Digitoday

Valikko

Nasa löysi pienimmän mustan aukon

Julkaistu: , Päivitetty:

Nasan tiedemiehet ovat löytäneet toistaiseksi pienimmän ja keveimmän mustan aukon universumista.

Nasan Goddardin avaruuskeskuksen astronomit Nikolai Shaposhnikov ja Lev Titarchuk havaitsivat mustan aukon, joka on vain 3,8 kertaa oman aurinkomme painoinen.

Kyseessä on siis kääpiö verrattuna muihin tunnettuihin mustiin aukkoihin, joista suurimmat ovat jopa miljardeja kertoja aurinkoa painavampia, Nasa korostaa. Esimerkiksi oman galaksimme keskustassa on massiivinen musta aukko.

Tiedemiehet tekivät havaintonsa jo vuonna 1995 laukaistun halvan ja pienen Rossi X-ray Timing Explorer -satelliitin avulla. Nasan mukaan kuolevan tähden sisustassa syntynyt XTE J1650 ei ole ainoastaan pienin tunnettu musta aukko, vaan ylipäätään lähellä mustien aukkojen teoreettista minimikokoa.

Albert Einsteinin yhtälöiden mukaan tämänkokoinen musta aukko olisi halkaisijaltaan vain noin 24 kilometriä. Tästä johtaen XTE J1650 on jopa yksi pienimmistä objekteista, joka universumista on koskaan havaittu.

Mustat aukot imevät sisäänsä kaiken lähellä olevan aineen. Edes valo ei pääse karkuun. Ihmisen synnyttämiä ja äärimmäisen pieniä mustia aukkoja veikkaillaan syntyväksi, kun Cern käynnistää LHC-hiukkaskiihdyttimensä kesällä. Laitteesta on joissakin piireissä kohkattu maailman tai jopa koko universumin potentiaalisena tuhoajana.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    2. 2

      Itä-Suomen yliopistoon hyväksyttiin vahingossa 71 ylimääräistä opiskelijaa – 22 ehti ottaa paikan vastaan

    3. 3

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    4. 4

      ”Bordellikooma-Lamar” puhuu suunsa puhtaaksi ex-vaimostaan – Khloe Kardashianilta julma intiimihuijaus

    5. 5

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    6. 6

      Video: Usain Bolt kokeili ensi kerran pituushyppyä – tällainen oli supertähden leiskautus

    7. 7

      Huutokauppakeisari-Aki paljastaa KK:ssa: tällä arkisella lauseella hän hurmasi Helin – kesällä juhlitaan 10. hääpäivää

    8. 8

      Cristiano Ronaldo sai kaksoset sijaissynnyttäjän avulla

    9. 9

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    10. 10

      Harvinaista alkuainetta löytyi Savosta kymmenien miljardien edestä – tutkijat ratkovat käyttöönottoa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    2. 2

      Mirkku ja tytär hieraisivat silmiään katsoessaan Pikku Kakkosta – ”Ensin ajattelin, että lapsi sekoilee”

    3. 3

      Kasa käpyjä, 5 € – Lauralla paloi pinna naurettaviin hintoihin: ”Köyhällä ei ole varaa kirppistellä”

    4. 4

      Kannabiskasvattaja luuli keksineensä nokkelan piilon Joensuussa – ”ratamestarin erikoinen”

    5. 5

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    6. 6

      Mafioso Sonny Franzese, 100, vapautui 50 vuoden istumisen jälkeen – elämää kuorruttivat stripparit, porno ja maailmantähdet

    7. 7

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    8. 8

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    9. 9

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    10. 10

      Miss Gay Finland 2017 on pyhäkoulunopettaja Noora Kalpio, 24

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    5. 5

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    6. 6

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    7. 7

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naapuri alkoi itkeä, kun kuuli, mitä surmatalossa oli tapahtunut – vielä viime viikolla isä rakensi perheelle terassia

    2. 2

      Itä-Suomen yliopistoon hyväksyttiin vahingossa 71 ylimääräistä opiskelijaa – 22 ehti ottaa paikan vastaan

    3. 3

      Asunnosta löytyi mies ja nainen kuolleena ja pieni lapsi elossa Helsingissä

    4. 4

      ”Bordellikooma-Lamar” puhuu suunsa puhtaaksi ex-vaimostaan – Khloe Kardashianilta julma intiimihuijaus

    5. 5

      Karu onnettomuus Oulussa – kaksi henkilöautoa romuna, osallisena myös soraa ajanut kuorma-auto

    6. Näytä lisää