Digitoday

Valikko

Axiell kohentelee asemiaan kirjasto-it:ssä

Maailman kuudenneksi suurin kirjastojen it-järjestelmien ja -palvelujen toimittaja on muodostanut vuodenvaihteessa uuden yhtiön, Axiell Library Groupin.

Ennen joulua Axiell osti Akateeminen Tietopalvelu Oy:n  (ATP Oy) koko osakekannan. ATP:n järjestelmä on käytössä noin 200 suomalaisessa kunnan- tai kaupunginkirjastossa.

Markkinoiden johtavana toimittajana Tanskassa ja Ruotsissa ja suurilla markkinaosuuksilla Suomessa toimivan yrityksen mukaan tarkoitus on lisätä kasvumahdollisuuksia.

- Teemme tämän rakenteellisen muutoksen, jotta meillä on mahdollisuus laajentua Pohjoismaiden ulkopuolelle. Meillä on nyt tarvittavat resurssit kyetäksemme voittamaan uusia markkinaosuuksia, Axiell Library Group hallituksen puheenjohtaja Mats Henzel sanoo.

Axiell Bibliotek on laajentunut voimakkaasti parin viime vuoden aikana ja tytäryhtiöt on perustettu sekä Tanskaan, Ruotsiin että Suomeen. Jotta yrityksen mahdollisuudet paranevat, oli tarve selkiyttää liiketoiminnan rakenne.

Nyt ruotsalainen yhtiö Axiell Bibliotek AB ja ryhmä samankaltaisesti nimettyjä yhtiöitä on erotettu toisistaan ja Axiell Bibliotek AB tulee jatkossa olemaan puhtaasti ruotsalainen yhtiö.

Axiell Library Group koostuu jatkossa emoyhtiöstä ja kolmesta tytäryhtiöstä: Axiell Bibliotek AB Ruotsissa, Axiell Bibliotek A/S Tanskassa ja Ab Axiell Kirjastot Oy Suomessa.

Axiell on pohjoismaiden johtava kirjastojen it-järjestelmien ja -palvelujen toimittaja ja maailman kuuden suurimman alan toimijan joukossa.
Yli 900 pohjoismaista kirjastoa käyttää Axiellin järjestelmiä.

Yrityksessä on 120 työntekijää.Vuonna 2006 liikevaihto oli 16.2 miljoonaa euroa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    2. 2

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    3. 3

      20-vuotiaan Anna-Maijan mullistava keksintö – pasta valmistuu 10 sekunnissa

    4. 4

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    5. 5

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    6. 6

      Ruotsinlaivan työntekijä todisti mykistävää tapausta: ”Ihmiset söivät kahvilassa katkarapuleipiään, kun haistoimme kovan hajun”

    7. 7

      Uusi F1-paljastus: Valtteri Bottaksen pienellä virheellä suuri merkitys

    8. 8

      Mitä tapahtui Johnny Deppille? Hollywood-komistus säikäytti fanit riutuneella olemuksellaan

    9. 9

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    10. 10

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nuoripari luuli ostaneensa unelmiensa hirsitalon – pian alkoi paljastua, mitä rakennustyömaalla oli oikeasti tapahtunut

    2. 2

      Helppo testi makuuhuoneessa paljastaa, onko kotisi sisäilma kunnossa

    3. 3

      Suomessa asuva mies sai puhelimeensa järkyttävän viestin 6 500 kilometrin päästä – ”Ammuin juuri kihlattusi”

    4. 4

      Kimi Räikkönen tapasi Nicole Kidmanin – ”Jäämiehelle” tyypillinen reaktio herättää hilpeyttä maailmalla

    5. 5

      Povekas reality-tähti narahti ”huiputtamisesta” – nolo somemoka paljasti totuuden tähden kadehditusta kodista

    6. 6

      10 vakavaa varoitusmerkkiä parisuhteessa – ”Se on se hetki, jonka jälkeen ei kannata jäädä katselemaan”

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    9. 9

      25-vuotias mies katosi Indonesiassa – löytyi valtavan pytonin vatsasta

    10. 10

      Huumeet tuhosivat Huippumalli haussa -kilpailijan ulkonäön – katsojia järkyttänyt Dr. Phil -esiintyminen muutti elämän

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Merkel tyrmistyi ”hävyttömästä” tempusta – Trump ojensi 350 miljardin laskun

    2. 2

      Bikinipöksyt kokevat tänä kesänä muodonmuutoksen – pukisitko itse yllesi?

    3. 3

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    4. 4

      Tiesitkö? Helsingissä asuu yksi kaikkein aikojen menestyneimmän heviyhtyeen kitaristi – rakastui suomalaiseen Mariaan, elää nyt lapsiperheen arkea Suomessa

    5. 5

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    6. 6

      Vihreä Nissan lepää kyljellään Tornion keskustassa – poliisi kertoo, miksi ei puutu tapaukseen

    7. 7

      25-vuotias mies piinasi naapurin naista kuukausien ajan – kunnes oven takana odotti yllätys

    8. 8

      Albinismia sairastavat kaksostytöt ihastuttavat malleina – poseeraavat nyt yhdessä tumman isosiskonsa kanssa

    9. 9

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    10. 10

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Näin suomalaisjulkkikset selvisivät potkuista – Renne Korppila päätyi K-kaupan lihatiskille

    2. 2

      Coca-Colan tehtaalla tehtiin iljettävä löytö Pohjois-Irlannissa – ”Se oli hirvittävää”

    3. 3

      20-vuotiaan Anna-Maijan mullistava keksintö – pasta valmistuu 10 sekunnissa

    4. 4

      Entinen teini-idoli Pikku G palasi lavalle 10 vuoden tauon jälkeen! Liput myytiin loppuun alle tunnissa: ”Ensimmäinen reaktio oli, että ei”

    5. 5

      Kiira Korpi kuuli 15-vuotiaana lausumansa kommentin: ”Herranjestas, olenko mä sanonut noin?”

    6. Näytä lisää