Digitoday

Valikko

Smartboard teki miljoonannen digitaulun

Kanadalainen Smart Technologies sylkäisi miljoonannen digitaalisen, interaktiivisen taulun tuotantolinjaltaan elokuun 12. päivänä. Nämä taulut korvaavat liitutaulut tai paperiset piirtotaulut esitysvälineinä ja samalla tallentavat niille piirretyt esitykset.
Smart Technologies aloitti vuorovaikutteisten esitystaulujen valmistuksen vuonna 1991 Ottawassa. Tutkimusyritys Futuresourcen mukaan yhtiö on ehdoton markkinajohtaja 53 prosentin markkinaosuudella. Yhtiö arvelee, että seuraavan miljoonan taulun valmistamiseen menee vain muutama vuosi.

Futuresource ennustaa interaktiivisten taulujen myynnin kasvavan 200 prosenttia seuraavan viiden vuoden aikana.

Smart Boardin suunnittelu sai alkunsa Ottawan yliopiston etäopetuskeskuksen johtajan Donald McDonellin aloitteesta. Tietokoneen näyttö saatiin näkymään interaktiiviselle taululle ja siinä olevia tietoja pystyttiin käyttämään ja muokkaamaan suoraan taulun pintaa koskettamalla.
 
– Jo ensimmäisen Smart Boardin suunnitteluvaiheessa tajusimme, että tällä tuotteella on valtavat markkinat erilaisissa opetus-, oppimis- ja yhteistyöympäristöissä, sanoo Smart Technologiesin perustaja David Martin.

Suomessa on näitä interaktiivisia digitaalisia tauluja käyttävät muun muassa Finpro ja Espoon kaupunki. Tauluja tuo maahan Aronet-Esitysyhtiöt Oy.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    4. 4

      Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

    5. 5

      15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

    6. 6

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    7. 7

      Muistatko 80-luvun povipommi Sabrinan? 49-vuotias italialaiskaunotar on yhä häikäisevä ilmestys – fanit ylistävät: ”Mamma mia!”

    8. 8

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    9. 9

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    10. 10

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    4. 4

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    7. 7

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    8. 8

      Mies vei tavarataloon 22 000 euroa muovikassissa – oletti rahojen päätyvän tulevalle morsiamelleen

    9. 9

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    10. 10

      Tuhannen tölkin olutpaketti muuttui vitsistä todeksi – menekki yllätti panimon täysin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    4. 4

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    5. 5

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    8. 8

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    9. 9

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    3. 3

      Ökynuorten luksusfestivaalista tuli katastrofi: järjestelyt pettivät pahoin – vieraat järkyttyivät telttamajoituksesta ja villieläimistä

    4. 4

      Muistatko tenniksen superparin? Tältä Andre Agassi ja Steffi Graf näyttävät nyt

    5. 5

      15-20 maahanmuuttajan joukkotappelu Lahdessa – välejä selviteltiin nyrkein ja vöin

    6. Näytä lisää