Digitoday

Valikko

Nettiuhkailu seisautti koulunkäyntiä Jyväskylässä

Julkaistu: , Päivitetty:

Näille ei näytä tulevan loppua. Nyt Jyväskylässä on koulupäivä peruttu kahdessa oppilaitoksessa, koska internetissä on liikkunut uhkailuja.

Poliisin mukaan Jyväskylän ammattiopiston Harjun toimipisteeseen sekä Viitaniemen toimipisteeseen on kohdistettu uhkailuja internetin keskustelupalstoilla sunnuntai-illan ja yön aikana. Uhkaukset ovat kohdistuneet maanantai-päivälle.

Komisario Tuomo Korhonen tarkentaa kysyttäessä, että varsinaista uhkausviestiä ei ainakaan vielä ole jäljitetty. Oletus on, että netissä liikkuvat erisisältöiset uhkailut olisivat juontuneet ja vääntyneet jostakin alkuperäisestä viestistä.

- Konkreettista uhkailmoitusta ei ole toistaiseksi löytynyt. Nämä ovat olleet huhupuheita, Korhonen viittaa nettiviesteihin.

Ei merkkiä alttareista

Illan ja yön aikana on Keski-Suomen hätäkeskukseen tullut useita puheluita oppilaiden vanhemmilta sekä oppilailta itseltään. Tilanteen rauhoittamiseksi on poliisi maanantai-aamuna sulkenut koulujen ovet, eikä oppilaita päästetä kouluihin.

Nettiviestien mukaan kouluille olisi tuotu hautakiviä ja kynttilöitä - jopa alttareita olisi rakennettu. Mitään tällaista ei ole kuitenkaan löytynyt. Poliisin erikoisjoukot ovat puolenpäivän aikaan lähdössä tarkastamaan molempien koulujen tiloja.

Poliisi on Suomessa vedonnut uhkausten suunnittelijoihin ja muistuttanut raskaistakin seurauksista uhkailijoille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    5. 5

      Nuoria loukkaantui ulosajoissa juhannusyönä Liperissä ja Jyväskylässä

    6. 6

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    7. 7

      Yön uutiset: Katso mitä tapahtui, kun nukuit

    8. 8

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    9. 9

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    10. 10

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    6. 6

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    7. 7

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    8. 8

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    9. 9

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    10. 10

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren palkka 2000 e/kk, kokeneen jopa 5000 e/kk – onko tässä järkeä?

    2. 2

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    5. 5

      Nuoria loukkaantui ulosajoissa juhannusyönä Liperissä ja Jyväskylässä

    6. Näytä lisää