Digitoday

Valikko

Tamperelainen Radio Moreeni pääsee Eurooppa-radion kylkeen

Uusi eurooppalaisten radioasemien yhteenliittymä lähettää huhtikuusta 2008 lähtien päivittäin radio-ohjelmia, joissa käsitellään EU:n yhteiskunnallisia ja ajankohtaisia kysymyksiä.

Ohjelmat ovat EU:n mukaan yhteistuotantoa, ja ne lähetetään samanaikaisesti. Yhteenliittymään kuuluu kuusitoista radioyhtiötä ja -asemaa kolmestatoista maasta, ja toimintaan osallistuu myös seitsemän yhteistyöradiota. Yksi yhteistyöradioista on tamperelainen Radio Moreeni.

Uuden eurooppalaisen verkoston ohjelmissa on ajankohtaiskatsauksia, haastatteluja, keskusteluja ja eri aiheisiin perehdyttäviä ohjelmia. Osa ohjelmista on suoria lähetyksiä. Päivittäisohjelma on kestoltaan 30–60 minuuttia. Toiminnassa noudatetaan toimituksellisen vapauden periaatetta.

Ohjelmat lähetetään aluksi kymmenellä kielellä (bulgaria, englanti, espanja, kreikka, portugali, puola, ranska, romania, saksa ja unkari) ja vähitellen kaikilla 23:lla unionin virallisella kielellä.

Verkostoon voivat osallistua kaikentyyppiset radiot. Mukana on jo radioita eri puolilta unionia. Uudet jäsenet voivat EU:n mukaan liittyä verkostoon, kunhan ne täyttävät yhteenliittymän säännöt. Yhteistyöradiot eivät välttämättä lähetä kaikkia verkoston ohjelmia, vaan valitsevat niistä haluamansa aiheet.

Komission varapuheenjohtaja, toimielinsuhteista ja viestintästrategiasta vastaava komissaari Margot Wallström totesi olevansa tyytyväinen komission päätökseen, jonka mukaan yhteenliittymälle voidaan myöntää tukea viiden vuoden ajan toiminnan käynnistymisestä lähtien.

Komission ja tarjouskilpailun voittaneen yhteenliittymän tekemä sopimus on suuruudeltaan 5,8 miljoonaa euroa vuodessa. Yhteenliittymää koordinoivat Deutsche Welle ja RFI.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    3. 3

      Kyllä on vaikeaa, Pikkuleijonat! USA iski pelin 4–1:een – IS seuraa MM-finaalia

    4. 4

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    5. 5

      Anna-Maija Tuokko voitti Tanssii tähtien kanssa -kilpailun – kilpasisko suuteli häkeltynyttä voittajaa

    6. 6

      Michael Jacksonin Paris-tytär poseeraa harvinaisessa yhteiskuvassa kuuluisan kummisetänsä kanssa – tältä Yksin kotona -tähti näyttää nyt

    7. 7

      Seksuaaliterapeutin pieni liukkarikoulu: Näin käytät liukastetta

    8. 8

      Ranskan vaalien tulosennuste julki: Toiselle kierrokselle menossa Macron ja Le Pen

    9. 9

      Turvapaikanhakijoita puolustanut pastori harkitseekin jäämistä Suomeen: ”En tiedä mitä tehdä”

    10. 10

      Niin söpö, niin lähellä ja niin helposti unohdettu – muista tämä saari, kun mietit kesämatkakohdetta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Onnen päivät -näyttelijä kuoli 56-vuotiaana – aikoinaan tv:n suurimpiin tähtiin lukeutunut Erin Moran eli rankan elämän

    2. 2

      Kaksivuotias poika kuoli Lammin kolarissa

    3. 3

      Poliisi: Mopoilukulttuuri karkaa käsistä Nivalassa – ”On vain ajan kysymys, milloin tapahtuu isompi vahinko”

    4. 4

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    5. 5

      Fuengirola-lehti: Poliisi keskeytti Antero Mertarannan keikan Espanjassa – kahdesti

    6. 6

      Eevi Teittinen avoimena rankasta erostaan – suunnitteli häitä parisuhteen päättyessä: ”Tosi kova paikka”

    7. 7

      Antti, 39, voitti historian toiseksi suurimman Haluatko miljonääriksi? -potin – ”Olin varma, että pääsen 5-numeroiseen summaan”

    8. 8

      Tukku NHL-pelaajia vapautui Leijonien käyttöön – ”Lähden innolla messiin”

    9. 9

      Rokkimimmistä tuli huippunäyttelijä: ”Alkoholismini alkoi jo 25-vuotiaana”

    10. 10

      Onko tässä maailman seksikkäin pilotti? 25-vuotias kaunotar villitsee somessa: ”En ole aivan tavallinen lentäjä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Sanna osti lähes uuden asunnon – kahden vuoden jälkeen se osoittautui karmeaksi virheeksi

    4. 4

      Bottas päätyi paalupaikalta palkintopallille, Vettel voittoon – IS seurasi Bahrainin F1-kisaa

    5. 5

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    6. 6

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    7. 7

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    8. 8

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    9. 9

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    10. 10

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    2. 2

      Kasmir esiintyi ensi kertaa salakatselukohun jälkeen: Unohteli sanoja jännittyneenä – TTK-yleisöltä uskomaton reaktio

    3. 3

      Kyllä on vaikeaa, Pikkuleijonat! USA iski pelin 4–1:een – IS seuraa MM-finaalia

    4. 4

      Ilmatieteen laitokselta lohduton ennuste: Lisää lunta luvassa

    5. 5

      Anna-Maija Tuokko voitti Tanssii tähtien kanssa -kilpailun – kilpasisko suuteli häkeltynyttä voittajaa

    6. Näytä lisää