Digitoday

Valikko

Mars-mönkijälle huima haaste

Marsin Victoria-kraatterista juuri noussut Opportunity-mönkijä sai Nasan tiedemiehiltä uuden tehtävän. Edessä on jopa kahden vuoden taival kohti huomattavasti isompaa kraatteria.
Kohteena on Endeavour-kraatteri, jonka rinnalla Victoria kalpenee. Endeavour on yli 20 kertaa leveämpi ja on halkaisijaltaan 22 kilometriä.

Tukijat lähettävät Opportunityn 12 kilometrin vaellukselleen ajatellen, ettei heillä ole mitään hävittävää. Opportunity on sisarluotain Spiritin tavoin toiminut jo vuosia aiottua pidempään. Opportunity on Spiritiä paremmassa kunnossa sikäli, että sen kaikki kuusi pyörää toimivat edelleen.

- Emme ehkä pääse sinne, mutta tieteellisesti se on joka tapauksessa oikea suunta, ryömijöiden tieteellisistä instrumenteista vastaava päätutkija Steve Squyres toteaa Nasan mukaan.

Opportunitya auttaa taivaista käsin Mars Reconnaissance Orbiter -aluksen kamera. Sen avulla reitin mahdolliset vaaranpaikat voidaan havaita etukäteen. Lisäksi Opportunityn apuna on vuonna 2006 päivitetty ohjelmisto, jonka avulla vekotin osaa entistä paremmin itse valita reittejä ja varoa esimerkiksi hiekkadyynejä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    2. 2

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    3. 3

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    4. 4

      Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

    5. 5

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    6. 6

      6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

    7. 7

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    8. 8

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    9. 9

      Al-Qaida-johtaja kuoli Yhdysvaltain tekemässä ilmaiskussa

    10. 10

      Hollanti karmeissa vaikeuksissa MM-karsinnoissa – Arjen Robben: ”Olen sanaton”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    6. 6

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    7. 7

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    8. 8

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    9. 9

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    10. 10

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    2. 2

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    3. 3

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    4. 4

      Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

    5. 5

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    6. Näytä lisää