Digitoday

Valikko

YouTubesta tuli ongelma poliisille

Seinäjoen apulaispoliisipäällikön mukaan epäilyttävien videoiden löytäminen hakukoneiden avulla on vaikeaa.

Epäilyttävien videoiden löytäminen verkon yhteisöpalveluista tuottaa poliiseille päänvaivaa.

– Poliisi pystyy katsomaan videoita vain, jos tiedämme videon tarkan hakemistopolun,  apulaispoliisipäällikkö Vesa Nyrhinen totesi tänään pidetyssä tiedotustilaisuudessa Uusi Suomi -verkkolehden mukaan.

Osa lehdistä kiirehti vetämään Nyrhisen puheista johtopäätöksen, että poliisin koneissa käytettävissä olevien hakusanojen käyttöä olisi jotenkin rajoitettu. 

Tämä ei kuitenkaan Nyrhisen mukaan pidä paikkaansa.  Myöhemmin päivällä Nyrhinen tarkensi Digitodaylle, että ongelma ei ole poliisin koneissa,  vaan oikean osoitteen löytämisessä.

– Esimerkiksi shooting, verilöyly tai muu tällainen sana ei aukea Google-haulla, vaan netistä pitää löytää oikea polku tähän tiedostoon, Nyrhinen sanoo. 

– Tiedoston sisältö selviää, jos sinne pystyy menemään jotain polkua pitkin, mutta niitä ei pysty aina hakemaan hakukoneilla.

Nyrhinen sanoo saaneensa tällaisen tiedon ja kertoo, ettei hän tunne "atk-tekniikkaa" sen kummemmin. Samassa tilaisuudessa paikalla olleen rikosylikomisario Urpo Lintalan mukaan poliisilla on "kohtuullisen hyvät valmiudet" internetin tutkintaan.

Ylen mukaan keskusrikospoliisi on nyt määrätty valvomaan internetiä tehostetusti. Määräys on voimassa toistaiseksi, ja valvonta perustuu vihjeiden tarkastamiseen.

Krp:stä korostettiin, että yksittäisiä internet-sivustoja ei vahdita, ja että koko internetin valvominen on mahdotonta. Kyse olisi neulan kaivamisesta heinäsuosta.

(Päivitys: Uutisen tietoja päivitetty Nyrhisen kommenteilla.)

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Koululääkärille sakot 11-vuotiaiden kaksospoikien kuolemasta

    4. 4

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    5. 5

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    6. 6

      49-vuotias Baywatch-povipommi veti ylleen legendaarisen punaisen uimapuvun – niukka asu paljasti uskomattoman vartalon

    7. 7

      Sofia Belórf sinkkuhuumassa – iloitsee, että ei saanut Niko Nousiaisen kanssa lapsia: ”Silloin en olisi eronnut”

    8. 8

      Suku ei hyväksynyt naisen seurustelua turvapaikanhakijan kanssa Kauhavalla – veli syyllistyi kolmeen pahoinpitelyyn

    9. 9

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    10. 10

      Tuore maatalousministeri pitää kaupan omia brändejä markkinahäirikköinä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuomas Enbuske ihmetteli tv:ssä Lauri Ylösen ja ex-vaimo Paula Vesalan lämpimiä välejä – Ylöseltä tyhjentävä vastaus

    2. 2

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    3. 3

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    4. 4

      Sofia Belórf: Avioliitto Niko Nousiaisen kanssa ohi! Fitnesskaunotar avautuu eron syistä ensimmäistä kertaa

    5. 5

      Viiden tähden hotelli rapistui paikoilleen – vip-vieraiden unelma on nyt karu näky

    6. 6

      68-vuotias mies ampui kotiinsa tunkeutunutta murtovarasta, epäillään tapon yrityksestä

    7. 7

      24-vuotias näyttelijäkaunotar on ”liian seksikäs” elokuviin – ministeriö kielsi povipommilta kaikki esiintymiset vuodeksi

    8. 8

      NHL-pelaaja kieltäytyi MM-Leijonista vammaan vedoten – todelliset syyt pelaajakatoon paljon raadollisempia

    9. 9

      Tapparan mestaruusjuhlat saivat yllättävän käänteen – ”Hätkähdin kun kuulin tutun äänen”

    10. 10

      Punkki puri perheenäitiä karmein seurauksin piknikillä Helsingissä: Annukka unohti jopa oman nimensä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Koululääkärille sakot 11-vuotiaiden kaksospoikien kuolemasta

    4. 4

      Tämän nimisillä miehillä on Suomessa 266 täyskaimaa

    5. 5

      Samantha sai 14-vuotiaana tietää hirvittävimmän mahdollisen totuuden isänsä teoista – asia paljastui googlatessa

    6. Näytä lisää