Digitoday

Isojen vähittäispankkien järjestelmät 60- ja 70-luvuilta

Julkaistu:

Lähes kaikki maailman merkittävät vähittäispankit käyttävät kotimarkkinoillaan edelleen 1960- ja 70-luvuilta peräisin olevia järjestelmiä. Merkkejä suurten pankkien vaihtoaikeista on kuitenkin ilmassa.
Muutokset taloudellisessa toimintaympäristössä ja lisääntyvä viranomaissääntely aiheuttavat suuri paineita pankeille ja niiden peruspankkijärjestelmille.

Kuitenkin lähes kaikki merkittävät vähittäispankit maailmanlaajuisesti käyttävät edelleen 1960- ja 1970-luvuilta peräisin olevia legacy-järjestelmiä kotimarkkinoillaan.

Tämä siitäkin huolimatta, että paketoitujen valmissovellusten käyttö pankkien ulkomaantoiminnoissa on kasvanut viimeisen 30 vuoden aikana. Tiedot käyvät ilmi konsultointi-, teknologia- ja ulkoistuspalveluja tarjoavan Capgeminin 2008 Core Banking Systems -tutkimuksesta. Capgemini haastatteli tutkimusta varten 50 vähittäispankin edustajaa 25 maassa.

Säilyttääkseen liiketoiminnan kasvu taloudellisten muutosten ja viranomaisvaatimusten puristuksessa pankeilla on oltava oikeat peruspankkijärjestelmät käytössään. Suurin osa valmissovelluksista myydään edelleen pienemmille pankeilla (omaisuus alle 100 miljardia euroa), mutta merkkejä suurten pankkien (omaisuus 100 miljardista eurosta ylöspäin) strategisista päätöksistä ottaa käyttöön valmissovelluksia on ilmassa.

Nämä pankit etsivät moderneja järjestelmiä, jotka pystyvät käsittelemään suuren määrän transaktioita ja jotka tarjoavat pankille yhden näkymän kaikkiin asiakkaan käyttämiin pankkipalveluihin.

Capgeminin tutkimus osoittaa, että liiketoiminnan kustannussäästöt eivät ole enää tärkein syy vaihtaa järjestelmiä, vaan liiketoiminnan kasvun varmistaminen. Taloudellisten tekijöiden lisäksi peruspankkijärjestelmien vaihtoon vaikuttavat tietotekniikan globalisoituminen, lisääntynyt viranomaissääntely sekä toimialan konsolidoituminen.

Esimerkiksi yhtenäisen euromaksualueen SEPA:n käyttöönotto on kiihdyttänyt maksuliikennetoimialan muutosta. Ollakseen merkittävä toimija SEPA-aikakaudella pankin täytyy prosessoida vähintään 5 miljardia transaktiota vuodessa.

Toisaalta toimialan konsolidoituminen, kasvaneet asiakasvaatimukset ja tiedonhallinnan haasteet ovat osoittaneet pankeille niiden nykyisten peruspankkijärjestelmien riittämättömyyden. Sen vuoksi yli 90 prosenttia tutkimusta varten haastatelluista pankeista on valmis rakentamaan yhtenäisen it-arkkitehtuurin ja ottamaan käyttöön modulaariset valmissovellukset.

Oraclen ja SAPin kaltaiset sovellusvalmistajat vievät peruspankkijärjestelmien markkinaa eteenpäin. Pankkien tietojärjestelmät ovatkin keskittymässä kahden erp-jätin Oraclen ja SAPin arkkitehtuurien ja viitekehyksien ympärille. Siksi myös monet itsenäiset sovelluskehittäjät rakentavat järjestelmiään näille arkkitehtuureille.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

    2. 2

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    3. 3

      Nainen hukkasi timanttisormuksensa – 13 vuoden päästä kasvimaalla odotti uskomaton yllätys

    4. 4

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    5. 5

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    6. 6

      Dopingtuomio ei ole Therese Johaugin ainoa huoli: miljoonahuvilan osto toi mukanaan ongelman

    7. 7

      Palvottu plusmalli julkaisi kuvan, jollaisia mallit harvoin someen laittavat – esittelee uhkeat luomukurvinsa

    8. 8

      Dinosaurusten evoluutiossa ratkaistiin jättiarvoitus – mysteerin puuttunut palanen on omituinen ”Frankenstein dinosaurus”

    9. 9

      Tällainen on Trumpin uusi viestintäpäällikkö: Entinen malli ja näyttelijä

    10. 10

      Toni Wirtanen huomasi vaimonsa käytöksessä hälyttävän muutoksen – Jannika B:n masennus paljastui salakavalasti

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuva: Ami löysi Lemmenjoelta suurimman kultahipun vuosikausiin – tämän verran sillä voisi rikastua

    2. 2

      Isisin 7 brutaalia kidutuskeinoa paljastuivat – ”Hän kysyi minulta, olenko kuullut purijasta”

    3. 3

      Lidlin valikoimaan saapuu syksyllä halpa nahkatakki – testasimme ja arvioimme kohuvaatteen

    4. 4

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    5. 5

      Duunari, pääsetkö näille tuntiansioille? Katso, miten 99 ammatissa tienataan

    6. 6

      Jessi, 33, ahdistui suomalaistyttöjen nettivideoista: ”Miten on mahdollista, että tuollaista saa tapahtua”

    7. 7

      Aftonbladet: ”Mielenkiintoinen esine” löydettiin vedestä kadonneen ruotsalaisnaisen etsinnöissä

    8. 8

      Amerikkalaismies painoi hälytyspainiketta kahdesti – kuukautta myöhemmin huoltomiehet tekivät karmean löydön hissistä

    9. 9

      Tutkijat uskovat: Mysteerikone MH370:n putoamispaikka selvisi vihdoin – koordinaatit 35,6°S, 92,8°E julki

    10. 10

      Järjestyksenvalvojien väitettiin pahoinpidelleen artistin Flow-festivaaleilla – video tilanteesta julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    2. 2

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    3. 3

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    4. 4

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    5. 5

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    6. 6

      Mies löytyi kuolleena illallispöydästä, kaveri lattialta – käsittämättömän kaksoiskuoleman syy Ranskassa selvisi viimein

    7. 7

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    8. 8

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    9. 9

      Katso video Kiiran voimasta: Vesi tulvi supermarketin katosta Espoossa, lasiseinä rämähti 35 metrin korkeudesta kadulle Helsingissä

    10. 10

      Megatähti Justin Bieber ihastui vaaleaan kuntosalityöntekijään – kaunottaren tyly reaktio yllätti: kuittasi sivaltavasti takaisin

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yhdysvaltojen liittolaiset järkyttyivät Trumpin kommenteista – jopa Ranskan äärioikeisto tuomitsee

    2. 2

      Tom Cruisen epäonnistuneella stuntilla karmeat seuraukset: vammat luultua pahemmat, elokuvan kuvaukset jäissä

    3. 3

      Nainen hukkasi timanttisormuksensa – 13 vuoden päästä kasvimaalla odotti uskomaton yllätys

    4. 4

      Suomalainen erikoisuus nousi maailmanlaajuiseksi nettihitiksi – hissiin eivät mahdu edes muuttolaatikot

    5. 5

      Rikolliset kehittivät pirullisen tavan viedä maksukortin tiedot kylmäasemalla

    6. Näytä lisää