Digitoday

Espoon kaupungin Patja maksaa lähes 20 miljoonaa euroa

Julkaistu: , Päivitetty:

Espoon kaupungin perustietotekniikkapalvelut siirtyvät kilpailutuksen perusteella kokonaisuudessaan Fujitsu Services Oy:n hoitoon. Osapuolten mukaan uusi sopimus tuo Patja-palveluun kaikkiaan noin 10 000 työasemaa.
Fujitsu Services kertoo, että sopimuksen arvo on noin 18,5 miljoonaa euroa neljälle vuodelle. Summa sisältää myös vuoden mittaisen käyttöönottoprojektin kustannukset.

Espoo ulkoisti palvelinpalvelut jo 1990-luvun alussa ja muutkin perustietotekniikkapalvelut 2000-luvun alkupuolella.

- Sopimus liittyy Espoon tietohallinnon kehittämisohjelmaan, joka on merkittävä osa koko kaupungin kehittämistä. Vuoteen 2010 saakka ulottuva tietohallinnon kehittämissuunnitelma luo pohjaa saumattomille ja tehokkaille palveluketjuille. Painotamme erityisesti julkishallinnon kilpailukyvyn kehittämistä muun muassa sähköisten palvelujen käyttöönottoa lisäämällä ja kuntarajat ylittävällä yhteistyöllä, selvittää Espoon kaupunginjohtaja Marketta Kokkonen.

Fujitsun Patja-palvelut ulottuvat jatkossa Espoon jokaiseen noin 500 toimipisteeseen yli 14 000 Espoon kaupungin työntekijälle. Fujitsun ylläpitoon siirtyy myös sovellus- infrastruktuuri- ja lähiverkkopalvelut.

- Tavoitteenamme on toimintavarma ja tietoturvallinen tieto- ja viestintätekninen infrastruktuuri, jota voidaan kehittää palvelutuotannon muuttuvia tarpeita vastaavaksi koko sopimuskauden ajan. Laadun mittaamisessa ja hallinnassa seuraamme kokonaisia palveluketjuja loppukäyttäjän näkökulmasta, Espoon tietohallintokeskuksen johtaja Marke Kaukonen kertoo.

Keskitetty käyttötuki on erittäin merkityksellinen Espoon perustietotekniikkapalvelussa. Jatkossa Espoon kaupungin henkilöstö saa perustietotekniikan käyttötuen keskitetysti Fujitsun-Vaasan aluekeskuksesta suomeksi ja ruotsiksi. Tähän saakka käyttötukipalveluilla on ollut useita toimittajia.

Hanke käynnistyi syksyllä 2006.

Palvelusopimus allekirjoitettiin torstaina. Samalla alkoi käyttöönottoprojektin määrittelytyö.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    4. 4

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    5. 5

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    6. 6

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    7. 7

      Kuvakooste Turun rukoushetkestä: Presidentti Niinistö saapui Tuomiokirkkoon, sisäministeri Risikko pyyhki silmäkulmiaan

    8. 8

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    9. 9

      Prinssi William ja Catherine rikkovat ikivanhaa kuninkaallista sääntöä – pienet perilliset mukana lennoilla: taustalla karmiva syy

    10. 10

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    6. 6

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    9. 9

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    10. 10

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys melko varma – useita otettu kiinni

    2. 2

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    3. 3

      Kylmäävä löytö Barcelonan terroristien pommitehtaasta – Pariisin ja Brysselin iskuissa käytetty ”Saatanan äiti”

    4. 4

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    5. 5

      Turussa loukkaantunut tukholmalainen Hassan Expressenille: Yritin auttaa kuolevaa naista, kun puukottaja iski minua veitsellä

    6. Näytä lisää