Digitoday

Valikko

Räikkösen mestaruusajo kiihdytti tietoliikenteen ennätysnopeuteen

Julkaistu: , Päivitetty:

Kimi Räikkönen toi Suomeen Formula ykkösten yllätysmestaruuden, ja samalla Suomen ip-yhdysliikenne räjähti kolmanneksen normaalia korkeammalle ja ylsi kaikkien aikojen ennätykseensä.
Ennätyksiä rikottiin sunnuntain F1-kisan aikana sekä liikenteen huippuarvossa että päivittäisessä kasvussa, Ficix ry kertoo.

Sunnuntain F1-kisan suorien lähetysten alkaessa liikenne ponnahti ylöspäin päätyen 19,7 Gbps:n nopeuteen. Kasvuluvulla ilmaistuna uusi ennätys on +33 prosenttia, joka on Ficixin mukaan "huikea" lukema yhden illan saldoksi.

- Eilinen Formula-1-päätöskisa näytti erinomaisen esimerkin mitä liikkuvan kuvan välitys netissä tarkoittaa liikenteellisesti. Liikenne jatkoi kasvuaan koko kisan ajan ja jopa kiihtyi mestaruudenvarmistuttua suomalaiselle, Ficixin puheenjohtaja Jorma Mellin analysoi.

Mutta oliko esimerkki peräti huolestuttava?

- Ei missään nimessä huolestuttava, mutta ehkä jonkin verran varoittava esimerkki teleyrityksille. Tämä viimeistään todisti sen, että liikkuvan kuvan siirtämiseen useille katsojille tarvittava kapasiteetti televerkoissa on huomattava.

Normaalisti ip-verkkojen välillä Suomessa vaihtuu päivittäin kiivaimmillaan liikennettä noin viidentoista gigabitin sekuntivauhdilla. Kiivain viestintäaika ajoittuu alkuillan ja puolenyön väliin arkisin.

Maalaisjärjellä kuvittelisi, että Formulat olisivat omiaan vapauttamaan internetin kaistaa, kun katsojat liimautuvat television ääreen. Mutta Mellinin mukaan vaikutus on täysin päinvastainen, ei pelkästään nettilähetysten vuoksi, vaan koska ihmiset hakevat internetistä täydentävää tietoa televisiolähetyksille kuten tarkkoja kierrosaikatilastoja.

Suorat F1-lähetykset eivät myöskään enää näy ilmaiseksi televisiossa.

Verkon toimivuudessa tai kestävyydessä ei eilen ollut puutteita. Mellin ei kuullut natinaa mistään päin.

Ficix ry on harjoittanut ip-yhdysliikennetoimintaa vuodesta 1993 ja sen jäseniä ovat kaikki keskeiset Suomessa liiketoimintaa harjoittavat tietoliikenneoperaattorit.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

    3. 3

      Simon Elo piikitteli entisiä puoluetovereitaan: perussuomalaisella matematiikalla tätä voi pitää voittona

    4. 4

      Salkkarit-tähti jätti suosikkisarjan vain hetki sitten – pääsi nyt opiskelemaan arvostettuun kouluun ulkomaille: ”Onko tämä unta?”

    5. 5

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    6. 6

      Poliisi epäilee: Kaksi nuorta pahoinpiteli ja ryösti 70-vuotiaan ambulanssikuntoon kauppakeskuksen hississä Espoossa

    7. 7

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    8. 8

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    9. 9

      Mika Salolla selvä mielipide Räikkösen ja Bottaksen kolarista – ”Oli vähän väärässä paikassa”

    10. 10

      Pätkäistyt housut ovat kesän kuumimmat pöksyt – näin löydät parhaan mallin juuri omalle vartalollesi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Espoolainen Mia käveli aamulla bussipysäkille, kun huomion kiinnitti hautausmaalle kuuluva näky

    2. 2

      Povipommi esitteli astetta härskimpää alastonkuvaansa 2-vuotiaalle tyttärelleen – raju raivo syttyi

    3. 3

      Poliisi yritti ampua kimppuun käyneen koiran – laukaukset päättyivät murhenäytelmään

    4. 4

      Siru, 47, työskenteli Prisman kassalla juhannusyön suorassa lähetyksessä – paljastaa nyt ikimuistoisimman ostohetken

    5. 5

      Hausjärveltä löytyi neljän vainajan metsähauta – KRP kaipaa tietoa kummulla vierailleista

    6. 6

      Vaikea synnytys päättyi vauvan kuolemaan Hyksin alueella – Valvira: Hoito ei kaikilta osin asianmukaista

    7. 7

      Tiesitkö ”salanappulasta”, jolla saat heti lisää tilaa lentokoneessa?

    8. 8

      Video: käsittämätön raekuuro pakotti autoilijat tien sivuun valtatiellä – ”En ole eläessäni nähnyt yhtä rankkaa”

    9. 9

      Joka neljäs suomalainen on nautiskellut maksansa sairaaksi – kuulutko sinä tietämättäsi heihin?

    10. 10

      Festarikansa jätti jälkeensä täystuhon – sikailukuvat Glastonburyn festivaaleilta kertovat kaiken: siivouskulut yli 800 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    5. 5

      Martina Aitolehden kipujen syy selvisi: Lääkäriltä tyly tuomio – ”Kyyneleethän siinä pääsi”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Entinen miljonääri luopui kaikesta ja muutti hökkeliin autiolle saarelle – 20 vuotta eikä ole katunut päivääkään

    8. 8

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    9. 9

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    10. 10

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    2. 2

      PS-ryhmän jättäneeltä Veera Ruoholta suorat sanat Juvosen paluusta perussuomalaisiin: ”Niin kova houkutus ihmisille, että he eivät välitä edes puolueen huonosta maineesta”

    3. 3

      Simon Elo piikitteli entisiä puoluetovereitaan: perussuomalaisella matematiikalla tätä voi pitää voittona

    4. 4

      Salkkarit-tähti jätti suosikkisarjan vain hetki sitten – pääsi nyt opiskelemaan arvostettuun kouluun ulkomaille: ”Onko tämä unta?”

    5. 5

      Hankintapaperit paljastavat: Peltipoliisien tekniikkaa muutetaan – satsaus miljoonia euroja

    6. Näytä lisää