Digitoday

Aditro petraa aspaamiensa ohjelmistojen käytettävyyttä

Julkaistu: , Päivitetty:

Aditro petraa sovellusvuokrauksena toimitettavien ohjelmistojensa käytettävyyttä Emillionin kehittämällä Distal-tunnistuksella.

Aditro kuvailee itseään Pohjoismaiden johtavaksi liiketoimintaprosesseja tukevien ratkaisujen toimittajaksi asiakaspalvelun, talous- ja henkilöstöhallinnon, asiakirjojen hallinnan ja logistiikan alueilla.

Ulkoistus- ja konsultointipalveluita sekä ohjelmistoja tarjoavan Aditron liikevaihto on non 350 miljoonaa euroa. Yritys työllistää noin 4400 työntekijää seitsemässä maassa ja sillä on 18000 sekä yksityistä että julkista sektoria edustavaa asiakasta.

Aditro on sopinut verkkopalveluiden identiteetinhallintaan ja käytettävyyteen erikoistuneen vuonna 2001 perustetun Emillion Oy:n kanssa Emillionin kehittämän Distal-identiteetinhallintaratkaisun käytöstä Aditron sovellusvuokraus- eli asp-palveluissa.

Aditro hyödyntää Distalia pohjoismaisessa henkilöstöhallinnan HRM ASP-palvelualustassaan. Distalin avulla Aditron asiakkaat pääsevät palveluun suoraan omasta intranetistaan ilman erillistä sisäänkirjautumista samaan tapaan kuin sisäisissä sovelluksissa.

Distal-tunnistus perustuu käyttäjän intranet-käyttäjäprofiilien hyödyntämiseen. Distal hakee tarvittavat käyttäjätiedot intranetistä ja välittää ne Aditron sovelluksille. Tällä tavoin sovellusten käyttäjätiedot ja käyttöoikeudet pysyvät myös ajan tasalla.

Sisäänkirjautumisen helppous ja käyttäjähallinnan yksinkertaistaminen tuo kustannusäästöjä sekä parantaa tietoturvaa niin Aditrolle kuin Aditron asiakkaille.

Aditro tarjoaa automatisoidun tunnistautumisen kaikille asiakkailleen.

- Distalin avulla asiakkaamme voivat ottaa ratkaisun helposti käyttöön jolloin käyttö voi alkaa välittömästi. Käyttäjät pääsevät sovellusvuokrauspalveluun suoraan ja me saamme luotettavasti kaikki tarvittavat tunnistetiedot, kertoo Aditron hrm-toiminnoista vastaava Tero Ansio.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    5. 5

      Supo osallistuu Turun puukotussarjan selvittämiseen

    6. 6

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    7. 7

      Poliisit partioivat kauppakeskuksessa Raisiossa – toimitusjohtaja: ”täällä ei ole mitään hätää”

    8. 8

      Poliisi pyytää tietoa Turun tapahtumista – tiedotustilaisuus kello 19

    9. 9

      Fitnesstähti ällistyttää uskomattomalla ulkonäöllään: luullaan puolet vanhemmaksi kuin on – uskoisitko ikäisekseen?

    10. 10

      Turun kaupunki tarjoaa kriisiapua

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    2. 2

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Salkkarit-tähden muodonmuutos hämmästytti fanit – näin suosikkinäyttelijä vastaa ulkonäkökritiikkiin

    5. 5

      Karmeaksi flopiksi teilatun F1-kisan olosuhteet järkyttivät suomalaisia – ”Tupakka-askit ja käytetyt kondomit lojuivat siellä”

    6. 6

      Hän on Barcelonan terrori-iskun 17-vuotias pääepäilty

    7. 7

      Kalliimpi jäi kotiin – huomasitko, millainen kello vilahti Putinin ranteessa Savonlinnassa?

    8. 8

      Turun keskustassa puukotettu useita ihmisiä – poliisi ampunut yhtä epäiltyä

    9. 9

      Saako autossa olevaan parkkikiekkoon käydä pyörittelemässä välillä lisäaikaa?

    10. 10

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    2. 2

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    3. 3

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    4. 4

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Sokeria 28 vuotta vältellyt ”maailman kaunein isoäiti” pelmahti aamu-tv:seen – katsojat eivät uskoneet silmiään: ”Ketä hän luulee huijaavansa?”

    8. 8

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    9. 9

      Viereinen matkustaja valitti Sara Forsbergin käytöksestä lentoemännälle – laulaja tilitti kohupäivityksessä: ”Hän haisee p**seeltä”

    10. 10

      ”Fiilikset menevät vuoristoratoja” – Sara Sieppi kyllästyi hänen ja Roope Salmisen suhteesta velloneisiin huhuihin: Uhkeana hellettä tihkuvissa bikinikuvissa

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle

    2. 2

      IS seuraa: Useita puukotettu Turussa – Yksi henkilö kuollut, poliisi etsii epäiltyjä

    3. 3

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    4. 4

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    5. 5

      Supo osallistuu Turun puukotussarjan selvittämiseen

    6. Näytä lisää