Digitoday

Valikko

Lentokentän nakuskanneri käyttöön USA:ssa

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltain Transportation Security Administration on ottanut uudentyyppisen "läpivalaisukoneen" testikäyttöön Phoenixin Sky Harbor -lentokentällä. Arvostelijoiden mukaan menetelmä paljastaa liikaa läpi kävelevistä ihmisistä.
Teknologia on nimeltään "millimeter-wave passenger imaging technology" ja siinä ihmisistä muodostetaan kolmiulotteinen kuva radioaaltojen avulla.

TSA:n mukaan matkustajien yksityisyyttä suojellaan sumentamalla heidän naamansa. Lisäksi kuvia katselevat lentokentän virkailijat sijaitsevat muualla, eivätkä siten pysty yhdistämään vartaloita kasvoihin.

Kuvia ei myöskään tallenneta, mutta American Civil Liberties Union ei kuitenkaan ole vakuuttunut ihmisten yksityisyydestä. Pelkona on esimerkiksi, että houkutus tallentaa kuvia vaikkapa julkkiksista voi olla joillekin liian suuri. Ja teknologian sinällään katsotaan olevan sopimaton "vapaan yhteiskunnan kansalaisille".

Laite otetaan käyttöön useilla muillakin USA:n lentokentillä piakkoin. Teknologiaa on jo käytössä muun muassa Britanniassa, Espanjassa, Japanissa ja Australiassa.

Kyseessä ei ole sama asia kuin TSA:n myös testaama backscatter-teknologia. Myös tätä menetelmää on kritisoitu ihmisten riisumisesta. Backscatter-teknologian kokeilua jatketaan joillakin lentokentillä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    3. 3

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    4. 4

      Suomalaistenkin suosimalta lomasaarelta paljastui epäilty terroristisolu

    5. 5

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    6. 6

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    7. 7

      Vanha nainen heitti kolikoita lentokoneen moottoriin – toivoi turvallista lentoa

    8. 8

      Kuva paljastaa hurjan eron: ”Helsingin hinnat karkaavat”

    9. 9

      Lepääkö Hausjärven mäntykankaalla neljä punakaarilaista? Tämä metsähaudasta tiedetään

    10. 10

      Tämän kirjeen sarjakuristaja pudotti teinitytön postiluukusta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    2. 2

      ”Pelkäsin että lapseni ihonväri olisi eri kuin miehelläni” – Vauva.fi:ssä paljastetaan nyt salaisuudet, joita kukaan ei tiedä

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    4. 4

      Lähtisitkö tässä mekossa juhlimaan? Susanna Penttilän todella rohkea asuvalinta hämmentää: ”Eikö tuohon kuulu pikkupöksyjä lainkaan?”

    5. 5

      Posti perustelee jakelumuutosta – ”Suo siellä, vetelä täällä”

    6. 6

      17-vuotias tyttö kuoli benji-turmassa kielimuurin vuoksi

    7. 7

      Pikkulapsi putosi neljästä metristä suoraan kivilattialle Tampereella – kaiteessa vakavia puutteita

    8. 8

      Kyösti Pietiläinen on kuollut – palveli muukalaislegioonassa yli 28 vuotta

    9. 9

      Vuokralainen käytti vessaa suihkuna – hiukset tukkivat lattiakaivon karmein seurauksin

    10. 10

      ”Legioonalainen Peters” on poissa: Kyösti Pietiläisen uskomaton elämä – merimiehestä palkkasoturiksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Naisen alastoman ruumiin vierestä löytyi kastikekauha, jonka hirvittävä tarkoitus selvisi pian poliisille – missä ovat heidän murhaajansa?

    2. 2

      Kesäyö innosti pariskunnan niin villiin seksiin, ettei tuhoilta vältytty – leirintäalueen johtaja kertoo näkymästä, joka ei unohdu

    3. 3

      Yksi tehtävä juhannusaatolta herätti kysymyksiä Hämeen poliisissa: ”Mitä ihmettä ihmisten mielessä liikkuu”

    4. 4

      Eevi Teittisen bikinikuva nostatti raivon – seuraajat ärähtivät tähden tökerölle lausunnolle: ”Niin kaukana totuudesta kuin voi olla”

    5. 5

      Suomalaisseurueen kotimatka Kroatiasta tyssäsi, kun kännykkään kilahti viesti – ”Loput 120 seisoivat kentällä tumput suorina ja ihmettelivät”

    6. 6

      Pirullisen vaikea tarkkuustesti testaa hoksottimesi

    7. 7

      Kris Jennerin paljastavasta salikuvasta löytyi nolo moka: kuvanmuokkaus meni pahasti pieleen – jopa fanit kritisoivat: ”Surullista!”

    8. 8

      Kotihälytyskeikalla odotti näky, joka riipaisi jopa vanhan sosiaalityöntekijän sydäntä – viranomaiset vetoavat juhannusjuhlijoihin

    9. 9

      Livelähetys Prisman kassahihnasta nousi megahitiksi – erityisesti eräs ostohetki synnytti villejäkin teorioita

    10. 10

      Onko sinullakin viinanaama? Vertaa tätä kuvaa peilikuvaasi

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Susanna Tanni poseeraa pienissä bikineissä: ”Uskoisitko, että olen viiden lapsen äiti?”

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä muina miehinä käytävällä – mies lausui kommentin, joka jäi hotellin työntekijän mieleen

    3. 3

      4 merkkiä siitä, että lapsesi on keskivertoa älykkäämpi

    4. 4

      Suomalaistenkin suosimalta lomasaarelta paljastui epäilty terroristisolu

    5. 5

      Mies avautuu saunakyttääjistä: ”Enpä ole ikinä noussut alasti lauteille ilman, että naiset olisivat mittailleet varustustani”

    6. Näytä lisää