Digitoday

Valikko

Kansalaisinfo pui ruuhkamaksujen tietoturvaa

Vihreät kutsuu kansaa avoimeen keskustelutilaisuuteen tiistaina 3.6. eduskuntatalon viereen Arkadiankatu 3:een. Aiheena on pääkaupunkiseudulle kaavaillun ruuhkamaksujärjestelmän tietoturva.

Pääkaupunkiseudun ruuhkamaksujärjestelmistä tehdään parhaillaan selvitystä, mutta Suomessa tietosuojakysymykset eivät ole muiden maiden tapaan nousseet esiin julkisessa keskustelussa, Vihreät pohjustaa.

Tukholmassa ruuhkamaksut on otettu pysyvästi käyttöön. Millaisena esimerkkinä naapuri voisi toimia meille?

- Kyllä se on yksi mietinnässä olevista malleista. Tällainen porttipohjainen malli on vain hirveän jäykkä, sillä sitten kun portit on pystytetty, se ei pysty joustamaan ruuhkatilanteissa. Hollannissa suunnitellaan paikannukseen perustuvaa järjestelmää, jolloin sitä voisi muuttaa joustavasti tilanteen mukaan, Eduskunnan kansalaisinfon avaava Vihreiden kansanedustaja Jyrki Kasvi sanoo.

Mutta joustavuutta tuova paikannus lisäisi samalla tietoturvahuolia. Mutta toisaalta kyllähän nytkin porttien läpi menevistä autoista voidaan kerätä tietoa.

- Tietoa ei tarvitse kerätä, mutta insinöörien [näyttää olevan] vaikea ymmärtää, että tietoa voi olla liikaa, Kasvi piikittelee. Hän ei heti keksinyt maailmalta toimivia esimerkkejä ruuhkamaksujärjestelmistä, joissa myös tietoturva on hoidettu mallikelpoisesti.

- Sitäkin on tarkoitus tiistain keskustelussa selvittää, että missä mennään. Keskustelu olisi hyvä käydä nyt, eikä sitten, kun huomataan, että jotain on mennyt pieleen ja järjestelmästä pitää kalliilla hinnalla repiä tällaiset toiminnot ulos. Että ei käy niin, kuin YTV:n matkakortin kanssa aikoinaan.

Tietoturva vs. hinta

Juuri nyt olisi syytä pohtia vastauksia esimerkiksi siihen, millaisia tapoja toteuttaa ruuhkamaksujärjestelmä on olemassa ja mitä ongelmia liittyy esimerkiksi siihen, jos viranomainen voi saada koko ajan tietoonsa auton sijainnin. Samalla punnitaan, millainen on tietosuojan kannalta hyvä, mutta samalla kustannuksiltaan realistinen järjestelmä.

Kaikille avoimessa keskustelutilaisuudessa kysymyksiin paneudutaan niin hallinnon, teknologian, juridiikan kuin kansalaisoikeuksien näkökulmasta.

Tilaisuuden järjestävät Vihreä eduskuntaryhmä, Vihreiden tietoyhteiskuntapoliittinen työryhmä ja pääkaupunkiseudun Vihreät paikallisyhdistykset.

Tilaisuuden alustajat ovat liikenne- ja viestintäministeriön ruuhkamaksujärjestelmän selvitystyötä tekevän projektiryhmän johtaja Tuomo Suvanto, Aplicomin toimitusjohtaja Vesa Helkkula, tietosuojavaltuutettu Reijo Aarnio sekä Electronic Frontier Finland ry:n Mikael Storsjö.

Paneelikeskustelua vetää Jyrki Kasvi. Mukana ovat alustajat sekä Helsingin joukkoliikennelautakunnan puheenjohtaja Jessica Karhu ja Espoon Vihreiden puheenjohtaja Nina Knaapila.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    4. 4

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. 6

      Verstappen puhui Räikkös-jahdistaan – huolestuttavia merkkejä uhkakuvan toteutumisesta

    7. 7

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    8. 8

      Suomalainen seurapomo kohauttaa uutuuskirjassa – myöntää, että ulkonäöllä on merkitystä naispelaajien sopimuksiin

    9. 9

      IS:n erikoishaastattelu: Samantha Fox muistaa vesisängyn lotinan 30 vuoden takaiselta Nilsiän-keikalta – ”Se oli ensimmäinen ja viimeinen kerta”

    10. 10

      NHL:n suomalaisvahti on vastannut kriitikoille – Patrik Laine joutui sivuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    4. 4

      Samantha Fox keikisteli Nilsiän-keikallaan pikkuruisissa pöksyissä – savolaisilta kaksijakoinen reaktio povipommin show’hun

    5. 5

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    6. 6

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    7. 7

      6 vaaran merkkiä: Jos huomaat näitä, tietokoneellasi voi olla haittaohjelma

    8. 8

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    9. 9

      Sampoosääntö, joka kannattaa rikkoa – kikka voi mullistaa hiuksesi

    10. 10

      F1-varikolla levisi ihmeellinen huhu Kimi Räikkösestä – Niki Lauda tyrmäsi puheet suomalaisen heikkoudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    2. 2

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    3. 3

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    4. 4

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    7. 7

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    8. 8

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    9. 9

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    10. 10

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksi asia meni pieleen remontissa – seurauksena uskomaton piina: lattiakaivon hinnaksi tuli lähes 40 000 euroa

    2. 2

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    3. 3

      Äiti kysyi, mistä uudet farkut kiristävät? 4-vuotiaan pojan ronski vastaus huvittaa

    4. 4

      Näin monta pakolaista kotikuntasi vastaanottaa tänä vuonna – katso 220 kunnan lista

    5. 5

      Jättimäinen tulipalo Vantaalla Kehä III:n tuntumassa, sammutustyöt kestävät koko päivän – ”Liikennettä haittaavaa savunmuodostusta”

    6. Näytä lisää