Digitoday

Valikko

Asuksen pikkukannettava painii halpissarjassa

Asus julkistaa ensi vuoden alkupuolella kannettavan halpistietokoneen, Eee PC:n. Taiwanissa jo myyntiin ehtinyt laite kuuluu osapuilleen samaan kastiin kuin esimerkiksi OLPC-hankkeen "sadan dollarin" kannettava.
Suomeen konetta voinee odotella ensi vuoden alkupuolella. Tarkka hinta varmistetaan tuolloin. Taiwanissa Asus on suosittanut laitteelle noin 240 euron hintaa.

Eee PC painaa alle kilon, ja käyttöjärjestelmänä on Xandros Linux, jonka päälle on rakennettu johdonmukaiseksi luonnehdittu käyttöliittymä. Pyörivä kiintolevy on korvattu kiinteällä flash-muistilla, jossa ei ole liikkuvia osia. Saataville on tulossa myös Windows XP:llä varustettu versio.

Koneessa on yli neljäkymmentä valmiiksi asennettua sovellusta, muun muassa Open Office -toimisto-ohjelmisto, joka osaa avata ja tallentaa myös Microsoft Office -muotoisia tiedostoja.

Nettikäyttöön on selaimen lisäksi asennettu valmiiksi muun muassa pikaviesti- ja internet-puheluohjelmat, Asus kertoo. Eee PC:ssä on myös monenlaisia opiskeluohjelmia ja hakuteoksia aikuisille ja lapsille sekä pelejä ajanvietteeksi.

Eee PC:stä on saatavilla neljä eri kokoisella keskusmuistilla ja flash-kiintolevyllä varustettua mallia. Kahdessa mallissa on myös sisäänrakennettu kamera.

Laitteen nimi Eee on kehuja pullollaan. Nimi koostuu laitteelle suunnitteluvaiheessa asetetuista tavoitteista: "Easy to learn, work and play" (helppo oppia, työskennellä ja pelata), "Excellent internet experience" (erinomainen nettikokemus) sekä "Excellent on-the-go" (erinomainen matkalla).

Tekniset tiedot Asuksen mukaan:

Eee PC 8G / Eee PC 4G / Eee PC 4G Surf / Eee PC 2G Surf
* Näyttö: 7 tuumaa
* Prosessori ja piirisarja: Intel
* Käyttöjärjestelmä: Linux (myöhemmin saataville myös Windows XP -versio)
* Internet-yhteys: ethernet ja wlan (802.11b/g)
* Keskusmuisti (ddr2): 1 Gt (Eee PC 8G), 512 Mt (Eee PC 4G ja Eee PC 4G Surf) tai 256 Mt (Eee PC 2G Surf)
* Flash-kiintolevy: 8 Gt (Eee PC 8G), 4 Gt (Eee PC 4G ja Eee PC 4G Surf) tai 2 Gt (Eee PC 2G Surf)
* Multimedia: hd-audio, stereokaiuttimet, mikrofoni, kamera (vain Eee PC 8G ja Eee PC 4G)
* Mitat: 225 x 160 x 20-32 mm
* Paino: 0, 92 kg

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    2. 2

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    3. 3

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    4. 4

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. 6

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    7. 7

      Trumpin muurihanke uhkaa sulkea Yhdysvallat loppuviikosta

    8. 8

      Pirulliset valepoliisit kärkkyvät vanhusten rahoja – tätä asiaa oikea poliisi ei tee koskaan

    9. 9

      Miley Cyrusin pikkusiskon ulkonäkö muuttui merkittävästi vain parissa viikossa – uudet kuvat hämmentävät: ”Mitä hänelle tapahtui?”

    10. 10

      Merenrantahuvila Strömsössä 6,3 miljoonaa – tältä näyttävät Suomen kalleimmat myynnissä olevat ”mökit”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Äänekoskelaista Jukkaa odotti kotona mystinen yllätys – naapuri näki, kuinka kattotiilet lensivät

    3. 3

      Pysäyttävät kuvat pohjoiskorealaiselta moottoritieltä: Leveyttä kuin kiitoradalla, ruuhkat loistavat poissaolollaan

    4. 4

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    5. 5

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    6. 6

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Kodin viemäri tukkeutui ja vesi nousi lattialle – asiakas hämmästyi, kun vakuutus ei korvannut

    9. 9

      Kuvat vain viikkoja ennen kuolemaa järkyttivät – 38-kiloiseksi kuihtunut snookerlegenda muistetaan myös hurjasta Suomen-vierailustaan

    10. 10

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Ulla Appelsinin kommentti: Tragedia, josta arkkipiispa ei twiitannut

    7. 7

      Noloimmat tilanteet seksin aikana – onko itsellesi käynyt näin?

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Synkkiä väitteitä: Michael Jacksonin unohdettu poika Blanket, 15, elää onnetonta elämää yksin miljoonakartanossa – ”Hän on itse kasvattanut itsensä”

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    2. 2

      Pornoelokuvafestivaali Helsingissä – ohjelmistossa myös suomalainen kulttiklassikko vuodelta 1971

    3. 3

      Huippusuosittu tv-tähti erakoitui ja lukittautui kartanoonsa – nähtiin ensimmäistä kertaa julkisuudessa yli kolmeen vuoteen

    4. 4

      Leijonat saa NHL-maalivahdin MM-kisoihin

    5. 5

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    6. Näytä lisää