Digitoday

Valikko

Automaattinen rahtialus ampaisi avaruuteen

Jules Verneksi ristitty automaattinen rahtialus laukaistiin aamulla kello 6.03 Suomen aikaa kohti kansainvälistä avaruusasemaa Kouroun avaruuskeskuksesta Ranskan Guyanasta.

Euroopan Avaruusjärjestö ESAn ensi kertaa laukaisema ATV (Automated Transfer Vehicle) on uudenlainen rahtia kuljettava miehittämätön avaruusalus, joka kuljettaa noin seitsemän tonnia varaosia, ruokaa, ilmaa, vettä ja polttoainetta kansainväliselle ISS-avaruusasemalle, Nasa kertoo. Mukana on myös omaisten lahjoja aseman miehistölle.

Kaikkiaan 20-tonninen ATV on raskain Ariane 5- raketin koskaan kantama rahti. ATV sisältää korkean tarkkuuden navigaatiojärjestelmän, joka ohjaa aluksen avaruusasemalle. Telakointi tapahtuu automaattisesti, mutta tarkassa ihmisvalvonnassa, ja tapahtumiin puututaan heti, mikäli jokin näyttäisi menevän pieleen.

ATV jää kuitenkin ensiksi avaruusasemaa alemmalle kiertoradalle odottelemaan, että Floridasta ensi tiistaina laukaistavaksi aiottu sukkula Endeavour ennättää miehistöineen hoitaa vaativan rakennustehtävänsä asemalla.

ATV myös läpikäy viikkoja kestävän järjestelmien tarkistuksen, mukaan lukien 'pakotestin', jolla varmistetaan aluksen tietokoneiden kriittisten ohjelmistojen kyky estää törmäys ISS:n kanssa, jos kohtaamisjärjestelmät pettävät.

Rahtialuksen on määrä saapua ISS:lle aikaisin huhtikuussa. Se pysyy siellä elokuuhun asti ja antaa myös moottoreillaan tarvittavaa potkua avaruusasemalle. ATV:t ovat kertakäyttöisiä, ja Jules Verne palaa lopulta ilmakehässä lähdettyään asemalta.

ESAn sivuilla voi katsella simulaation siitä, mitä ISS:n väki sekä eri maanpäällisten kontrollikeskusten valvojat näkevät ATV:n telakoituessa.

Päävastuun hankkeesta kantaa ilmailu- ja puolustusalan yritys EADS. Suomi ei osallistu hankkeeseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    2. 2

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    3. 3

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

    6. 6

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    7. 7

      Al-Qaida-johtaja kuoli Yhdysvaltain tekemässä ilmaiskussa

    8. 8

      6 asiaa, joita moni häpeää seksissä – aivan turhaan

    9. 9

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    10. 10

      Jalokivikaupan ryöstö ja tulitaistelu Monte Carlossa: ryöstäjät järjestivät harhautuksen F1-kisoista tuttuun tunneliin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    2. 2

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    3. 3

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    4. 4

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    5. 5

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    6. 6

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    7. 7

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    8. 8

      Mikroaaltouuni on yksi keittiön pahimmista törkypesistä – Näin teet näppärän tehopesun

    9. 9

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    2. 2

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    3. 3

      Artistit jäätyvät täysin kesken Bumtsibumin toisen jakson – ”Ei voi olla totta!”

    4. 4

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    5. 5

      Suomen poliisi on helisemässä valeuutisten kanssa – poliisiylijohtaja: ”Pystymme puuttumaan vain jäävuoren huippuihin”

    6. Näytä lisää