Digitoday

Koulujen konerikkaus jää hyödyntämättä

Julkaistu: , Päivitetty:

Monet maat ovat viime vuosina investoineet voimakkaasti tietokoneisiin ja verkkoyhteyksiin, mutta opetusmenetelmiä ei ole riittävästi muutettu. Tietotekniikkaa ei myöskään ole otettu laaja-alaisesti käyttöön, 19 maan tutkimus kertoo. Suomalaiskouluissa tietokoneita on paljon, mutta tietotekniikan säännöllinen käyttö on niissä vähäistä.
Kansainvälisen Sites-tutkimusohjelman kansallisesta koordinoinnista vastaa Jyväskylän yliopiston Koulutuksen tutkimuslaitos. Vuonna 2006 toteutettuun tutkimukseen osallistui yli 9000 koulua ja 35 000 opettajaa 19 maasta.

Suomesta tutkimukseen osallistui 311 peruskoulua (yläkoulua) sekä 1078 matematiikan ja luonnontieteiden opettajaa. He arvioivat tietotekniikan käyttöä yläkouluissa ja erityisesti peruskoulun 8.-luokkalaisten opetuksessa.

Kaikissa suomalaisissa yläkouluissa on oppilaiden käytettävissä tietokoneet ja verkkoyhteydet. Tosin yhtä hyvä tilanne on lähes kaikissa tutkimuksessa mukana olleissa maissa. Vertailtaessa oppilaiden määrää suhteessa tietokoneiden määrään Suomi lukeutuu niiden kahdeksan maan joukkoon, joissa on eniten laitteita. Kuitenkin suomalaiskoulujen välillä on huomattavia eroja tietotekniikan käyttömahdollisuuksissa, alustavista tutkimustuloksista paljastuu.

Tietoteknisten resurssien osalta tietotekniikan käyttömahdollisuudet lisääntyivät jyrkästi vuosien 1998 ja 2006 välisenä aikana Suomen lisäksi seitsemässä maassa. Mutta tietotekniikan säännöllinen käyttö on suomalaiskouluissa vähäistä. Tietotekniikan vastuuhenkilöiden arvion mukaan 8.-luokkien oppilaista noin kolmannes käytti tietotekniikkaa säännöllisesti yhteiskunnallisissa aineissa, vieraissa kielissä ja äidinkielessä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Suomalaisista matematiikan opettajista vain yhdeksän prosenttia ja luonnontieteiden opettajista viisitoista prosenttia kertoi käyttävänsä tietotekniikkaa opetuksessaan kerran viikossa tai useammin. Matematiikan opettajista alle puolet ja luonnontieteiden opettajista noin 60 prosenttia oli ylipäätään käyttänyt tietotekniikkaa 8.-luokalla olleiden oppilaiden opetuksessa Suomessa.

On epäselvää, vaikuttaako esimerkiksi tietokoneiden ikä niiden käytettävyyteen opetuksessa. Tutkimustiedotteessa ei arvioitu konekannan tuoreutta suomalaiskouluissa. Mutta rehtorit nostetaan avainasemaan it:n saattamiseksi paremmin luokkahuoneisiin.

Tietotekniikan opetuskäytön edistämisessä olennaisimmiksi koulutason tekijöiksi määrittyivät rehtorien näkemykset tietotekniikan käytön merkityksestä elinikäisen oppimisen edistämisessä, koulun johtajuuden kehittämiseen liittyvät asiat ja opettajien saama tietotekninen ja pedagoginen tuki.

- Tietotekniikan opetuskäytön lisäämiseksi on keskeistä koulutason tekijöiden edistäminen. Vasta tämän jälkeen on merkitystä sillä, että tietoteknisiä resursseja lisätään nykyisestä eli että pyritään saamaan oppilaiden käyttöön enemmän tietokoneita, arvioi tutkimusta Suomessa koordinoinut dosentti Marja Kankaanranta Koulutuksen tutkimuslaitoksesta.

Suurin osa eri maiden opettajista käyttää perinteisiä opetusmenetelmiä enemmän kuin uutta teknologiaa. Tietotekniikkaa opetuksessa hyödynnetään eniten Singaporessa, Hongkongissa ja Kanadassa. Suomi sijoittuu vertailun keskikastiin. Vähiten tietotekniikkaa hyödynnetään Etelä-Afrikassa.

- Suurin osa tutkimukseen osallistuneista maista on investoinut voimakkaasti laitteisiin ja verkkoyhteyksiin. Ne eivät kuitenkaan ole riittävästi muuttaneet opetusmenetelmiään ja ottaneet tietotekniikkaa laaja-alaisesti käyttöön, Kankaanranta tulkitsee tiedotteessa.

