Digitoday

Valikko

Jättiläiset taistelevat soittopeleillä

Guitar Hero -peli on osa viihdebisneksen jättiläisten taistelua pelimarkkinoista. Alkuperäisen Guitar Heron kehittäjät tekivät Rock Band -pelin kilpailijalle.

Alkuperäisen Guitar Heron kehitti amerikkalaisten Alex Rigopulosin ja Eran Egozyn Harmonix-yhtiö, joka ehti kehitellä useita pelejä ilman suurta kaupallista menestystä ennen kuin vuonna 2005 julkaistu kitarapeli räjäytti potin.

Pelin kehittäjistä isolla osalla on muusikkotausta, Rigopulos itse soittaa rumpuja ja Egozy trumpettia. Pelin yhtenä jujuna oli Gibson-kitaran muovikopio, jota käytetään pelinohjaimena.

Guitar Heron menestys oli niin hurja, että pelin julkaisija RedOctane myytiin amerikkalaiselle Activisionille vuonna 2006. Harmonix ehti tehdä RedOctanelle Guitar Hero 1:n ja 2:n lisäksi Guitar Hero Encore: Rocks the 80s ennen kuin mediajätti Viacomiin kuuluva MTV Networks osti Harmonixin syksyllä 2006.

Guitar Hero siis jäi Activisionille, joka julkaisi kolmannen version pelistä viime syksynä. Joulukuussa kerrottiin, että Activision liitetään ranskalaisen mediayhtiön Vivendin omistamaan peliyhtiöön. Vivendi maksaa kaupasta vajaat 19 miljardia dollaria.

Samalla uudesta Activision-Blizzard-yhtiöstä tulee tasavahva kilpailija pelimarkkinoita tähän asti hallinneelle Electronic Artsille.

Uuden omistajansa hoivissa Harmonix kehitti Rock Bandin eli eräänlaisen jatko-osan Guitar Herolle. Peliin kuuluu kitaran lisäksi rummut, basso ja mikrofoni ja sen julkaisee – kuinkas ollakaan – Electronic Arts.

Omistusjärjestelyt ovat kirvoittaneet kiistaa Activisionin ja Harmonixin välille. Harmonix haluaisi, että Guitar Heron kitaraohjaimet toimisivat Rock Bandissä. Activision on ollut nihkeä ja kertonut haluavansa siitä rahaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa yli miljoona suomalaista kärsii ikävästä vaivasta – monet eivät edes tahdo saada apua oireisiinsa

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    4. 4

      Korpibordellin tarina päättyi poliisin operaatioon – ilotyttö muistelee: ”Mauno ryömi sängyn alle”

    5. 5

      Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

    6. 6

      The Voice of Finland -voittajalta suorat syytökset suosikkiohjelmalle Ilkassa: ”He pissivät omille nilkoilleen”

    7. 7

      Mistä on kyse, kun vyötärö kapenee etelänlomalla ja kilot tulevat takaisin kotona? Sisätautien erikoislääkäri kertoo

    8. 8

      Valtteri Bottas näpäytti epäilijöitä – ”Sain tallikaverin kiinni”

    9. 9

      Tältä Teletappien aurinkoa esittänyt tyttö näyttää nykyään – on jo 21-vuotias

    10. 10

      Yökerhossa ammuttu Ohiossa – ainakin yksi kuollut ja 15 loukkaantunut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Iso koira hyökkäsi Mynämäellä – kaatoi omistajan ja raateli Manu-koiran kuoliaaksi: ”Äiti huusi ihan shokissa”

    2. 2

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    3. 3

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    4. 4

      Neuvostoliiton peitelty säteilyturma paljastui – Tšernobyliakin tuhoisampi onnettomuus salattiin sairastuneilta

    5. 5

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    6. 6

      Vettel voitti Australiassa, Bottas parempi suomalainen – IS seurasi Australian GP:tä

    7. 7

      Ilveksen valmentaja luuli pelin ratkenneen – joutui kääntymään pukukopilta takaisin: ”En ymmärrä vieläkään”

    8. 8

      Imatralaisen Pian mies suuntaa Samantha Foxin Nilsiän-keikalle – naiset näreissään: ”Olis hänellä kotonakin joku, joka voisi pitää show’n...”

    9. 9

      Tosi-tv-tähden herttainen perhekuva aiheutti somemyrskyn – 2-vuotiaan tyttären juomapullo herättää närkästystä

    10. 10

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Jopa yli miljoona suomalaista kärsii ikävästä vaivasta – monet eivät edes tahdo saada apua oireisiinsa

    2. 2

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    3. 3

      Kimi Räikköseltä mystinen kommentti

    4. 4

      Korpibordellin tarina päättyi poliisin operaatioon – ilotyttö muistelee: ”Mauno ryömi sängyn alle”

    5. 5

      Kuulutko sinä riskiryhmään? Suomessa on tolkuton määrä ihmisiä, joiden talous uhkaa hajota kuin korttitalo

    6. Näytä lisää