Digitoday

Järvikasvillisuudesta täsmätietoja internetiin

Julkaistu: , Päivitetty:

Pohjois-Savon ympäristökeskus on julkaissut maakunnan järvien vesikasvillisuuskartoituksista kertovan internetsivuston, jolta löytyy tiivis tietopaketti vesikasvillisuudesta ja sen ekologisesta merkityksestä järvessä.

Myös vesikasvitutkimusten tuloksia ja menetelmiä esitellään. Vesikasvien poistamisesta sivuille on kerätty perustiedot sekä runsaasti linkkejä kasvien poistosta kiinnostuneille. Sivusto löytyy osoitteesta www.ymparisto.fi/psa.

Pohjois-Savon ympäristökeskus on tutkinut järjestelmällisesti maakunnan järvien vesikasvillisuutta jo vuodesta 2000. Vuosittain Pohjois-Savossa on tutkittu keskimäärin seitsemän järven vesikasvillisuutta ja vuosina 2000-2008 on kertynyt tietoa yhteensä 63 järven kasvillisuudesta.

Vesikasvillisuuskartoitukset ovat ympäristökeskuksen mukaan viime vuosiin asti olleet lähinnä järvien kunnostuksiin liittyviä selvityksiä tai toiminnanharjoittajien vesistövaikutusten seurantaan liittyneitä velvoitetarkkailuja.

Tutkimusten erilaisista tavoitteista ja menetelmistä johtuen tulosten keskinäinen vertailu on ollut vaikeaa. Vuonna 2004 voimaan astuneen vesienhoitolainsäädännön edellyttämä järvien ekologisen tilan arviointi vaatii yhtenäisiä seurantamenetelmiä. Pohjois-Savon ympäristökeskus on osallistunut vesienhoitolain mukaisten seurantamenetelmien kehittämiseen ja tuottanut samalla runsaasti tietoa vesikasvillisuudesta jo ennen kuin järjestelmän mukaiset seurantaohjelmat käynnistyivät vuonna 2007.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Järvien ekologisen
tilan määrittäminen

Vesikasvitutkimusten ja -seurantojen keskeisin tavoite on ynpäristökeskuksen mukaan järvien ekologisen tilan määrittämiseen tarvittavan tiedon tuottaminen. Vesikasvillisuus on planktonlevästön, pohjaeläinten ja kalojen ohella yksi tekijä, jonka perusteella järvien ekologista tilaa nykyisin arvioidaan.

Pohjois-Savossa tutkitut järvet ovat vesikasvillisuutensa perusteella yleensä vähintään hyvässä tilassa. Vesikasvillisuuden tilassa, kuten yleisessäkin järvien tilassa, on kuitenkin ongelmia Ylä-Savossa Iisalmen reitillä ja useissa pienemmissä latvavesissä.

Vesienhoidon tavoitteeksi on asetettu, että kaikki vesistöt olisivat hyvässä ekologisessa tilassa vuoteen 2015 mennessä. Hyvään ekologiseen tilaan pyritään laatimalla ja toteuttamalla maakuntakohtaiset vesienhoidon toimenpideohjelmat sekä vesienhoitoaluekohtaiset vesienhoitosuunnitelmat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, eväsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Salatun asiakirjan kylmä matematiikka – Yhdysvallat laski paljonko ydinsota tappaisi suomalaisia

    4. 4

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    5. 5

      Jesse Puljujärvi palasi ryminällä – hurja tehoilta supertähden rinnalla

    6. 6

      Prinssi Harry esiintyi ensimmäisen kerran julkisesti rakkaansa Meghan Marklen kanssa – istuivat kuitenkin erillään

    7. 7

      Ero nopeimpiin on valtava – nämä luvut eivät silti ole estäneet Kaisa Mäkäräistä menestymästä

    8. 8

      Suomalaisten Sturmi 531-4 joutui suoraan vihollisen raskaiden tankkien väliin – ensin se pysäytti yhden vaunun, sitten edestä rävähti osuma

    9. 9

      Sara Sieppi yltä päältä vihreässä limassa MTV:n suorassa lähetyksessä: tyrmistynyt ilme kertoo kaiken – katso kuvat!

    10. 10

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Sauli Niinistö ja rouva Jenni Haukio edustivat Minnesotassa – täysi konserttisali repesi presidentin murjaisulle

    2. 2

      Nainen koki järkyttävän yllätyksen tv:tä katsellessa: oma mies kilpaili Napakympissä – Kari Salmelainen kertoo mykistävästä puhelusta

    3. 3

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    4. 4

      Ivanka Trump jäi kiinni nolosta mokasta vauvakuvassaan – kuvankaunis malli sivalsi ovelasti: Some räjähti

    5. 5

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    6. 6

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    7. 7

      Testaa, miten sinä pärjäisit Haluatko miljonääriksi -visassa – 18-vuotias teekkari jäi vain kahden kysymyksen päähän jättipotista

    8. 8

      Äärimmäisen kiusallinen tilanne hääjuhlassa: kuusi naista saapui paikalle identtisissä asuissa – hämmentävä kuva leviää

    9. 9

      ”Instagramin vihatuin mies” esitteli ökykartanonsa – silmitöntä pröystäilyä: yksityiskokki ja 45000 euron puku

    10. 10

      6 esimerkkiä: Eläkeläispari, yksinhuoltajat, duunarit... Näin erilaisten perheiden tulot muuttuvat ensi vuonna

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Nainen pudotti 160 kiloa ja suuntasi rannalle – rohkea kuva muuttuneesta kehosta on vahva viesti kiusaajille

    8. 8

      Tylyt oharit Napakympissä – Joni, 26, kertoo nyt katoamisensa taustoista: Pyytää anteeksi neiti X:ltä

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Trump suuttui NBA:n tähtipelaajalle, eväsi Valkoisen talon kutsun koko joukkueelta – seuralta viileä kuitti presidentille

    2. 2

      Savoa puhunut valepoliisi ilmestyi Vienon, 80, ovelle Espoossa – pojanpoika Antti, 22, taltutti jujutsu-otteilla

    3. 3

      Salatun asiakirjan kylmä matematiikka – Yhdysvallat laski paljonko ydinsota tappaisi suomalaisia

    4. 4

      Pohjois-Korea: Rakettien ampuminen USA:n mantereelle on väistämätöntä – ”Trump on itsemurhatehtävällä”

    5. 5

      Jesse Puljujärvi palasi ryminällä – hurja tehoilta supertähden rinnalla

    6. Näytä lisää