Kankaanrannan mukaan tietotekniikka on vähitellen löytämässä tiensä koulujen matematiikan ja luonnontieteiden opetukseen, mutta edelleen on suuri osuus opettajia, jotka eivät ole kertaakaan käyttäneet tietotekniikkaa opetuksessa.

- Tietotekniikan pedagogiset mahdollisuudet ovat suuressa määrin vielä hyödyntämättä.

Kansainvälisesti tarkastellen merkittävä myönteinen vaikutus tietotekniikan opetuskäyttöön ottamiselle on myös opettajan akateemisella ja ammatillisella pätevyydellä. Sen sijaan opettajan iällä ja sukupuolella ei Suomessa ja muissa tutkituissa maissa näyttäisi olevan suurta vaikutusta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Itä-Suomessa ja miksi?

    2. 2

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    5. 5

      IS-haastattelu: Rouva Jenni Haukio kertoo, mitä presidenttiparin Yhdysvaltain-vierailun kulisseissa tapahtui

    6. 6

      94-vuotias muistisairas ei pääse itse sängystään ylös, eikä muista syödä – kaupungin mukaan kykeneväinen itsenäiseen asumiseen

    7. 7

      Jokerit-huumaa! Amanda Harkimo julkaisi harvinaisen kuvan 90-luvulta äitinsä kanssa – ”Tietää, mistä kauneus on lähtöisin”

    8. 8

      Turhautunut vaimo avautuu seksin puutteesta: ”Vuosi sitten mies lupasi kohta lisää – ei ole kuulunut”

    9. 9

      5 tosieksperttien siivouskikkaa – puhdista rumat laattojen saumat ja pinttyneet kattilat hetkessä

    10. 10

      Antti koki ”karmaisevan” nakkipettymyksen: ”Eikö mikään tässä maailmassa ole enää pyhää?”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kemiläisen omakotitalon myynti-ilmoitus leviää internetissä – välittäjä: ”Kyllä siitä laittamalla talon saa”

    2. 2

      Arkeologit avasivat keskiaikaisen haudan syrjäisellä saarella Englannissa – sisältö oli kaukana ihmisestä

    3. 3

      Mopopoikien hurjastelulle järkyttävä loppu – kaksi teiniä lensi ilmassa maahan, toiselle vakava aivovamma

    4. 4

      Playboy-mallin luomurinnat tuottavat hänelle suunnatonta tuskaa – avautui kivuistaan tv-ruudussa: Lääkäriltä simppeli neuvo

    5. 5

      Anu jätti Suomen 5 vuotta sitten, kun matkalla töistä kotiin teki vain mieli itkeä – näin koko elämä muuttui

    6. 6

      IL: Yö-yhtyeen alkuperäisjäsen Jussi Hakulinen sairastui syöpään – sai tietää kamalan uutisen kirjeen välityksellä

    7. 7

      Brasilialainen Ihmis-Ken avautui seksuaalisuudestaan – suunnitteilla äärimmäinen operaatio: Perustelu vetää mykäksi

    8. 8

      HS: Vuokralainen kaatoi pastakattilan vedet keittiön lattialle – taloyhtiö vaatii oikeudessa 30 000 euroa

    9. 9

      Kirsty, 21, joogaa alasti kohottaakseen itsetuntoaan – ”Miksi ihmiset ovat niin vihaisia tytöille, jotka ovat tyytyväisiä vartaloonsa?”

    10. 10

      Katso tienaatko enemmän kuin tavallinen suomalainen – uudet palkkatiedot julki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    8. 8

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    9. 9

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    10. 10

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Salaperäinen vinkki sai Nesteen varpailleen – kuka kuvasi säiliöautoja Itä-Suomessa ja miksi?

    2. 2

      Uuden Tomb Raider -elokuvan juliste aiheutti skandaalin – kaunottaren vartalolle nauretaan: Huomaatko miksi?

    3. 3

      Järkyttävä yllätys Napakympin kulisseissa: miesseuralainen katosi jäljettömiin – Neiti X lähti voittomatkalle yksin

    4. 4

      Jaakko aloitti aktiivisen työn välttelyn yli 15 vuotta sitten: ”En ole katunut hetkeäkään”

    5. 5

      IS-haastattelu: Rouva Jenni Haukio kertoo, mitä presidenttiparin Yhdysvaltain-vierailun kulisseissa tapahtui

    6. Näytä lisää