Digitoday

Valikko

3d-teatteri aloittaa Beowulfin voimin

Julkaistu: , Päivitetty:

Veri roiskuu silmille Hämeenlinnan uudessa Bio Rexissä, kun teatteri aloittaa 13. kesäkuuta kolmiulotteisen Beowulf-elokuvan esitykset yleisölle.

Kyseessä on uutta teknologiaa edustavan elokuvateatterin avajaisleffa. Lipun hinnat ovat tavallista korkeammat, ja katsojat saavat silmälasit, jotta 3d-kokemus olisi mahdollinen.

3d-elokuvat laseineen eivät käsitteenä ole uusi. Sellaisia nähtiin ensimmäisen kerran Yhdysvalloissa jo useita vuosikymmeniä sitten. Mutta Bio Rex Cinemasin toimitusjohtaja Marko Röhr tekee selvän pesäeron vanhaan tekniikkaan.

- Lasit poikkeavat toisistaan ehkäpä yhtä paljon kuin 50-luvun auto 2000-luvun autosta, Röhr sanoo ja toteaa "aivoja huijattavan sataprosenttisesti".

Altistavatko nykyaikaiset 3d-elokuvat sitten joitakin katsojia pahoinvoinnille? Röhr kertoo asiaa pohditun, mutta siitä ei ole yrityksistä huolimatta löydetty juurikaan tietoa. Tosin voivathan tavallisetkin elokuvat kovine äänineen aiheuttaa esimerkiksi migreeniä.

Pieni viivästys

Alun perin 3d-esitysten piti alkaa toukokuussa. Röhr selittää pienen viivästyksen yksinkertaisesti laitevalmistajan aikataululla.

- Tämä on kysyttyä tavaraa [maailmalla]. Emme olleet ihan ensimmäisiä [toimituslistalla].

Suomen ensimmäiseksi digitaaliseksi 3d-elokuvateatteriksi tituleerattu Hämeenlinnan Verkatehtaan Bio Rex aloittaa Helsingin Sanomien mukaan myöhemmin elokuussa suositun irlantilaisbändi U2:n U23D-konserttitaltioinnin esitykset. Mutta tätä tietoa toimitusjohtaja Röhr ei voinut It-viikolle vahvistaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    4. 4

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    5. 5

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    6. 6

      Tässäkö juhannuksen erikoisin suora lähetys? Tuhannet suomalaiset tuijottavat liukuhihnaa – ”Rullamitta ja vatupassi enää puuttuu”

    7. 7

      Stubb kommentoi brexitiä amerikkalaiskanavalle – sitten ”Suomen kesä” yllätti taustalla: ”Se tunne, kun yrität antaa vakavaa haastattelua”

    8. 8

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    9. 9

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    10. 10

      Katri Helenan vuosikymmeniä kestänyt juhannusperinne katkesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Aku Hirviniemeltä härski vastaisku Katri Sorsan seksielämäpaljastukseen: ”Paikka, jossa masturboin...”

    3. 3

      Suviseurojen ruokalista julki – ovatko tässä Suomen halvimmat ”festariruoat”?

    4. 4

      NBA:n varaustilaisuus sai Chicago Bullsin fanit hiiltymään somessa – Markkaselle tylyä tekstiä

    5. 5

      Lapualaisella tehty maailmanennätys rikki: Tarkka-ampuja tappoi Isis-taistelijan 3,5 kilometrin päästä

    6. 6

      Tältä näytti Alkon kassalla juuri ennen sulkemista juhannusaattona – ”Kyllä niitä melkein joka juhannus tulee”

    7. 7

      Courteney Cox, 53, katuu kauneusoperaatioitaan: ulkonäkö muuttui merkittävästi – ystävät järkyttyivät näkemästään

    8. 8

      Espoolainen Anna havahtui ulkoa kuuluneeseen pamaukseen – ulkona leijui sankka musta savu

    9. 9

      Puna-armeijan vyöry pysähtyi Ihantalaan – venäläissotilas kertoi hirvittävästä näystä Stuka-pommituksen jälkeen

    10. 10

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    2. 2

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    3. 3

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Miro Heiskanen teki suomalaista kiekkohistoriaa

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Saudi-Arabia: Mekan Suurmoskeijaan hyökkäystä suunnitellut itsemurhapommittaja räjäytti itsensä

    4. 4

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    5. 5

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    6. Näytä lisää