Digitoday

Valikko

Korkeakoulujen videoviestintä syynätään

Tieteen tietotekniikan keskus CSC rahoittaa Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksen toteuttamaa videoviestintäselvitystä, jossa paneudutaan videoteknologian hyödyntämiseen suomalaisissa korkeakouluissa.
CSC:n mukaan selvityksessä kartoitetaan korkeakoulujen videoviestinnän nykytilaa ja hahmotetaan tiekarttaa videoviestinnän kehityssuunnista muutamaksi vuodeksi eteenpäin.

- Videoteknologian käyttö on tasaisesti yleistynyt korkeakoulujen toiminnassa. Viime vuosina myös henkilökohtaiselta työasemalta käytävät videokokoukset ovat yleistyneet, kertoo verkkopedagogiikan asiantuntija Kari Tuononen Helsingin yliopiston opetusteknologiakeskuksesta.

Helsingin yliopistolla on pitkät perinteet videoviestinnän kehittämisessä korkeakoulumaailmassa, ja palveluja on vuosituhannen vaihteesta lähtien tarjottu opetusteknologiakeskuksen ja tietotekniikkaosaston yhteistyönä.

Palvelut toistaiseksi
hajallaan eri puolilla

- Toistaiseksi videoteknologiapalveluja toteutetaan hajallaan, monenlaisia ja eritasoisia tekniikoita käyttäen", toteaa opetusteknologiakeskuksen tietotekniikka-asiantuntija Sami Andberg. "Nyt toteutettavassa selvityksessä pyritään kartoittamaan kentällä vallitsevaa nykytilaa sekä tulevaisuuden tarpeita ja mahdollisuuksia. Samalla tutustutaan myös muiden kansainvälisten toimijoiden käytäntöihin ja nykytilaan.

Merkittävä rooli selvitystyön toteuttamisessa on CSC:n sekä suomalaisten yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen yhteisellä VideoFunet-asiantuntijaryhmällä. Ryhmän asiantuntemusta on jo hyödynnetty ensimmäisessä selvitystä ohjeistavassa työpajassa, ja ryhmän työpanosta hyödynnetään myös työn kohdentamisessa sekä esimerkiksi uusien tekniikoiden mahdollisuuksien kartoittamisessa.

Videoviestintäselvitys on jatkoa vuonna 2003 valmistuneelle, Suomen virtuaaliyliopiston kehittämisyksikön tilaamalle määrittelyraportille Videoteknologian käyttö yliopistoissa 2003–2006 (pdf). Uuteen selvitykseen kuuluvat verkkokyselyillä suoritettavat kartoitukset ja videoneuvottelutekniikkaa hyödyntävät syventävät haastattelut, jotka suoritetaan syksyn 2008 aikana. Lisäksi järjestetään kaksi aihetta käsittelevää työpajaa korkeakoulujen videoviestinnän asiantuntijoille. Valmis selvitys julkaistaan tammikuussa 2009.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    4. 4

      86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

    5. 5

      Trump juhli 100 päiväänsä kaukana Washingtonin illallisista – rankkaa irvailua ”toisiaan lohduttaville” vieraille

    6. 6

      Kova tuuli paiskasi hotellin kokoisen rakennelman nudistirannalle Aurinkorannikolla – Suomalainen Jenni kuvasi oudon laitteen

    7. 7

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    8. 8

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    9. 9

      Joki, joka on henkilö, 31 cm leveä katu ja hakaristimetsä – 6 outoa paikkaa joista tuskin olet kuullut

    10. 10

      Anthony Joshua tyrmäsi Vladimir Klitshkon uskomattomassa ottelussa – IS seurasi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Ihminen syttyi tuleen Kampin yleisessä vessassa

    4. 4

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    5. 5

      Sääkartta loimuaa vaarallisen myrskyn varoituksista – Juha Föhr: ”Helsingissäkin voi tulla ihan reilusti lunta ”

    6. 6

      Perintövero voi iskeä ankarasti – katso 7 vinkkiä, joilla voit pienentää maksuja

    7. 7

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    8. 8

      Ihminen kuoli pudottuaan jyrkänteeltä Vihdissä – paikalla olleille kriisiapua

    9. 9

      Kokoomuskonkari täräyttää: Tarja Halonen asettumassa ehdolle presidentinvaaleissa: ”Hänellä on jokin päämäärä”

    10. 10

      Surkea sää Suomenlahdella – Silja Symphony joutui hinattavaksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Virtsa värjäsi taloyhtiön uudet parvekelasit keltaisiksi – syyksi paljastui yläkerrassa asuva opiskelijatyttö

    2. 2

      IS:n vapputietovisa: Jos saat yli 5 oikein, sinulla on hyvä yleissivistys

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Espoolainen huippujohtaja alkoi vierailla tätinsä luona epäilyttävän usein – harvinaisen härski temppu paljastui

    6. 6

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    10. 10

      Kadonnutta 7-vuotiasta Aleksi-poikaa etsittiin läpi yön Kouvolassa – löytyi hyväkuntoisena

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuva tyrmättävästä Klitshkosta on hurjaa katsottavaa – tämä Joshuan isku oli legendalle liikaa

    2. 2

      Kuva nyt 72-vuotiaasta ”kaksoisolennosta” levisi verkossa – Scarlett Johansson kutsui mummon kanssaan ryypylle

    3. 3

      Presidenttipari saapui Vesa-Matti Loirin konserttiin – yhteiskuva Sauli Niinistön ja Jenni Haukion kanssa villitsi somessa

    4. 4

      86-vuotiaan naisen raaka surma järkyttää Kaliforniassa – puolusti kävelykepillään raiskaajan kynsiin joutunutta ystäväänsä

    5. 5

      Trump juhli 100 päiväänsä kaukana Washingtonin illallisista – rankkaa irvailua ”toisiaan lohduttaville” vieraille

    6. Näytä lisää