Digitoday

Vuoden talousjohtaja 2007: Nokian Rick Simonson

Julkaistu: , Päivitetty:

Accenture ja Talentum ovat valinneet vuoden talousjohtajaksi Rick Simonsonin Nokiasta. Vuoden talousjohtaja valittiin liikevaihdoltaan Suomen sadasta suurimmasta yrityksestä nyt toista kertaa.

- Olen ylpeä tästä kunnianosoituksesta, etenkin kun se osuu ajankohtaan, jolloin olemme Nokiassa strategiamme mukaisesti ottaneet useita askeleita uusille kasvualueille esimerkiksi internet-palveluissa, Richard Simonson sanoo tiedotteessa.

Viimeisen vuoden aikana Nokia on tehnyt useita merkittäviä yritysjärjestelyjä, julkistanut vuoden 2008 alussa voimaan tulevan uuden organisaationsa sekä esitellyt käänteentekeviksi katsottuja uusia tuotteita ja palveluita.

Modernin talousjohtajan tehtävänä on etsiä uusia kasvumahdollisuuksia, jotka tuottavat lisäarvoa yrityksen omistajille. Kasvumahdollisuuksien ja niihin liittyvien riskien tunnistaminen ovat keskeisiä Nokian talousjohtajan työssä, Accenture ja Talentum arvioivat.
 
- Yrityksen tulee luonnollisesti myös ottaa hallittuja riskejä omistaja-arvon lisäämiseksi ja tässä olemme mielestäni onnistuneet hyvin viimeisten vuosien aikana, Simonson lisää.

Accenturen liikkeenjohdon konsultointipalveluja johtava partneri Olli-Pekka Lumijärvi korostaa, ettei voittajan valinta ole milloinkaan helppoa. Taso Suomessa on korkea, mutta raati oli kuitenkin yksimielinen valinnassaan.

- Talousjohtajien rooli on muuttunut viime vuosina. Talousjohtajat ovat isoissa yrityksissä hyvin keskeisessä asemassa ja tänä päivänä heidän vastuulleen kuuluu talousasioiden lisäksi muun muassa sijoittajasuhteiden hoitoa, yrityskauppoja, strategista suunnittelua ja tietotekniikkaa, Lumijärvi luettelee.

- Rick on vaikuttanut kyllä hyvin paljon Nokian menestymiseen.

Vuoden talousjohtaja 2007 -valintaan vaikuttivat erityisesti yhtiön hyvin kehittyneet tunnusluvut, jotka ovat erityisen tärkeitä talousjohtajille ja luonteeltaan sellaisia, joihin talousjohtaja voi toimillaan vaikuttaa. Lisäksi raati sai hyvän ymmärryksen kyseisen yrityksen taloushallinnon tilasta.

Valintaraatiin kuuluivat tänä vuonna vuorineuvos Georg Ehrnrooth, toimitusjohtaja Maarit Toivanen-Koivisto, päätoimittaja Pekka Seppänen ja partneri Olli-Pekka Lumijärvi.

Viime vuonna Vuoden talousjohtajaksi valittiin Juha Laaksonen Fortumista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    6. 6

      Miksi Turun hyökkääjä teki verisen tekonsa? 5 avointa kysymystä, joihin etsitään vastauksia

    7. 7

      Taloyhtiö ei suostunut maksamaan 5000:ta euroa vesivahingosta – riidasta tulikin lähes kymmenkertainen lasku

    8. 8

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    9. 9

      Poliisi: Turun puukottajan henkilöllisyys selviämässä, terrorismia ei suljeta pois – useita otettu kiinni

    10. 10

      Eurojackpotista tuhdit voitot Suomeen – Tänne meni päävoitto 47 miljoonaa euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    4. 4

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    5. 5

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    6. 6

      Poliisi vahvistaa: Sivulliset ajoivat epäiltyä takaa

    7. 7

      Silminnäkijä huomasi Turun hyökkääjän autostaan: mies juoksi verinen teräase kädessä ja puukotti naista selkään

    8. 8

      Poliisilta uutta tietoa Turun puukotuksesta epäillystä: ulkomaalaistaustainen, nuorehko mies

    9. 9

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    10. 10

      Turun puukottajan silmitön juoksu kesti 3 minuuttia – tätä reittiä epäilty hyökkääjä kulki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seurasi Turun tapahtumia hetki hetkeltä: Vaaratiedotetta ei ehditty lähettää, presidentti Niinistö otti osaa suruun

    2. 2

      Silminnäkijät kertovat: Veitsellä aseistautunut mies hyökkäsi silmittömästi Turussa – ”puukotti lastenvaunujen kanssa liikkunutta naista”

    3. 3

      Terroristit suunnittelivat vielä suurempaa iskua Barcelonassa – poliisi arvelee 17-vuotiaan päätekijän kuolleen

    4. 4

      Poliisin Turussa tekemä kiinniotto tallentui videolle – silminnäkijä: poliisit pitivät epäiltyä maassa

    5. 5

      25 kuvaa: Rajuilman jäljet – tällaista tuhoa Suomessa riehunut ”Kiira” sai aikaan

    6. 6

      Ukkosmyrsky riehui ja katkoi sähköjä – IS seurasi Kiira-myrskyä hetki hetkeltä

    7. 7

      Vesa näki puukkomiehen raa’an hyökkäyksen Turussa – ”Huusin niin kovaa kuin jaksoin”

    8. 8

      Trombeja, tulvia, kuukauden sademäärä kerralla... Näille paikkakunnille lauantain rajuilma iskee pahiten!

    9. 9

      Kuva: Tässä viedään Turun epäiltyä puukottajaa – tämä kaikki tapahtumista tiedetään nyt

    10. 10

      Vain 10 prosenttia osaa vastata oikein tähän tarkkuustestiin – kokeile!

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Larisa näki Turun julman hyökkäyksen vierestä – lohdutti puukotetun naisen pientä lasta

    2. 2

      Kommentti: On hyvä, jos Turun puukotuksesta epäilty jää henkiin

    3. 3

      Turkulainen Petsi näki puukkomiehen lyyhistyvän katuun – ammuttu epäilty vain hymyili ja tuijotti eteensä tyhjin silmin

    4. 4

      Mies lähti viettämään railakasta viikonloppua uusien kavereiden kanssa – karu totuus paljastui maanantaina, kun poliisi soitti

    5. 5

      Tiedottaja: Toinen puukottajan uhreista oli lehtisiä jakanut Jehovan todistaja

    6. Näytä lisää