Digitoday

Valikko

Rahasto käyttää sijoitukset nettipokeriin

Ruotsissa lokakuussa toimintansa aloittava Agaton Poker -rahasto käyttää rahastoon sijoitetut varat nettipokeriin. Perustajat odottavat kovia tuottoja sijoituksille.
Agaton Poker -rahaston liikeidea on palkata ammattilaispelaajia, jotka hallinnoivat sijoittajien pääomia pelaamalla nettipokeria.

Kyseessä on ensimmäinen yksityishenkilöille suunnattu pokerirahasto Ruotsissa, kertoo Dagens Industri -lehti. 

Rahaston palkkaamat pelaajat pyrkivät saamaan sijoitetuille pääomille mahdollisimman hyvän tuoton. Erona tavalliseen rahastoon on, että tuotto hankitaan osake- ja korkokaupan sijaan nettipokerista.

– Pokerialalla on paljon rahaa mutta se on todella hajanainen. Välikäsiä puuttuu ja siksi siihen on vaikea sijoittaa, sanoo Sebastian Desand, toinen Agaton Pokerin perustajista DI:lle.

Rahaston perustajat toivovat saavansa nopeasti kokoon reilun miljoonan euron pääoman. Odotuksissa ovat todella hyvät tuotot.

– Jos jäämme alle 25 prosentin tuottoon, emme peri kuluja, lupaa rahaston toinen perustaja Martin Bunge-Meyer lehden haastattelussa.

Riskit ovat suuret. Perustajat korostavatkin lehden haastattelussa, että sijoittajan on ymmärrettävä, mihin rahat käytetään.

Rahasto on palkannut tähän mennessä kahdeksan ammattipelaajaa mutta toiveissa on, että tämän vuoden aikana määrä kasvaa jo 30 pelaajaan.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    5. 5

      Henkilöauto törmäsi Tuusulassa harjauskuorma-auton perään – kuljettaja kuoli

    6. 6

      ”Soita nimismiehelle, että tulee hakemaan nuo raatonsa pois” – Näin Pihtiputaan poliisisurmat etenivät 48 vuotta sitten

    7. 7

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    8. 8

      Teuvo Loman: Kihlat! Julkaisi kuvan onnenhetkestä

    9. 9

      Maailmankuulu Bellagio-hotelli evakuoitiin – silminnäkijät: Aseistautunut mies sikanaamiossa avasi tulen

    10. 10

      Läppärikielto tuli voimaan – lentoyhtiöt keräävät laitteita lähtöporteilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pilvi Hämäläiselle kävi hillitön asumoka – saapui Jussi-gaalaan Aina Inkerin polvisukissa: ”En muistanut, että mulla on halkio”

    2. 2

      Tiesitkö, missä lentäjät nukkuvat lennoilla?

    3. 3

      Tangokuningatar Heidi Pakarinen löysi vieraan naisen kotoaan – murtuu kyyneliin muistosta: ”Se oli kerrasta finito”

    4. 4

      Kokki Henri Alénin vakavahenkinen addiktio kävi ravintolalle kalliiksi

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Mikael Gabrielin Playboy-rakas saapui Jussi-gaalaan kurveja korostavassa glittermekossa – antava kaula-aukko ylsi napaan asti

    7. 7

      Narisija valitti 5 pennin virheestä – 44 vuotta taloyhtiöiden hallituksissa istunut Eila iski takaisin

    8. 8

      Erikoinen ilmiö Haloo Helsingin keikalla Tallinnassa – suomalaiset innostuivat erosta Suomen ja Viron lainsäädännössä

    9. 9

      Kommentti: Trumpin bluffi paljastui nololla tavalla – voittamisen kuningas ratsastaa nyt tappiosta toiseen

    10. 10

      Nainen laittoi hulinaksi Prismassa – taltutettiin käsiraudoilla

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Pesukoneen takaa tuli hirveä haju – huoltomiehen löytö kertoo karua kieltä suomalaisten uusavuttomuudesta

    2. 2

      11 kyytä köllötteli rinteessä – asiantuntija kertoo, kuinka käärmeistä pääsee eroon: ”Se ei tule ikinä takaisin”

    3. 3

      Uusi ennuste: Poikkeuksellinen lämpöaalto vyöryy Suomeen – keskimäärin vain noin kolme kertaa sadassa vuodessa

    4. 4

      Rovaniemen junan lähtö viivästyi yllättäen – konduktööriltä kylmäävä kuulutus: ”Junassa on vakava henkeä uhkaava tilanne”

    5. 5

      Nuoren naisen asunnosta levisi karmea haju 48 asunnon taloyhtiöön – löydön puhdistamiseen tarvittiin siirtolava

    6. 6

      Teinityttö tervehti tuntematonta miestä koulumatkalla – siitä käynnistyi painajainen

    7. 7

      Suomen tunnetuin bordelli pyöri Riihimäellä – rattohotelli Bonanzan henkilökunnalla suora ohje lapsiperheiden varalle

    8. 8

      IS seurasi tapahtumien etenemistä: Terrori-isku parlamentin luona Lontoossa – 4 kuoli

    9. 9

      Teinityttö julkaisi hervottoman kuvaparin äidistään kostean illanvieton jälkeen – kiusallinen kuva villitsee somessa: ”Lauantai ja sunnuntai”

    10. 10

      Uusi kansantauti? ”Sairastuneita on Suomessa nyt noin 44 000, ja joka vuosi reilut 2000 sairastuu”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Puhelimen hukkuminen pelasti Riikan ja Tiian Las Vegasin ryöstötilanteelta: ”Nyt korkkarit jalasta ja juostaan!”

    2. 2

      Teinityttö tahtoi tehdä poikaystävänsä mustasukkaiseksi – onko tämä jo liian huomionhakuista?

    3. 3

      Sebastian Vettel murjaisi Suomi-vitsin – yleisö remahti nauruun

    4. 4

      Nurmijärveläinen Seppo, 72, kiskoi järvestä oudon mulkosilmäisen mörköhauen – ”Jotain erikoista tuli...”

    5. 5

      Henkilöauto törmäsi Tuusulassa harjauskuorma-auton perään – kuljettaja kuoli

    6. Näytä lisää