Digitoday

Valikko

Terveystarkastuskin hoituu kohta Googlella

Julkaistu: , Päivitetty:

Googlen terveyspalvelulla voi etsiä tautien ja vaivojen oireita sekä niihin hoitokeinoja. Palvelu on henkilökohtainen, joten siihen pystyy tallettamaan omat terveystietonsa.

Omien sairauksien hoitoon liittyvien tietojen talletus yhteen paikkaan on erityisesti Yhdysvalloissa kiinnostava palvelu, sillä maassa on yli 200 erilaista henkilökohtaisia terveystietoja keräävää rekisteriä.

Google esitteli terveyspalvelunsa eilen Floridassa pidetyillä terveysalan tietojenkäsittelyyn liittyvässä tapahtumassa, jossa yhtiön toimitusjohtaja Eric Schmidt piti puheen.

Google on kertonut tulevasta health-palvelustaan noin vuosi sitten. Nyt palvelua esiteltiin käytännössä.

Terveystietojen säilöminen nostaa epäluuloja yksityisyydestä. Schmidtin sanoi Googlen toimivan Yhdysvaltojen lakien mukaan, joten jos oikeus määrää tietojen luovuttamisen niin sen on niin myös tehtävä. Cnet-uutispalvelun mukaan Schmidt muistutti että terveyspalvelussa oleva tieto on käyttäjän hallinnoimaa, joten sen voi tuhota itse palvelusta pois.

Vakuutusyhtiöille tietoja ei anneta.

Schmidtin mukaan vielä ei ole mietitty miten palvelulla tehdään rahaa. Ajatuksena on, että Googlen palvelujen käyttäjät käyttävät Googlen päähakuakin, josta mainosraha tulee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      MM-finaalin kuvat herättivät epäilyksen: olisiko Suomen paraurheilutähden lyönyt vastustaja pitänyt hylätä?

    5. 5

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    6. 6

      HS: Hittiruoka Nyhtökauran menekki notkahti – löytyy jo kaupan alealtaasta

    7. 7

      Kansanedustaja rajussa ulosajossa – auto pyöri ja liukui raesateessa vastaan tulevien kaistalla

    8. 8

      Kuva: Voiko tämän suomalaisempaa näkyä enää olla – taivas piiskasi rakeita, mutta tuoppi oli saatava

    9. 9

      Oletko vanhus nuoressa ruumiissa? 24 paljastavaa merkkiä

    10. 10

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Trumpilta käsittämätön väite Japanin pääministerin vaimosta

    2. 2

      Katso: Tulipunainen hellemassa jysähtää pian jopa koko Suomeen – Ilmatieteen laitoksen video näyttää, millainen helle voi alkaa!

    3. 3

      Palkittu toimittaja raiskasi väkivalloin ravintolaillan päätteeksi

    4. 4

      Venäläisryhmä puhkesi uskaliaaseen lauluun Niiralan raja-asemalla – videosta tuli nettihitti itänaapurissa

    5. 5

      Markukselle annettiin vain pieni mahdollisuus selvitä leikkauksesta hengissä: ”Pyysin lääkäriä tekemään parhaansa, koska kotona odottavat vaimo ja tyttäret”

    6. 6

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    7. 7

      Anna Abreu lomailee Los Angelesissa – helteinen bikinikuva villitsee Instagramissa: ”Lisää näitä, kaunis Anna!”

    8. 8

      Katso, kuinka arvokas kesämökkisi voi olla – kuntalista kertoo hinnat eri puolilla Suomea

    9. 9

      Itsemurhan tehneen Linkin Park -laulajan viimeinen haastattelu julki – synkkää luettavaa: ”Voin joko luovuttaa ja kuolla tai taistella”

    10. 10

      Muistatko espanjalaisen Las Ketchup -yhtyeen kauniit siskokset? Suosio hiipui täysin, katosivat julkisuudesta – tältä he näyttävät nyt

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hanna menetti miehensä äkillisesti – Kimmosta jäi jälkeen vain hoitajan ojentama muovipussi

    2. 2

      Saara ja Esa panivat seksielämänsä kuntoon kahdessa viikossa: ”Miksi emme kokeilleet tätä aiemmin?”

    3. 3

      Harrastatko sinäkin ”Pirkka-seksiä”? 7 syytä, miksi se on tajuttoman upeaa

    4. 4

      Äiti ja isä löytyivät surmattuina – alkoi selvitä, että tytöille oli ehkä tapahtunut jotain vielä karmivampaa

    5. 5

      Teemu Selänteen pojat katsoivat ilmaiseksi keikkaa isänsä luksusjahdilta – lavalla esiintyneeltä Reino Nordinilta osuva kuitti aiheesta

    6. 6

      Venäläisturisteja virtaa Suomeen yllättävästä syystä – näitä hamstrataan nyt kaupoista

    7. 7

      Synkkä juhlailta Salossa – morsian joutui soittamaan poliisin omiin häihinsä

    8. 8

      TMZ: Linkin Parkin solisti Chester Bennington, 41, on kuollut

    9. 9

      Sabina Särkkä narahti uimapukukuvansa muokkaamisesta – kihlatun julkaisu paljasti totuuden: huomaatko eron?

    10. 10

      Nuori nainen lähetti avoimen sairauslomaviestin – pomon reaktio sai itkemään

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kiukkukohtaus sai prinsessa Charlotten, 2, valtaansa: polki jalkaa ja heittäytyi maahan kesken valtiovierailun – Catherine-äidillä varmat keinot käytössä

    2. 2

      Elina Tervo tahtoi hemmotella miehiä Instagramissa – kuvakulma korostaa kurveja: ”Koska 83 prosenttia seuraajistani on miehiä”

    3. 3

      Sulatejuustokiista! Ratsastaako Lidl tunnetun tuotemerkin maineella?

    4. 4

      MM-finaalin kuvat herättivät epäilyksen: olisiko Suomen paraurheilutähden lyönyt vastustaja pitänyt hylätä?

    5. 5

      Yksinhuoltajaäiti Maria arvasi, että juttu hänen tuloistaan herättää kritiikkiä – avaa nyt, mistä summat koostuvat

    6. Näytä lisää