Digitoday

Valikko

Väkeä hakeva FC Sovelto katselee kouluihin

Julkaistu: , Päivitetty:

Ict-koulutusyritys FC Sovelto aloittaa huhtikuussa uuden juniorikonsulttien koulutusohjelman ja myöntää hakevansa ihmisiä myös niin sanotusti "koulun penkiltä". Heille luvataan kuitenkin mahdollisuutta viimeistellä opintonsa myöhemmin.

- Tässä hankkeessa on kysymys siitä, että pitkästä aikaa vastavalmistuneet tai valmistumassa olevat ovat meidän kohderyhmäämme, FC Sovelton toimitusjohtaja Sanna Varpukari-Anttila sanoo. Yhtiö kohtaa itsekin ict-alan työvoimaongelman, mutta etsii myös jo koulutus- tai konsultointityössä toimivia henkilöitä.

Kesken opintojen ict-alalle lähtenyt ei mitenkään itsestään selvästi valmistu myöhemmin. Uudessa työssä kouluopintojen merkitys saattaa esimerkiksi tuntua vähäiseltä. Mutta Varpukari-Anttilan mukaan FC Soveltossa uusille työntekijöille korostetaan opintojen ja valmistumisen tärkeyttä.

Kaksitoista tulevaisuuden it-valmentajaa saa jo koulutuksen alkaessa vakituisen työpaikan yrityksessä, FC Sovelto lupaa. Liiketoiminnassaan FC Sovelto tähtää tänä vuonna kahdeksantoista prosentin kasvuun, jota nyt tehtävä rekrytointiponnistus tukee.

Viime vuonna FC Sovelton liikevaihto kasvoi 26,4 prosentilla reiluun seitsemään miljoonaan euroon. Kasvuvauhdin takaaminen edellyttää lisää koulutus- ja konsultointiresursseja. Nyt alkavan ohjelman myötä koko yrityksen asiantuntijamäärä kasvaa lähes kolmanneksella.

Koulutuksessa on mahdollisuus erikoistua muun muassa työryhmätyön, viestinnän sekä sisältöjen ja prosessien hallintaan, sähköiseen kommunikointiin, virtualisointiin, sovelluskehitykseen tai web 2.0:aan. Haku käynnistyy tammikuun lopussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    3. 3

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    4. 4

      Eiffel-torni pimeni keskiyöllä

    5. 5

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    6. 6

      KP: Toimitusjohtaja Aimo Korte on kuollut – menehtyi auto-onnettomuudessa Venäjällä

    7. 7

      AFP: Manchester Arenan luona kerjännyt koditon nousi sankariksi – hoivasi ja lohdutti naista, joka kuoli hänen käsivarsilleen

    8. 8

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    9. 9

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    10. 10

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Helmikuussa kadonnut Harry Karjalainen löytyi kuolleena

    3. 3

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    4. 4

      Sky News: Konsertissa ollut nainen ihmetteli vierellään olleen henkilön epäilyttävää käytöstä ennen räjähdystä

    5. 5

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    6. 6

      Kuvat: Kaunis olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    7. 7

      Kätilön sanat jäivät mieleen: ”On se sisäänkin mahtunut samasta reiästä, että rouva ponnistaa vaan”

    8. 8

      Älä usko näitä tietoja – 6 huijausta Manchesterin iskusta

    9. 9

      Koskettava kuva pientä tyttöä lohduttavasta poliisista leviää – Manchesterin pelastajien työn symboli

    10. 10

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Ainakin 22 kuoli Manchesterin iskussa – epäilty tallentui valvontakameraan

    2. 2

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    3. 3

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    4. 4

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    5. 5

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    6. 6

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    9. 9

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    10. 10

      Tämä on suurin virhe, jonka voi tehdä lentokentän turvatarkastuksessa: ”Siihen ei kannata ryhtyä, edes leikillä”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lehti: Tällainen oli Manchesterin terroristin pirullinen pommi: ”Kuin sata luotia kerralla”

    2. 2

      Lehdet: Tällainen on Manchesterin iskusta epäilty Salman Abedi

    3. 3

      Oletko nähnyt kuvan nuorta miestä? Poliisi epäilee henkilöä kaupan ryöstöstä

    4. 4

      Eiffel-torni pimeni keskiyöllä

    5. 5

      Miksi mies muuttuu viileäksi ja etäiseksi orgasmin jälkeen? Asiantuntija vastaa

    6. Näytä lisää