaa perinteisistä vaalikoneista siinä, että äänestäjät voivat lisätä kysymyksiä itse. Listan alkuun nousevat ne kysymykset, joita äänestäjien enemmistö pitää tärkeinä.

Uudet kysymykset saavat aktiivisimmat ehdokkaan palaamaan vaalikoneeseen useita kertoja, sanoo palvelun kehittäjä, jatko-opiskelija Tomi Maila.

Myös äänestäjien kertomat mielipiteet säilyvät omien Facebook-tunnuksien suojissa, joten myös he voivat täydentää vastausluetteloaan myöhemmin.

– Facebook-vaalikoneella äänestäjät pystyvät etsimään ehdokkaita heille henkilökohtaisesti tärkeiden asiakysymysten pohjalta, Maila sanoo.

Maila sanoo haluavansa lisätä äänestäjien ja poliitikkojen keskinäistä vuorovaikutusta. Väitöskirjaa tekevä Maila ei itse ole ollut mukana aktiivisesti politiikassa yliopistopolitiikkaa lukuun ottamatta. Yhteisösovelluksen rakentaminen on tuonut hänet itsensä lähemmäs politiikkaa.

– Olen joutunut tutustumaan paljon politiikkaan vaalikoneen suunnittelussa. Olen lukenut paljon ja soitellut opiskeluvuosilta tutuille poliitikoille, Maila sanoo.

Mailan mukaan mediayhtiöiden vaalikoneet keskittyvät suhteellisen pieneen joukkoon vaaliteemoja, jolloin äänestäjille yksilöllisesti tärkeät asiat jäävät helposti vaalikonekysymysten ulkopuolelle.

– Yhteisöpalvelut tuovat politiikkaa lähemmäksi tavallisia kansalaisia, Maila uskoo.

Torstai-iltapäivänä Facebook-vaalikoneen ykköskysymys esimerkiksi Espoossa oli “Mihin sijoittaisit Espoon jätevedenpuhdistamon?” ja Turussa “Pitäisikö Turun kauppatorin alle rakentaa parkkihalli?”

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näyttelijä Matti Viironen on kuollut

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    4. 4

      Linnanmäki paljasti uutuuslaitteensa: tässä on Magia

    5. 5

      F1-asiantuntija harmissaan Valtteri Bottaksen tilanteesta – ”Hyvin ikävää katsoa”

    6. 6

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    7. 7

      185 amistutkintoa jäämässä unholaan – mukana hitsaaja, valokuvaaja ja maalari

    8. 8

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    9. 9

      Jere Karalahti vihjaili muutolla Thaimaahan – maksanut vanhoja velkojaan kymppitonneilla

    10. 10

      Kommentti: Vaalitappio oli karmea herätys keskustalle – kulisseissa mietitään jo Sipilän seuraajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    3. 3

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    4. 4

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    5. 5

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    6. 6

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    7. 7

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    8. 8

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    9. 9

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    10. 10

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näyttelijä Matti Viironen on kuollut

    2. 2

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    3. 3

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    4. 4

      Linnanmäki paljasti uutuuslaitteensa: tässä on Magia

    5. 5

      F1-asiantuntija harmissaan Valtteri Bottaksen tilanteesta – ”Hyvin ikävää katsoa”

    6. Näytä lisää