Digitoday

Valikko

Elisa lyö löylyä Lapin 3G:hen

Umts900 on Elisan apu viestiyhteyksistään huolissaan oleville haja-asutusalueille. Utsjoen Ailigastunturille on kohoamassa umts900-tukiasema heinä-syyskuussa, kun taas Inariin on luvassa useampiakin mastoja, mutta aikataulu on epäselvä.
Elisan Pohjois-Suomen aluejohtaja Matti Piirainen vahvistaa Lapista kantautuvat huhut umts900-tukiasemista.

- Tämä on meille muutaman lähivuoden hanke, Piirainen toteaa Elisan gsm-verkon päivittämisestä umts900-aikaan Suomessa.

Elisan mukaan umts900 auttaa saattamaan syrjäseutuja 3G-verkkojen piiriin, koska teknologia vaatii normaalia vähemmän tukiasemia ja tulee siten halvemmaksi. Eli mahdollisesti juuri niitä seutuja, missä Sonera aikoo karsia lankayhteyksiä.

Esimerkiksi Inarissa on oltu huolissaan viestiyhteyksistä, ja etenkin TeliaSoneralta on kysytty adressin voimin "miksi TeliaSonera nostaa kiinteiden lankapuhelinten perusmaksuja ja tarjoaa vaihtoehdoksi gsm-liittymää vaikka asuisit katvealueella".

Vain yksi kännykkä

Tämän vuoden aikana Elisan umts900:n nopeudet noussevat lähelle kymmenen megabitin teoreettista maksiminopeutta nykyisestä kahdesta megabitistä.

Gsm ja 3G toimivat rinnakkain samoissa mastoissa, ja tänä vuonna Elisan toiveissa on saada aikaan "jo merkittävän laajuinen" umts900-tukiaseman verkko ympäri Suomea.

- Tekniikka mahdollistaa langattoman internet-yhteyden kaikkialla, missä nykyinen gsm-verkkomme toimii, Piirainen kiteyttää.

Tällä hetkellä on olemassa vain yksi kännykkämalli, Nokian 6121 classic, joka tukee umts900:aa. Verkkoon voi ottaa yhteyttä myös kannettavalla tietokoneella teknologiaa tukevan modeemikortin avulla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki kuinka kattotiilit lensivät

    2. 2

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    3. 3

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    7. 7

      Oletko sittenkin tehnyt salasanasi aina oikein? Uusin ohje kumoaa (lähes) kaikki vanhat opit

    8. 8

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    9. 9

      Näin maailma reagoi vaalitulokseen – ”Viimeinkin mahdollisuus johtajuuteen, jota Ranska tarvitsee”

    10. 10

      Tanssituomari Jorma Uotinen sivaltaa aiempien kausien TTK-kilpailijoita – ”Tänä vuonna kenenkään kohdalla ei ollut myötähäpeää”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    3. 3

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    4. 4

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    5. 5

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    6. 6

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    7. 7

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    8. 8

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Auto nökötti Suomen suurimmassa liikenneympyrässä – ovet lukossa ja matkustajat huumepäissään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki kuinka kattotiilit lensivät

    2. 2

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    3. 3

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    4. 4

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    5. 5

      Järjestölle yli 450 000 euron tuki ministeriöltä – sovelsi Suomessa islamin lakia

    6. Näytä lisää