Digitoday

Valikko

Oikeus sittenkin vapautti superspämmäri Jaynesin

Julkaistu:

Virginian osavaltion korkein oikeus totesi roskapostia koskevan lain olevan ristiriidassa perustuslain kanssa ja kumosi Jeremy Jaynesin yhdeksän vuoden tuomion.
Oikeus oli yksimielisesti samaa mieltä kuin Jaynesin puolustus ja katsoi, että roskapostia säätelevä ns. Can-Spam Act on ristiriidassa maan perustuslain kanssa.

Tuomareiden mukaan ”roskapostilaki on ristiriidassa perustuslain sananvapauskohdan kanssa, sillä se kieltää kaiken nimettömien joukkosähköpostien lähettämisen, olivatpa ne sitten poliittisia, uskonnollisia tai muita viestejä”, AP kertoi.

Vuonna 2004 Jaynes oli ensimmäinen yhdysvaltalainen, joka tuomittiin roskapostin lähettämisestä. Viranomaisten mukaan Jaynes lähetti noin kymmenen miljoonaa roskapostiviestiä päivittäin. Hän sai yhdeksän vuoden tuomion.

Jaynes lähetti roskapostia Pohjois-Carolinasta, mutta sai syytteen Virginiassa, jossa America Onlinen palvelimet sijaitsevat.

Virginian korkein oikeus piti voimassa Jaynesin tuomion helmikuussa, mutta otti asian uuteen käsittelyyn selittämättä asiaa mitenkään.

Puolustusasianajaja Thomas Wolf huomautti, etteivät he väittäneet, että roskapostittaminen olisi perustuslain suoma oikeus, vaan että ei-kaupallisen sähköpostin lähettämistä ei voi pitää rikoksena, jos se koskee uskonnollisia tai poliittisia asioita.

Wolfin mukaan Jaynesiä ei myöskään koske liittovaltion laki, joka tuli voimaan Jaynesin roskapostituksen jälkeen.

Jaynes on parhaillaan vankilassa tuomittuna petoksista, jotka eivät liity roskapostitukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa - poliisi etsii vaarallista henkilöä

    2. 2

      Niinistö ei hae jatkokautta kokoomuksen ehdokkaana – Orpo: ”En ole pettynyt”

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    5. 5

      Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä

    6. 6

      Tv-kasvo oli menossa tervehtimään JJ Lehtoa – turmapaikalla odotti ikävä näky: ”En viitsinyt mennä lähemmäs”

    7. 7

      Kruununprinsessa Victoria salasi syömishäiriönsä viimeiseen asti – suoraa puhetta sairaudesta: ”En tule ikinä olemaan tyytyväinen”

    8. 8

      Hinkkaavatko sisäreidet yhteen? 10 näppärää kikkaa, joilla ratkaiset ikuisuusongelman

    9. 9

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    10. 10

      Hittipizza ilman juustoa ja tomaattia – maku on yksinkertaisesti täydellinen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    2. 2

      Aviomies valitsi vaimolleen mekon: TTK-kaunotar varasti show’n tv:ssä – lateksiasu paljasti kookkaat rinnat

    3. 3

      Yllätyssuhde! Cheyenne Järvinen julkaisi seksiä tihkuvan kuvan tosi-tv-komistuksen kanssa – ”Match made in heaven”

    4. 4

      Muiskis! Pysäyttävän kaunis ruhtinatar Charlene onnitteli Kimi Räikköstä – jäämiehen ilme kertoo kaiken

    5. 5

      Kuva leviää: Miehen lahja tyttöystävälle meni aivan penkin alle – huomaatko nolon ongelman?

    6. 6

      Mormoniäiti jätti työnsä pianonsoiton opettajana ja ryhtyi glamourmalliksi – jättimäinen povi estää sitomasta kengännauhoja

    7. 7

      Mallikaunotar ja menestynyt bisnesnainen päätyi osaksi miljardöörin tosielämän haaremia – mykistävät yksityiskohdat: 11 vaimoa nautintoja varten

    8. 8

      Räikkönen seisoi naama peruslukemilla F1-kisan palkintopallilla – entisen F1-kuskin kekseliäs kuva leviää netissä

    9. 9

      Velkavankeuteen joutunut thaipoimija Bunruay, 54, vaatii oikeutta Kainuussa: ”Joka viikko 3 koronkiskuria tuli pickupilla kotiimme”

    10. 10

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Tietoa Michael Schumacherin tilasta varjellaan visusti – nyt perheen vaikenemiselle saatiin selitys

    3. 3

      Ratapölkyn haju paljasti omakotitalosta ikävän yllätyksen –myyjä joutuu palauttamaan 202000 euroa

    4. 4

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    5. 5

      Tunteikas kuva presidentti Koiviston hautajaisista: Assi Koivisto näytti hellän puolensa

    6. 6

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    7. 7

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    8. 8

      Roope Salminen haastatteli Cheyenne Järvistä – Sara Sieppi raivostui: ”Parempi reitti kuin reittä pitkin”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Katy Perry, 32, vilautti herkkiä paikkojaan konsertissa – kamerat räpsähtivät: Paljastavat kuvat leviävät vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mittava poliisioperaatio Länsisatamassa - poliisi etsii vaarallista henkilöä

    2. 2

      Niinistö ei hae jatkokautta kokoomuksen ehdokkaana – Orpo: ”En ole pettynyt”

    3. 3

      Lola Odusoga julkaisi meikittömän treenikuvan – vilauttaa paljasta vatsaansa: ”Epätäydellisyys on kaunista”

    4. 4

      Laskuvarjo ei auennut – tuhannet todistivat karmeaa onnettomuutta laivaston näytöksessä New Yorkissa

    5. 5

      Ylen uutisten päätoimittaja Atte Jääskeläinen jättää tehtävänsä

    6. Näytä lisää