Digitoday

Valikko

Koirien Facebook verkostoi lemmikit ja omistajat

Yhdysvalloissa kehitellään parhaillaan koirien omaa virtuaaliverkostoa. Lemmikkien ei kuitenkaan tarvitse tassutella näppäimistölle, vaan kontaktin hoitaa pantaan ripustettava älylevy, kertoo sanomalehti Boston Globe verkkosivuillaan.

Koirien Facebookin takana on bostonilainen SNIF Lap.

Koiran pantaan kiinnitetään tulitikkuaskin kokoinen laatta, jossa on liikettä tunnistava sensori. Sensori kertoo, milloin koira vaikkapa kävelee tai nukkuu.

Sen lisäksi älylaatat reagoivat toisiinsa ja pystyvät vaihtamaan tietoa. Esimerkiksi ulkoilutettaessa koiran nuuskiman kaverin tiedot tallentuvat levyyn.

Tiedot siirtyvät reaaliajassa omalle internetsivulle, jossa omistaja voi seurata koiran puuhia tai tutustua sen uusiin ystäviin.

Samalla lemmikin omistaja voi saada tietoa toisista omistajista ja parhaassa tapauksessa jopa järjestää lemmikeilleen vaikka hoitoringin, hehkuttaa The Boston Globe.

Koirien Facebook on vielä pilottivaiheessa. Tunnistelevyä kantaa tällä hetkellä noin 150 bostonilaiskoiraa. Keksintö on tarkoitus saada markkinoille ensi keväänä. Älylevy ja tukiasema tulevat maksamaan noin 200 dollaria.

Koirien Facebook on yksi MIT Media labin virtuaalihankkeista. Samanlaista tekniikkaa on aiemmin hyödynnetty muun muassa älykkäissä nimilapuissa. Niiden avulla konferenssivieraat voivat esimerkiksi vaihtaa yhteystietoja, pelata ajanvietepeliä ja vastata luennoitsijan kysymyksiin.

Koirien Facebook on vielä vaatimaton projekti. SNIF:n perustajat keräsivät tarvittavan miljoonan dollarin alkupääoman muutaman sijoittajan lisäksi perheiltään ja ystäviltään.

Myös oikeasta Facebookista löytyy lisäsovellus, jolla käyttäjä voi lisätä lemmikeilleen omat profiilit ja olla yhteydessä muihin lemmikkien omistajiin. Lisäsovelluksen nimi on "My pet profile", ja sen takana on Mathmypet-lemmikkipalvelu.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    2. 2

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

    6. 6

      Poliisi kertoo nyt harvinaisen järkyttävästä työtehtävästä: eri puolilta taloa löytyi kolmen lapsen ruumiit

    7. 7

      Kuinka monta mahaa lehmällä on, tuleva maatalousministeri Leppä? Ensin pelasti ministerikollega ja Eppu Normaali, sitten tuli videolle väärä vastaus

    8. 8

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    9. 9

      Nelonen luopuu jääkiekon SM-liigan televisiointioikeuksista

    10. 10

      Seppo, 25, haluaa vaihtaa moottoripyöränsä muumimukiin – ”Pitäähän sitä olla aktiviteetteja”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    2. 2

      Opiskelijanainen heitettiin ulos salilta ”liian paljastavan” asun vuoksi – somekohu syttyi: Kuntosalilta tökerö selitys

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Tutkinnanjohtaja IS:lle Hirvensalmen perhesurmasta: kaikki uhrit löytyivät tilan päärakennuksesta

    5. 5

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    6. 6

      Juontaja Sami Kurosen upea Mirkka-rakas yllätti seksikkäillä kuvilla – pariskunnalla poikkeava suhderatkaisu

    7. 7

      Eevi Teittinen paljastaa Ylellä ällöttävän yksityiskohdan bikini fitnessistä – hätä yllätti kriittisellä hetkellä: ”Tää on tosi noloa”

    8. 8

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin verovelat paljastuivat – ”Minulla on mielessäni muitakin asioita”

    9. 9

      Suomi-sateliitin kuvat paljastivat hätkähdyttävän muutoksen Intiasta – vertaa kuvia vuosilta 2012 ja 2016

    10. 10

      4 asiaa, joihin miehet kiinnittävät naisen ulkonäössä huomiota

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    7. 7

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Tuttava Hirvensalmen tragedian taustoista: Perheenisä puhui avoimesti vaikeuksistaan

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Hirvensalmen uhrien äiti jakoi helmikuussa koskettavan runon – ”Sydämeni tulee kantamaan sinua aina”

    2. 2

      Playboy-kuviin kosiskeltu Kaisa Mäkäräisen kilpasisko on tyrmäävä mallikaunotar – Dorothea Wierer, 27 poseeraa upeissa bikinikuvissa

    3. 3

      Tilasto paljastaa: Yleisin naisen nimi Suomessa on jättiyllätys!

    4. 4

      Patrik Laineen leppoisa lomakuva herätti MM-kisaraivon

    5. 5

      Hellekäärme tekee Suomelle vappuoharit – katso dramaattinen video

    6. Näytä lisää