Digitoday

Valikko

EMC myi 2,2 petatavua tallennustilaa neljännesvuodessa

Julkaistu: , Päivitetty:

Ulkoisen tallennuksen maailman markkinajohtaja EMC ei purematta niele HP:n ilmoittamaa IDC:n lukuihin pohjaavaa ykkössijaa Suomessa. Yhtiö on viime vuosina kiristänyt tahtia myös keskisuurissa Clariion-tallennusjärjestelmissä.
- Pelkästään viime vuoden viimeisellä neljänneksellä toimitimme tallennuskapasiteettia ennätykselliset 2,2 petatavua, Suomen maayhtiön toimitusjohtaja Lauri Wuorenheimo kertoo viitaten HP:n eilen ilmoittamaan 1,7 petatavuun.

IDC:n myyntiin pohjaavissa tilastoissa EMC:n markkinaosuus Suomessa näkyy Wuorenheimon mukaan todellista pienempänä, sillä Suomen maayhtiö tekee komissiokauppaa, jossa varsinaisen myynnin arvo menee emon piikkiin.

- Mutta petavuja saamme kertoa maayhtiötasollakin, Wuorenheimo sanoo.

Keskisuuria Clariion-tallennusjärjestelmiä EMC on toimittanut Suomeen jo yli tuhat. Wuorenheimon mukaan Clariion-tallennusjärjestelmien määrä lähti räjähdysmäiseen kasvuun neljä vuotta sitten.

Uusin Clariion-asiakas on tietoliikenne- ja elektroniikkateollisuuden sopimusvalmistaja ja järjestelmätoimittaja Scanfil. Yhtiö on ottanut käyttöön Clariion CX3-10 tallennusjärjestelmän yhdistettynä VMwaren virtuaalipalvelinympäristöön.

Yksi Scanfilin isoimmista ja muutama pienempi palvelin tulivat syksyllä elinkaarensa päähän. Yhtiö otti teknologiamielessä ison harppauksen, ja siirtyi VMwaren virtuaaliseen palvelinympäristöön.

Yrityksellä on nyt käytössään kolme fyysistä palvelinta, joiden kapasiteetti on virtuaalisesti useiden sovellusten käytössä. Tallennusjärjestelmäksi valittiin keskisuuri Clariion CX3-10, joka skaalautuu yrityksen kasvutarpeiden mukaan.

Scanfilin ratkaisujen toimituksesta, asennuksesta ja käyttöönotosta vastasi Proact.

- Virtualisointi on muutaman vuoden takaisinmaksuajalla mitattuna edullisin tapa korvata fyysiset palvelimet, it-päällikkö Esko Kupsala Scanfililtä sanoo.

- Tavoitteenamme on nostaa IT-infrastuktuurimme käytettävyyttä, taata jatkuvuus ja helpottaa hallintaa.

Scanfilin Clariion-tallennusalusta palvelee muun muassa erilaisia verkkopalveluja, sovelluspalvelimia, raporttipalvelinta, käyttäjätunnistukseen liittyviä palvelimia sekä terminal server -koneita. Seuraavaksi Scanfil siirtää toiminnanohjausjärjestelmänsä ja sen tietokannan uuden tallennusratkaisun piiriin.

Lähitulevaisuudessa Scanfil aikoo kahdentaa tallennuksensa kahteen eri konesaliin edelleen tehostaakseen jatkuvuutta ja vähentääkseen mahdollisten käyttökatkojen haittoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    3. 3

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    4. 4

      Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

    5. 5

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    6. 6

      Vanhemmat väittävät elävänsä universumin energialla – äiti ei syönyt edes raskaana ollessaan: ”Ravitsin poikaani rakkaudellani”

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    9. 9

      Vakavasti palanut Juhani Palmu on yhä nukutettuna – reagoinut silti Leila-vaimonsa ääneen: ”Uskon hänen kuulleen”

    10. 10

      Unohda perinteinen lankku! Nämä keskivartaloliikkeet ovat paljon parempia selälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    2. 2

      Lentoemäntä Martinalla on Euroopan suurimmat rinnat – haaveilee nyt yhtä äärimmäisestä pepusta: kirurgeilta täystyrmäys

    3. 3

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    4. 4

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    5. 5

      Yleisö hiljeni ja odotti Nummirockissa: Se hetki, kun mies kosii kesken suosikkibändin keikan – ”Tiesin kyllä mitä vastaan”

    6. 6

      Kouvolalainen Markku on käynyt Pohjois-Koreassa yli 30 kertaa auttamassa – Kuvat suljetusta diktatuurista kertovat paljon

    7. 7

      Ykköskierroksella varattu suomalaislupaus pettyi – ”Kaikki ei napsahtanut kohdilleen”

    8. 8

      Miro Heiskanen teki kiekkohistoriaa – NHL:n varaustilaisuudessa kaikkien aikojen suomalaisvuosi

    9. 9

      Onko tässä Suomen komein halkopino? Kaikkien halkopinojen äitiin upposi 15 kuutiota pilkkeitä

    10. 10

      Räikkönen jätti toimittajan seisomaan – käveli pois kesken kysymyksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    2. 2

      Lentoemännän yksinkertainen vessakikka toimii yhtä varmasti myös kotona

    3. 3

      8 naista kertoo, millaiset seksiehdotukset oikeasti toimivat: ”Se on varma keino”

    4. 4

      Kasperi Kapanen toi kanadalaisrakkaansa Suomeen – 18-vuotias Annika käänsi katseita Kuopion rannoilla pepun paljastavissa bikineissä

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    7. 7

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    8. 8

      23 asiaa, jotka mullistuvat uudessa alkoholilaissa – kapakoiden aukioloajat, neloskalja kauppoihin...

    9. 9

      Metsämustikoissa voi piillä vaarallinen loinen – onko syytä huoleen?

    10. 10

      Saako 15-vuotias olla yötä tyttöystävän luona? Psykologi: ”Vanhemmuuteen kuuluu estää yhdessä yöpymiset”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Tyly muutos ensi viikon sääennusteeseen: +30 asteen helleaalto koukkaakin Venäjälle – Suomeen luvassa jotain ihan muuta

    3. 3

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? Susanna ohjaa suuria lentokoneita ja elää luksuselämää – ”Meidän täytyy antaa ammattimainen kuva”

    4. 4

      Jimi, 12, rakensi juhannuksen näppärimmän tee-se-itse-grillin ja säästi 15 senttiä: ”Päihittää megagrillit”

    5. 5

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    6. Näytä lisää