Digitoday

Valikko

Tietokoneiden hinnoissa rajut nousupaineet

Kannettavien tietokoneiden kiinalaiset sopimusvalmistajat neuvottelevat hintojen nostamisesta, koska työ ja raaka-aineet ovat kallistuneet reippaasti.

Kannettavien tietokoneiden pitkään jatkunut lasku näyttää kääntyvän nousuksi. Financial Timesin mukaan kolme suurinta sopimusvalmistajaa Quanta, Compal ja Wistron neuvottelevat hintojen nostamisesta Hewlett-Packardin, Dellin ja Acerin kaltaisten asiakkaidensa kanssa.

Noin neljänneksen markkinaosuuden omaavan Compalin toimitusjohtaja sanoo FT:lle, että yhtiö nostaa hintojaan ensimmäistä kertaa. Syynä ovat hurjasti nousevat raaka-ainekustannukset ja nopeasti kallistunut kiinalainen työ.

Hintojen nousu näyttää väistämättömältä, sillä kaikki komponenttivalmistajat ovat kertoneet samaa viestiä. Muun muassa koboltti ja nikkeli ovat tärkeitä raaka-aineita, joita tarvitaan akuissa.
Myös Kiinan viime vuonna uudistama työlainsäädäntö ja verosäännöt ovat nostaneet kustannuksia.

Tietokoneyhtiöt ovat FT:n tietojen mukaan pyytäneet valmistajia erittelemään kustannuspaineet raaka-aineiden, komponenttien ja työvoiman suhteen. Sen jälkeen mahdolliset hinnankorotukset määritellään tuotteittain kustannusvaikutusten mukaan.

Komponenttikustannusten
heilunta alalle tyypillistä

Suomen Dellin toimitusjohtaja Sam Forsbom ei ole havainnut normaalia enempää paineita komponenttien hinnoissa. Dell laski maanantaina listahintojaan Euroopassa.

Forsbomin mukaan alalle on tyypillistä, että komponenttikustannukset heiluvat. Välillä joistain komponenteista on pulaa, ja välillä jotkut raaka-aineet kallistuvat.

– Jos komponenttikustannukset nousevat pidemmällä aikavälillä, niin totta kai sillä on sitten vaikutuksia myös loppukäyttäjän hintaan, Forsbom sanoo.

Dellin Euroopassa myytävät koneet kootaan Puolassa tai Irlannissa, mutta Kiinan nousevat työvoimakustannukset voivat vaikuttaa hintoihin nousevien komponenttikustannusten kautta.

Viime vuosina yksittäisiä komponenttikustannuksia nostaneita tekijöitä ovat olleet muun muassa suuren akkutehtaan palo ja näyttöpaneeleiden saatavuusongelmat, kun samantapaista teknologiaa käyttävät taulutelevisiot yleistyivät.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    2. 2

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    3. 3

      Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    4. 4

      Sepon verkoista löytyi mulkosilmäinen hauki – tutkijakin hämmästyi: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa!”

    5. 5

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    6. 6

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    7. 7

      IS seuraa: TPS tukevassa johdossa, Pelicans otti ohjat Kuopiossa

    8. 8

      Ensi yönä siirrytään kesäaikaan – aiheuttaa ylimääräistä kiirettä ruotsinlaivoilla: ”Avomerellä voimme ajaa nopeammin”

    9. 9

      Au pair -Mona, 19, häkeltyy maailmankartasta – oma asuinpaikka jäänyt täysin pimentoon: ”Täähän on isompi kuin Eurooppa!”

    10. 10

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    3. 3

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    4. 4

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    5. 5

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    6. 6

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    7. 7

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    8. 8

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    9. 9

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    10. 10

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    2. 2

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    3. 3

      Presidentti Tarja Halosen ex-kumppani Kari Pekkonen on kuollut

    4. 4

      Sepon verkoista löytyi mulkosilmäinen hauki – tutkijakin hämmästyi: ”En ole koskaan nähnyt vastaavaa!”

    5. 5

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    6. Näytä lisää