Digitoday

Valikko

Intelin hypersäikeistäminen HT palaa Nehalemiin ja Larrabeehen

Intel korostaa, että yhtiön uuden sukupolven prosessoriytimien monisäikestämistekniikka on vuosia sitten Pentium 4- ja Xeon-suorittimissa koeteltua hypersäikeistämistä, joka tunnetaan kirjainlyhenteellä HT.

Nyt Intel on nimennyt HT:n SMT:ksi, joka on lyhenne sanoista Simultaneous Multithreading.

SMT-tekniikkaa käytetään kaikissa Intelin uusissa tuotteissa alkaen Atomista jatkuen Larrabeehen, Nehalemiin ja tuleviin Nehalem-pohjaisiin Xeoneihin.

SMT tarvitsee säikeellisen ohjelmistoympäristön, jossa sovelluksen eri toimintoja jaetaan samanaikaisesti eri ohjelmistoytimille.

HT eli SMT tuo säikeellisissä ohjelmistoissa 15-20 prosentin parannuksen Intelin mukaan. Esimerkiksi yhden Larrabee-prosessoriytimen neljän säikeen SMT vastaa jo melkein sitä, että käytössä olisi kaksi prosessoria. Tietokoneen grafiikkaohjaimeksi tarkoitettu Larrabee voi koostua parhaimmillaan 48 prosessoriytimestä, jolloin SMT:n käyttö monisäikeellisessä ympäristössä tuo kaikkiaan noin 30 lisäprosessorin tehot, Intel uskoo.

Intel kertoo myös, että Larrabee tehdään 45 nanometrin tekniikalla. Se merkinnee, että ohjain tulee makkinoille ensi vuoden puolella eikä 2010, jolloin siruvalmistaja on jo kautta linjan siirtynyt 32 nanometrin prosesseihin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    3. 3

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    4. 4

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    5. 5

      Katso video! Toista lastaan odottava prinsessa Sofia edusti häikäisevän upeana tulenpunaisessa iltapuvussa

    6. 6

      Silminnäkijä ilmoitti yöllä poliisille: pikkupoika ulkona pelkissä alusvaatteissa – etsinnät käynnistettiin heti

    7. 7

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    8. 8

      Yle: Vilkkaan moottoritien kolarisuma hämmästyttää – ”kortti pois -vauhtia”, peltipoliisi valvomaan?

    9. 9

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    10. 10

      Tosi-tv-kaunottaren, 25, karu tilitys – pilasi ulkonäkönsä kauneusleikkauksilla: ”Miksi tein sen?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    2. 2

      Tosi-tv-tähdet viettivät vuoden metsässä – eivät tienneet, että sarjan esittäminen oli lopetettu kesken kaiken

    3. 3

      Antavasti pukeutunut nainen ja kuokka aiheuttivat uskomattoman tapauksen taloyhtiössä – isännöitsijä joutui puuttumaan

    4. 4

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    5. 5

      Heikki Paasosen twiitti raivostuttaa somessa – tästä on kyse

    6. 6

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    7. 7

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    8. 8

      Kivulias sairaus, josta moni kärsii tietämättään – 12 tyypillisintä oiretta

    9. 9

      Ei työkokemusta, palkka liki 4 000 euroa – näissä ammateissa saa heti hyvät ansiot

    10. 10

      Siperiasta löydettiin 7000 outoa metaanikuplaa – muuttavat maan hyytelöksi, voivat räjähtää koska tahansa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    10. 10

      Prinssi Williamin uudenlainen käytös huolestuttaa kehonkielen asiantuntijaa – jännittyneet välit Catherinen kanssa: ”Kuin temppujaan katuva koira”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    2. 2

      Syövän voittanut äiti synnytti kaksoset, kuoli seuraavana päivänä

    3. 3

      Hamiltonin ja Bottaksen ero yli puoli sekuntia – Mercedeksen tallipomo ihmeissään

    4. 4

      IS testasi 17 kesän uutuusjäätelöä: ”Tätä söisi yksin koko purkin”

    5. 5

      Katso video! Toista lastaan odottava prinsessa Sofia edusti häikäisevän upeana tulenpunaisessa iltapuvussa

    6. Näytä lisää