Digitoday

Valikko

Suomen ohjelmistoala kärsii myyntitaitojen puutteesta

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalaisen ohjelmistoalan Kasvufoorumi 08 -hankkeen loppuraportista käy ilmi, että Suomen ohjelmistoala on jo nyt kansainvälisempi kuin aiemmat tutkimukset ovat osoittaneet. Alan sisäisistä haasteista merkittävimpiä ovat myynti- ja markkinointitaitojen puutteet.

Kansallisena haasteena nähdään huono yrittäjyysasenneilmasto. Raportti esittää useita ratkaisuvaihtoehtoja haasteiden voittamiseksi.

Loppuraportti luovutetaan tänään torstaina Kasvufoorumi 08  -seminaarissa viestintäministeri Suvi Lindénille ja elinkeinoministeri Mauri Pekkariselle. Raporttiin on koottu talouden ja teknologian päättäjien näkemyksiä suomalaisen ohjelmistoteollisuuden nykytilasta ja tulevaisuudesta.

Ohjelmistoyrittäjät ry:n ja Microsoft Oy:n käynnistämän hankkeen mukaan ohjelmistoyritysten kasvuun vaikuttavat eniten johdon sekä omistajien halu kasvaa. Sillä on jopa suurempi vaikutus kuin rahoituksen saatavuudella, kokemuksella tai resursseilla.

Markkinoiden
heikko tuntemus

Suomalaisen ohjelmistotoimialan sisäisiä kasvun ja kansainvälistymisen haasteita ovat yritysten myynti- ja markkinointitaitojen puutteet sekä pieni yrityskoko. Myös markkinoiden ja asiakkaiden heikko tuntemus sekä kasvustrategioiden muodostamisen vaikeus hidastavat kasvua ja kansainvälistymistä.

Raportti kokoaa yhteen laajan tutkimus- ja työryhmätyöskentelyn tuloksia. Kasvufoorumin työn lähtökohtana oli tunnistaa suomalaisen ohjelmistoalan kasvun ja kansainvälistymisen haasteita. Merkittävimmät niistä ovat toimialan sisäisiä.

Kansallisen tason haasteista suurimpina tutkimuksessa pidetään huonoa yrittäjyysasenneilmastoa, pääomamarkkinoiden toimimattomuutta ja yrittäjien haluttomuutta sekä kyvyttömyyttä riskien ottoon. Toimialan sisäiset ja kansalliset haasteet koettiin globaaleja suuremmiksi.

Kasvufoorumin työryhmät esittivät useita ratkaisuvaihtoehtoja ja hyvin konkreettisia toimia eri vastuuorganisaatioille kasvua ja kansainvälistymistä hidastavien esteiden voittamiseksi. Pitkän aikavälin ratkaisuiksi työryhmät ehdottavat muun muassa kasvuyrittäjyyteen liittyvien kannustimien lisäämistä, kasvua tukevien rahoitusratkaisujen parantamista sekä erityisesti varhaisen kasvuvaiheen rahoituksen tarjoamista. Lisäksi yrittäjien osaamista ja kokemusta tulisi kehittää sekä hyödyntää entistä paremmin.

Koulutusta ja verkostoja
pitää saada lisää

Lyhyellä aikavälillä toimialan haasteisiin voidaan vastata lisäämällä kasvuyrittäjyyttä tukevaa koulutusta, mentorointia ja verkostoja sekä perustamalla yrittäjille suunnattu myynnin ja markkinoinnin koulutusohjelma.

Kasvufoorumi 08:n loppuraportti perustuu alan keskeisten vaikuttajien yhteistyöhön ja analyysiin, jota tehtiin viidessä työryhmässä kevään 2008 aikana. Lisäksi hankkeen aikana toteutettiin kirjallisuuteen, tilastoaineistoon ja kyselyihin perustuvaa tutkimustyötä, joka antoi tietoa alan kehittymisestä, alan merkityksestä kansantaloudelle sekä alan kehityksen haasteista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    2. 2

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    3. 3

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    6. 6

      Suomalaiskoomikko jättäytyy pois stand up -kiertueelta – syynä ”seksistinen viesti”

    7. 7

      Miksi Temptation Islandin salatut seksikohtaukset eivät näkyneet tv:ssä? Sami Kuronen paljastaa: Näin he jäivät kiinni

    8. 8

      Huomasitko Mauno Koiviston hautajaisten koskettavinta hetkeä?

    9. 9

      Verohallinto julkaisi metkan kuvan: Asiakas lähetti veroilmoituksen verkossa – kyllä, verkossa

    10. 10

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    2. 2

      Varattu Sonja rakastui Temptation Islandilla palavasti sinkku-Miikkaan – muuttivat heti yhteen: näin heillä menee nyt

    3. 3

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    4. 4

      Trump tönäisi pääministerin tylysti tieltään Nato-kokouksessa – video tilanteesta leviää

    5. 5

      Mauno Koiviston hautajaisten ylivoimaisesti koskettavin hetki nähtiin kello 15.43

    6. 6

      Ivanka, Melania ja Donald Trump sekä paavi asettuivat riviin – vain yksi hymyili ja internet sekosi

    7. 7

      Miksi hautajaisvierailla oli hansikkaat kädessä?

    8. 8

      40 kuvaa, jotka jäävät historiaan presidentti Mauno Koiviston hautajaisista

    9. 9

      Andy McCoy ojensi Maria Veitolaa suorassa tv-lähetyksessä: ”Suu kiinni”

    10. 10

      Mysteeri Mount Everestillä: kahdesta teltasta löytyi neljä tuntematonta ruumista – ”eivät ole tältä kiipeilykaudelta”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    8. 8

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    9. 9

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    10. 10

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Varoitus viranomaiselta: Älä klikkaa tätä tekstiviestiä

    2. 2

      Poliisi etsii lukuisia rikoksia tehtaillutta kaksikkoa – ”Molempien tavoittaminen erityisen tärkeää”

    3. 3

      Andy McCoy haukkui ja käskytti Maria Veitolaa tv:ssä – Veitolan vastareaktio leviää somessa

    4. 4

      Julkkiskaunotarten keskuudessa repesi raivoisa rähäkkä: Cheyenne Järvinen antoi täyslaidallisen – haukkuu Jannan ja Sara Siepin lyttyyn

    5. 5

      Tellervo Koivisto laski arkulle yhden tulipunaisen ruusun – mistä ele kertoo?

    6. Näytä lisää