Digitoday

Valikko

STTK:lle kolme uutta verkkopalvelua

Toimihenkilökeskusjärjestö STTK ilmoittaa satsaavansa voimakkaasti verkkoviestintään syksyn aikana.
Tällä viikolla on avattu järjestön uudistetut verkkosivut ja huomenna torstaina tulee näkyville uusi, nuorille aikuisille tarkoitettu ekstranet-palvelu PlusMiinus 30. Myöhemmin syksyllä vuorossa ovat opiskelijajärjestö STTK-Opiskelijoiden uudistetut verkkosivut.

STTK:n mukaan verkkosivu-uudistuksen pohjaksi tehtiin alkuvuodesta käyttäjäkysely, johon vastasi lähes tuhat vanhojen sivujen käyttäjää. Uusien sivujen kehitystyö tehtiin kyselyn tulosten pohjalta.

Uusilla sivuilla sisältö on päivitetty ja jaoteltu käyttäjien tarpeiden mukaan eli ajankohtaisista asioista, STTK:sta ja STTK:laisista ammattiliitoista sekä STTK:n toiminnasta kertoviin osioihin. Rakennetta on yksinkertaistettu ja selkeytetty. Visuaalisessa suunnittelussa korostui raikkaus ja inhimillisyys.

- STTK:lainen jäsenistö käyttää internetiä aktiivisesti ja eri käyttäjäryhmät osaavat vaatia palvelua. Se on asettanut meille paljon vaatimuksia sivuston suunnittelussa ja toteutuksessa. Ay-liikettä ei ole totuttu pitämään edelläkävijänä verkkopalveluiden toteuttamisessa. Me olemme nyt omalta osaltamme pyrkineet siihen, sanoo STTK:n viestintäjohtaja Marja-Liisa Rajakangas.

STTK:sta korostetaan, että kolme uutta verkkosivustoa - sttk.fi, sttkopiskelijat.fi ja sttk.fi/plusmiinus30 - muodostavat kokonaisuuden, joka palvelee kaikkia ikäryhmiä, niin nykyisiä jäseniä kuin ammattiliiton jäsenyydestä kiinnostuneitakin.

- Tutkimuksen mukaan internet on tällä hetkellä jo nuorten ykkösmedia, he luopuisivat mieluummin televisiosta kuin internetistä. Tässä kehityksessä meidän on pysyttävä mukana. Ammattiyhdistystoiminnan pitäisi pystyä kilpailemaan myös opiskelijoiden ja nuorten aikuisten ajasta, Rajakangas toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    3. 3

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    4. 4

      Näyttelijä Matti Viironen on kuollut

    5. 5

      185 amistutkintoa jäämässä unholaan – mukana hitsaaja, valokuvaaja ja maalari

    6. 6

      Reserviläinen osti entisen vankilakiinteistön – vuokralainen perusti kannabiskasvattamon

    7. 7

      Nainen tunnusti Uskon 22 vuotta vanhan surman – oikeus ei enää uskonut

    8. 8

      Video: 15-vuotias yritti poliisia karkuun kevytmoottoripyörällä – sinkoutui pyörän yli ojan pohjalle

    9. 9

      Hurjat kuvat: Harjoituslenkillä olleita pyöräilijöitä pahoinpideltiin pesäpallomailoin ja teräasein – ”Olen järkyttynyt”

    10. 10

      Kommentti: Vaalitappio oli karmea herätys keskustalle – kulisseissa mietitään jo Sipilän seuraajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    2. 2

      Minttu Räikkösen hulppea lapsuudenkoti uima-altaineen myynnissä – 7 huonetta ja 558 000 euron hintapyyntö

    3. 3

      Presidenttiehdokas Macronin, 39, ja Brigitte-vaimon, 64, ”kielletty rakkaus” – lukiolaispojan ja opettajan suhde järkytti vanhempia

    4. 4

      Hups! Demi Mooren, 54, asuvalinta teki tähdelle tepposet – avonainen mekko paljasti rinnan

    5. 5

      Osaatko ratkaista puusepän pulman?

    6. 6

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    7. 7

      56-vuotiaana menehtyneen Onnen päivät -tähden kuolinsyy selvisi – ystävä kertoo surullisista viimeisistä viikoista

    8. 8

      Taloyhtiön kanssa ei olisi kannattanut riidellä: pariskunnalle napsahti 3600 euron laatoituksesta 55 000 euron lasku

    9. 9

      Tiedätkö mitä ovat ramu, ebin tai MP? Testaa, hallitsetko nuorisokielen!

    10. 10

      Syyllistytkö johonkin näistä? Suomalaisten 3 sietämättömintä saunatapaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    2. 2

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    3. 3

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    4. 4

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    5. 5

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    6. 6

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    7. 7

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    8. 8

      Radiojuontaja Kim Sainio kilahti täysin kesken juonnon – raivosi ja kirosi: Haastattelu Matti Nykäsen kanssa meni pieleen

    9. 9

      Näitä ennen ihan normaaleja asioita nykylapset eivät enää saa tehdä

    10. 10

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 20, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    3. 3

      Potilas löytyi kuolleena sairaalan huoltotunnelista – raportti paljastaa karut faktat

    4. 4

      Näyttelijä Matti Viironen on kuollut

    5. 5

      185 amistutkintoa jäämässä unholaan – mukana hitsaaja, valokuvaaja ja maalari

    6. Näytä lisää