Digitoday

Valikko

TU pisti kovat piippuun Eniroa vastaan

Julkaistu: , Päivitetty:

Toimihenkilöunionin TU:n hallitus ilmoittaa, että se myönsi keskiviikkona liiton puheenjohtajalle Antti Rinteelle valtuudet uhata Eniroa työtaistelutoimilla sen sanottua Turusta irti toimihenkilöiden luottamusvaltuutetun.

TU:n ict-alan sopimusalavastaava Arto Heikkilä toteaa, että Turun palvelupisteessä on jo pitkään painostettu TU:n jäseniä.

– Keväällä Turun enirolaiset valitsivat oman luottamusvaltuutetun ja varaluottamusvaltuutetun. Varsinainen luottamusvaltuutettu luopui luottamustoimesta nyt syksyllä, jonka jälkeen tehtävän otti haltuun hänen varansa.

Lokakuun alussa työnantaja irtisanoi uuden luottamusvaltuutetun epäselvin perustein.

– Luottamusvaltuutettuun liittyen ei myöskään noudatettu laissa määriteltyä vahvennettua irtisanomissuojaa.

Puheenjohtaja Rinne korostaa, että Toimihenkilöunioni on ollut yhteydessä Eniron johtoon ilman merkittävää tulosta.

Eniro kieltää
painostuksen

Eniro viestitti torstaina, että yhtiö ei ole painostanut Toimihenkilöunioniin kuuluvia työntekijöitään.

Eniro kertoo, että yhtiössä on virallinen kaudeksi 17.2.2007-31.12.2009 valittu luottamusmiesorganisaatio, jonka jäsenet kuuluvat Palvelualojen Ammattiliitto ry:n (PAM) puhelinpalveluja ja yhteyskeskuksia koskevan työehtosopimuksen piiriin. Kyseiset luottamusmiehet edustavat yhtiön mukaan henkilöstöä kaikissa yhteistoimintaneuvotteluissa.

Lisäksi osa Eniro Finlandin työntekijöistä kuuluu Toimihenkilöunioniin, mutta työnantaja ei ole vastoin unionin väitettä painostanut TU:hun kuuluvia työntekijöitään millään tavalla, Eniro korostaa.

– Esimerkiksi Eniro Finlandin työsuojeluvaltuutetut kuuluvat Toimihenkilöunioniin. Työnantajalla on näihin työntekijöihin erittäin toimivat ja luottamukselliset suhteet, Eniro Finlandin henkilöstöjohtaja Tuula Selonen selvittää.

Hämmennystä työntekijöiden
keskuudessa

Toimihenkilöunionin uhkaileva toimintatapa on Eniron mukaan aiheuttanut hämmennystä Eniron TU-jäsenistön keskuudessa. Esimerkiksi Turun toimipisteessä TU:n luottamustehtävään valittu henkilö halusi irtisanoutua tehtävästään TU:n toimintatapojen vuoksi.

– Halusin jättää luottamustehtäväni, koska en hyväksy TU:n tapaa aloittaa neuvotteluja uhkailemalla. Lisäksi Turussa Eniroa vastaan tehdyt toimenpiteet käynnistettiin selkäni takana ollessani estynyt hoitamasta tehtäviäni sairaslomani aikana, sanoo TU-aktiivi Pirkko Moisala.

– Enirolla on toimiva luottamusmiesorganisaatio. Näin ollen organisaatiossa ei ole erikseen valittuina virallisia luottamusvaltuutettuja. Eniron Turun toimipaikassa on valittu näkemyksemme mukaan vaaleissa ilman äänestystä yksi luottamusvaltuutettu sekä kaksi varavaltuutettua TU:n keskuudessa, Eniron luottamusmies Arimo Mustonen kertoo.

Eniro Finland sanoo, että se ei ole Toimihenkilöunionin väitteisiin viitaten irtisanonut työntekijäänsä epäselvin perustein.

– Tässä tilanteessa kyse on yksittäisen työntekijän ja työnantajan välisestä asiasta, mutta asiaan ei liity epäselvyyksiä. Emme kommentoi yksittäiseen työsuhteeseen liittyviä asioita julkisuuteen, henkilöstöjohtaja Selonen huomauttaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    4. 4

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    5. 5

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    6. 6

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    7. 7

      Virkailija tuijotti ja arvosteli olympiavoittajan vartaloa – naistähdeltä kovaa tekstiä: ”Olen kurkkuani myöten täynnä”

    8. 8

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    9. 9

      Cristiano Ronaldoa uhkaa kova rangaistus – yli viiden vuoden tuomio mahdollinen

    10. 10

      Urheilutähtien traagisissa kuolemissa yhtymäkohtia – sama sairaala ja kuolinpäivä, turmissa yhteisiä piirteitä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    2. 2

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    3. 3

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    4. 4

      Lue kaikki presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    5. 5

      ISTV:n lähetys Mauno Koiviston hautajaisista

    6. 6

      Conan O’Brien paljastaa kauheimman vieraansa keskusteluohjelmassa: ”Hän on teeskentelijä”

    7. 7

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    8. 8

      Miro jonotti jo puoli yhdeksän aikaan presidentti Koiviston siunaustilaisuuteen – ”Hän antoi minulle uuden mahdollisuuden elää”

    9. 9

      Lepää rauhassa, presidentti Koivisto – päivän koskettavin kuvasarja otettiin Hietaniemen hautausmaalla

    10. 10

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    9. 9

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    10. 10

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    4. 4

      Kamerat eivät paljastaneet: Joonas ja Pauliina harrastivat seksiä Temptation Islandilla toistensa selän takana – näin parilla menee nyt

    5. 5

      Kisailu parkkihallissa päättyi suoraan seinään Itäkeskuksessa

    6. Näytä lisää