Digitoday

Valikko

HP hamunnut 70 % maailman tekstiviestialustojen ohjelmistomarkkinoista

HP on yritysostojen ja sisäisin siirroin kasvattanut huimasti asemiaan ohjelmistoissa, mikä on heilauttanut sen kuudenneksi suurimmaksi ohjelmistoyhtiöksi maailmassa. Esimerkiksi operaattoreiden tekstiviestialustoissa yhtiön OpenCall on saavuttanut 70 prosentin maailmanlaajuisen markkinaosuuden.

HP:n suurille ja keskisuurille yrityksille tarkoitetut ohjelmistot liittyvät vahvasti liiketoimintojen käyttämän IT:n  automatisointiin, hallintaan ja testaamiseen. Mukana on satoja erillisiä sovelluksia, kertoo HP-ohjelmistojen maajohtaja Heikki Rouhesmaa.

HP:n ohjelmistoliiketoimina nousi vuoden toisella neljänneksellä 28 prosenttia 727 miljoonaan dollariin. Siellä suuriin yrityksiin tarkoitetut liiketoimintateknologian optimointiohjelmien BTO (Business Technology Optimization) -salkku nytkähti eteenpäin 36 prosenttia.

HP-ohjelmistot toimii 170 maassa, ja sillä on 1 700 työntekijää.

Suomessa Rouhesmaan alaisina on viisitoista työntekijää ja lisänä partnerit. Hän raportoi Hollantiin ja sanoo toimivansa tiivisti muiden Pohjoismaiden kanssa ohjelmistotarjonnassa yrityksille.

Satoja asiakkaita
Suomessa

Rouhesmaa kertoo, että HP:n ohjelmistoilla on satoja asiakkaita Suomessa. Niistä hän mainitsee Osuuspankkikeskuksen, Itellan ja LapIT:n.

HP:n ohjelmistot jakautuvat kolmeen osaan. Liiketoiminateknologian optimointiratkaisuihin BTO:hon on sulautettu yritysostojen kautta tulleet Peregrine, Mercury ja Opsware ja HP:n oman hallintaratkaisun OpenView:n kanssa.

Liiketoimintainformaation optimointiohjelmat ratkovat tietomassojen tallennusta ja yksittäisten tietojen esille saamista.

Kolmas osa-alue on teleyhtiöille tarkoitettu Open Call, joka kattaa myös telelaitteiden valmistajat.

- Tärkeimpiä alueita ovat liiketoiminnan strategia, hallinta ja testaaminen sekä informaation ja teknologian infrastruktuurikirjasto ITIL ja SOA eli palvelukeskeinen arkkitehtuuri.

Kaupoissa laaja
hintahaitari

Rouhesmaan mukaan kauppojen hintahaitari ulottuu tuhansista euroista miljooniin euroihin.

-  Miljoonakaupoissa meillä on mukana koko ohjelmistotarjonta tai suuri osa siitä. Pienemmissä sitten otetaan osia salkustamme. Päähuomiomme on liiketoimintateknologian optimoinnissa, joka sisältää muun muassa IT strategian ja hankesalkun hallintaa, laadun varmistusta, tietoturvaa, valvonta- ja  ylläpitotuotteita, sekä  help desk- ja konesaliautomaatiota,  

HP:n kilpailijoita BTO-ohjelmistoissa ovat IBM, CA, BMC ja Microsoft jollain tavalla. Tästä kakusta HP:lla on 24 prosentin osuus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies yritti ajaa väkijoukkoon Belgiassa – ajoneuvosta löytyi ase

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    4. 4

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    5. 5

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    6. 6

      Pedofiilihuudot aiheuttivat kohun – Raimo Summanen kommentoi tapausta: ”Pyydän nöyrästi anteeksi”

    7. 7

      Trumpin Floridan-matkat ajavat salaisen palvelun vararikkoon – anoivat 60 miljoonaa lisää rahaa

    8. 8

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    9. 9

      Velkojat hakevat Talvivaaraa konkurssiin

    10. 10

      Makkarasota levisi Lappeenrantaan – Sdp ja kokoomus jakoivat ilmaista grillimakkaraa, urheiluseuran myyntipisteellä asiakaskato

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    2. 2

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    3. 3

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    4. 4

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    5. 5

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    8. 8

      Tavoitteena rautaiset vatsalihakset? Personal trainer paljastaa yleisen virheen, johon moni sortuu

    9. 9

      Rouva Tellervo Koiviston koskettavat sanat: ”Ilman Maunon kaatumista olisimme olleet kotona yhdessä loppuun asti”

    10. 10

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    10. 10

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies yritti ajaa väkijoukkoon Belgiassa – ajoneuvosta löytyi ase

    2. 2

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    3. 3

      Nuori nainen kuoli kesähelteellä kotisohvalle – vainajien asuntoja siivoava Riitta kertoo uransa rankimmasta keikasta

    4. 4

      HS: Toni, 41, meni flunssan vuoksi lääkäriin – sai tietää sairastavansa aidsia

    5. 5

      Suomen suurin maataloustuki oli 2 277 186 € – katso lista jättitukien saajista

    6. Näytä lisää