Digitoday

Valikko

Indie-leffasivuston kasvu kiihtyy

Indie-elokuvantekijöille tarkoitetun Jaman-verkkosivuston suosio kasvaa kovaa vauhtia. Indie-elokuvien näkyvyyttä tarjoavan sivuston tarjonnassa on jo yli 2 000 elokuvaa, ja määrän odotetaan tuplautuvan lähikuukausina.

Jaman mainostaa itseään sekä näyteikkunana että elokuvantekijöiden markkinapaikkana. Jamaniin elokuvansa lataava tosin antaa levitysoikeudet sivustolle ja saa rahaa vasta elokuvan suosion kasvaessa suureksi.

Jaman vuokraa elokuvia 1,99 dollarin eli noin 1,4 euron ja myy 4,99 dollarin eli noin 3,5 euron kappalehintaan. Jamanin mukaan sivustolle elokuvia lataavat ovat enimmäkseen ammattilaisia, kertoo uutistoimisto AFP. 

Indie-elokuvantekijöiden muut mahdollisuudet esimerkiksi Yhdysvalloissa ovat pienet, sillä maassa vain prosentti kaikista indie-elokuvista pääsee levitykseen ja tavallisesti vain noin kymmeneen teatteriin. Hollywoodin kassamagneettielokuvat sen sijaan näkyvät tuhansissa teattereissa.

Jamanin 25 suosituimman joukossa on tällä hetkellä 11 elokuvaa Intiasta sekä elokuvia esimerkiksi Ranskasta, Tanskasta ja Britanniasta.

Jamanista ladattujen elokuvien katselemiseen tarvitaan sivustolta ladattava ohjelma. Se toimii Windows 2000-, XP- ja Vista-käyttöjärjestelmissä.

Jaman perustettiin vuonna 2005, ja se on kerännyt sijoittajilta kahdeksan miljoonan dollarin rahoituksen. Jaman ei ole vielä tehnyt voitollista tulosta. 

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    2. 2

      Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

    3. 3

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    4. 4

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. 6

      Lontoon iskussa kuollut poliisi oli aviomies ja isä – ”Monet ovat elämänsä ja turvallisuutensa velkaa rohkeudellesi”

    7. 7

      Kuinka tienata kirppiksellä? Katso tonnin tienanneen Ellan, 23, vinkit

    8. 8

      Taksiuudistuksesta poikkeuksellinen kiista – ministeri Berner halusi savustaa puoluetoverinsa ulos valiokunnasta

    9. 9

      Poliisi tutkii uutta johtolankaa – ammuttiinko Raisa Räisänen?

    10. 10

      Miljoona Stalinin sotilasta palveli Hitleriä – kauhea kosto ulottui Suomeen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    2. 2

      5,7 miljoonan potti aiheutti akaalaismiehelle kolmen viikon ”painajaisen” – Eurojackpot-voittaja avautuu Veikkauksen haastattelussa

    3. 3

      Joogaopettaja Kylli Kukk, 46, julkaisi jylhän syntymäpäiväkuvan – pohtii ikääntymistä: ”Rinnat ovat edelleen pystyt”

    4. 4

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    5. 5

      Äitiä ja kaksosvauvoja oltiin heittämässä pois lennolta – tuntematon auttoi sydäntä lämmittävällä tavalla

    6. 6

      Poliisi varoittaa teinien hengenvaarallisesta itsemurhapelistä: ”Ei ole urbaani legenda, vaan täyttä totta”

    7. 7

      Palkka 30 000 euroa/vuosi, koulutusta ei tarvita – yksi vaatimus autotehtaalla kuitenkin on

    8. 8

      Puukotus yöjunan ravintolavaunussa – matkustaja kertoo: nuori lääkäri ryhtyi heti auttamaan uhria

    9. 9

      Ensimmäiset kuvat julki: Tässä on Lontoon epäilty hyökkääjä – kuoli poliisin luoteihin

    10. 10

      Suomalaisten sotilaiden taktiikka Raatteen tiellä nousi yllättäen tapetille – ”Tämä on levinnyt maailmalle tietoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      Testaa, mikä olisi nimesi, jos olisit vastakkaista sukupuolta

    3. 3

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    4. 4

      Hirvittävä tapaus paljastui Suomessa: Kolme nuorta miestä oli sukupuoliyhteydessä kolmen pikkulapsen kanssa

    5. 5

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    6. 6

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      Menestyneen yrittäjäpariskunnan ero muuttui helvetiksi – vaimo teki tempun, joka vei perheenisältä työn, terveyden ja kodin

    9. 9

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 5 kuoli

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Vesa Keskinen paljastaa: perhe muuttaa pysyvästi Suomeen – asettuu kartanon sijasta vuokrakotiin

    2. 2

      Bottakselta kysyttiin alkoholista – vastaus hymyilytti

    3. 3

      ”Maailman seksikkäin poliisi” poseeraa dominoivassa lateksiasussa – Samanthasta, 32, tuli palvottu seksisymboli

    4. 4

      Savonlinnan torilla leimahti sota ilmaisista makkaroista – ”Mikään ei tunnu tehoavan”

    5. 5

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    6. Näytä lisää