Digitoday

Ruotsalaisten tv-luvasta tulossa julkisen palvelun maksu

Julkaistu: , Päivitetty:

Tukholma - Tuoreen ruotsalaismietinnön mukaan kaupallisista intresseistä vapaita tv-kanavia kaivataan nykyisessäkin mediaympäristössä. Katselutottumuksistaan riippumatta kansa saa jatkossakin luvan maksaa, vaikka itse laskulle kaavaillaan uutta nimeä.
Ruotsin nykyinen hallitus ei aina ole vaikuttanut julkisen palvelun radio- ja tv-toiminnan ylimmältä ystävältä. Kulttuuriministeri Cecilia Stegö-Chilòn ura jäi vuonna 2006 lyhyeksi maksamattomien tv-lupien vuoksi. Myös sittemmin sivuun joutunut kauppaministeri Maria Borelius ja maahanmuuttoasioista vastaava ministeri Tobias Billström saivat osakseen ankaraa kriitiikkiä samasta syystä.

Hallituksen teettämässä, maanantaina esitellyssä selvityksessä kaupallisista intresseistä vapaita tv- ja radiokanavia pidetään kuitenkin ylen tärkeinä, kuten myös sitä, että kansa rahoittaa kanavansa entiseen tapaan. Tv-lupana tai tv-maksuna tunnetulle laskulle on kuitenkin syytä keksiä uusia nimi, selvittäjä Rose-Marie Frebran (kd) toteaa. Toimivampi nimi voisi hänen mukaansa olla julkisen palvelun maksu (public service -avgift).

Selvittäjän mukaan uutta nimeä puoltaa jo se, etteivät lupamaksuvarat päädy vain Ruotsin Television käyttöön. Ruotsin Radio saa nykyisellään yli 37 prosenttia lupamaksuvaroista. Niillä rahoitetaan niin ikään Utbildningsradionin toimintaa. Toisaalta hänen mukaansa on tärkeää, että koska alalla nykyään on useita kaupallisiakin toimijoita, jo maksun nimi kertoo sen menevän ainoastaan ja vain julkiseen palveluun.

Mietinnön mukaan maksun tulisi jatkossakin kytkeytyä tv-vastaanottimeen, vaikka uusi nimi toisaalta viittaa myös radioon. Jos tästä kytköksestä luovutaan, tulee maksusta selvityksen mukaan käytännössä vero.

Itse tv-vastaanottimen luonnehdintaa halutaan selvityksessä muutettavan niin, että kyseessä on tekninen laite, joka kykenee tv-lähetyksen vastaanottoon, vaikka laitetta voitaisiin käyttää myös muihin tarkoituksiin. Lakitekstin nykymuotoilussa laitteen tulee olla "tarkoitettu" tv-lähetyksen vastaanottoon, vaikka sitä voidaan käyttää muuhunkin.

Ruotsin Televisio (SVT) ilmoitti aiemmin keväällä vievänsä suoria tv-lähetyksiään internetiin. Kuten Digitodayn Absolut -blogissakin tuolloin (17.3.) kerrottiin, SVT:n mielestä tietokoneen ja nettiliittymän haltijoiden tulisi tästä syystä maksaa tv-maksu, vaikka heillä ei olisikaan perinteistä tv-vastaanotinta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    4. 4

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    5. 5

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    6. 6

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    7. 7

      Konsertti keskeytettiin terroriuhan vuoksi Hollannissa: poliisi löysi kaasupulloja linja-autosta

    8. 8

      Lentofarssi Samokseen jatkuu: kaksi päivää hukattu, lomailijoita hotelleissa Lahdessa ja Salossa

    9. 9

      Jenkkiräppäri katsoi auringon­pimennystä uhmakkaasti ilman suojalaseja – Perui keikkoja näkö­vaikeuksien takia

    10. 10

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Julkkiskaunottaren, 39, ylellinen elämäntyyli romahti – tv-ura ja avioliitto pilalla: Aiheutti kohun firman bileissä jouluna

    2. 2

      Näitä töitä te-toimisto välittää ”tiskin alta” – katso 20 ammatin lista

    3. 3

      Ikävä totuus ”lämpimänä kotina” myydystä unelmien talosta paljastui ostajalle talvella – välittäjällä oli erikoinen selitys

    4. 4

      Kuinka vieraantunut olet luonnosta? Testaa 20 kysymyksellä

    5. 5

      Ensin suomalais­sotilas teloitti vangitun naisradistin, sitten eversti antoi tyrmistystä herättäneen käskyn – uutuuskirja kertoo rajusta tapauksesta jatkosodassa

    6. 6

      190 matkaajaa luuli pääsevänsä paratiisisaarelle, jäivätkin jumiin Vantaalle – tuore sulho: ”Honeymoon on aika helvetin kaukana”

    7. 7

      Mariah Carey, 47, viehkeänä topless-otoksessa – jäi kiinni nolosta Photoshop-mokasta: Keikkakuvat kertovat totuuden

    8. 8

      Trumpin ministerin kaunis näyttelijävaimo nostatti someraivon – julkaisi pröystäileviä kuvia miehensä työmatkalta

    9. 9

      Toimittaja Kim Wallin verta löytyi sukellusveneen sisältä – silvotussa ruumiissa metallia

    10. 10

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    5. 5

      Video: Torimyyjä Arya, 24, ajoi Turun puukotuksista epäiltyä takaa pesäpallomailan kanssa

    6. 6

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    7. 7

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    8. 8

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    9. 9

      4-vuotias kertoi äidilleen nähneensä lenkillä ”isin vaimon” – ”Ilmeeni oli varmaan näkemisen arvoinen”

    10. 10

      Lehti: Lastenrattaita työntänyt Turun uhri oli juuri tullut Italiasta vauvansa kastejuhlasta

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Sukellusvenemysteeri sai uuden käänteen – tanskalaiskeksijä helpottui dna-testin tuloksista

    2. 2

      Pariskunnan häämatkasta täysi fiasko: Vaimo kumosi kolme viinipulloa taksimatkalla kentälle – uskomaton tapahtumaketju hämmentää

    3. 3

      Saksan BB-kaunottaret hätkähdyttivät tv-ruudussa – jopa Britannian versio jää varjoon: Naisen tausta vetää mykäksi

    4. 4

      Kaikkien aikojen ökypidot? Venäläinen oligarkki nai mallin – tältä näyttivät hääkuvat

    5. 5

      Karmea yllätys odotti vuorikiipeilijää Mont Blancilla: löysi yli 20 vuotta vanhat ruumiit

    6. Näytä lisää