Digitoday

Novator saamassa kaksi edustajaa Elisan hallitukseen

Julkaistu:

Elisan suuromistajat ovat päässeet sopuun teleyhtiön hallituksen kokoonpanosta. Hallituksen puheenjohtajaksi on ehdolla Risto Siilasmaa.

Ehdotuksen mukaan islantilainen sijoitusyhtiö Novator saisi kaksi edustajaa Elisan hallitukseen. Novator on Elisan suurin omistaja 11,5 prosentin osuudella.

Novatorista hallitukseen ovat nousemassa Novator International Holdingin hallitukseen kuuluva Tomas Otto Hansson ja Novator Finlandin toimitusjohtaja Orri Hauksson.

Uusina jäseninä hallitukseen ovat ehdolla myös elektroniikkayhtiö Elektrobitin toimitusjohtaja Pertti Korhonen ja aiemmin Nordea-konsernin johtotehtävissä työskennellyt Eira Palin-Lehtinen.

Elisan suuromistajat ehdottavat myös hallituksen puheenjohtajan vaihtamista. Puheenjohtajaksi nousisi hallituksen jäsen Risto Siilasmaa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vanhoista jäsenistä hallituksessa jatkaa esityksen mukaan aiemmin muun muassa Outokummussa ja Avesta-Polaritissa työskennellyt Ossi Virolainen.

Hallituksesta ovat putoamassa nykyinen puheenjohtaja Pekka Ketonen, Kemiran pääjohtajan tehtävät vuodenvaihteessa jättänyt Lasse Kurkilahti, Marimekon toimitusjohtajana helmikuun alussa aloittanut Mika Ihamuotila sekä asianajotoimisto Brander & Mannerin osakas Matti Manner.

Novator julkaisi myöhemmin samana päivänä tiedotteen, jossa se kertoi kannattavansa ehdotusta.

– Tämä on ollut pitkä prosessi, mutta olemme tyytyväisiä nimitysasiassa tehtyyn yhteistyöhön ja haluamme kiittää kaikkia lopputuloksen saavuttamiseksi työskennelleitä, sanoi Novatorin perustaja ja omistaja Thor Björgólfsson tiedotteessa.

– Laajan omistajakunnan näkökulmasta ehdotetussa hallituksessa on sekä hyvin asiantuntemusta että riittävästi riippumattomia hallituksen jäseniä, työeläkeyhtiö Varman sijoituksista vastaava johtaja Risto Murto sanoo.

Varma omisti tammikuun lopussa 1,8 prosenttia Elisasta.

Myös Ilmarisen arvopaperisijoitusjohtaja Mikko Mursula on tyytyväinen saavutettuun ratkaisuun.

– Tämä ratkaisu tukee Elisan täysipainoista kehittämistä.

Ilmarinen oli tammikuun lopun tilanteen perusteella Elisan toiseksi suurin omistaja 4,9 prosentin osuudella.

Elisan yhtiökokous valitsee uuden hallituksen 18. maaliskuuta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    2. 2

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    3. 3

      Tinder-treffit keskeytyivät, kun nainen poistui vessaan – pian mies joutui syyttä yöksi putkaan

    4. 4

      Näin Niinistö kommentoi Trumpin YK-puhetta ja uhkausta Pohjois-Korealle –”Se oli kyllä melkoinen ilmaisu”

    5. 5

      Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

    6. 6

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    7. 7

      Kaisa jätti uskonnollisen yhteisön ja löysi seksuaalisuutensa lesbopiireistä: ”Oli pakko uskaltaa”

    8. 8

      Yllätysratkaisu: Virpi Sarasvuo ei jatka Ylen asiantuntijana

    9. 9

      Trump uhkasi YK:ssa tuhota tarvittaessa koko Pohjois-Korean – ”Rakettimies on suorittamassa itsemurhatehtävää”

    10. 10

      Erikoiskoirat saivat hälytyksen Lintulan kadonneen nunnan etsintöihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    4. 4

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    5. 5

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    10. 10

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    8. 8

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    9. 9

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Säteilevä morsian! Juontaja Ellen Jokikunnas meni naimisiin – häät järjestettiin pikavauhtia

    2. 2

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    3. 3

      Tinder-treffit keskeytyivät, kun nainen poistui vessaan – pian mies joutui syyttä yöksi putkaan

    4. 4

      Näin Niinistö kommentoi Trumpin YK-puhetta ja uhkausta Pohjois-Korealle –”Se oli kyllä melkoinen ilmaisu”

    5. 5

      Alkoholiuudistus eduskunnassa – mikä muutti vihreiden mielen?

    6. Näytä lisää