Digitoday

Valikko

Radio City palaa nettiradiona

Vuoden 2006 lopussa hiljentynyt Radio City aloittaa nettiradiona torstaina 30. elokuuta. Aloituskappaleena kuullaan AD/DC:n Highway To Hell. Kyseessä on sama kappale johon Radio City lopetti lähetykset 8. joulukuuta 2006.

Lopettamisen taustalla oli se, ettei kanava saanut toimilupaa vuoden vaihteessa alkaneelle uudelle kaudelle.

Nettiradiosta kuullaan aluksi pelkkää rockia, kertoo SBS:n tiedote. Sen mukaan musiikkivalikoimasta tulee erittäin monipuolinen ja soittolistalta löytyy harvinaisempaakin tuotantoa. Kanavan sisältöä kehitetään loppuvuoden 2007 aikana.

- Radio City on tuotemerkkinä edelleen SBS Median omaisuutta ja tämän myötä haluamme vaalia sen perintöä, kertoo SBS Finland Oy:n toimitusjohtaja Leena Ryynänen.

Radio City oli pitkään Suomen vanhin toiminnassa oleva radiokanava. Asema aloitti toimintansa vappuaattona 1985. City laajeni puolivaltakunnalliseksi rock-kanavaksi marraskuussa 2003. Hautajaisia vietettiin 23. marraskuuta 2006 Kaapelitehtaan Merikaapelihallissa Helsingissä.

Ryynänen sanoo, että Radio City on aina herättänyt voimakkaita tunteita ja yhtiö odottaa siitä menetystarinaa myös nettiradiona.

Radio Cityn nettiradio löytyy osoitteesta www.radiocity.fi. Tällä hetkellä osoite vie SBS:n Voice-sivuille. Radio Cityn viimevuotisia sivuja kuitenkin löytyy vielä verkosta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Kaunis ex-olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    2. 2

      Telttaleiristä jäi iso sotku Linnanmäen viereen – asukkaat lähtivät yöllä

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    4. 4

      Brittilehti nimesi Manchesterin iskun ensimmäisen uhrin: Georgina, 18, oli Ariana Granden superfani, ehti hehkuttaa keikkaa Twitterissä

    5. 5

      Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

    6. 6

      Joen kojelautakamera tallensi räjähdyksen – mies odotti autossa rakkaitaan keikalta

    7. 7

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    8. 8

      Onko tässä Suomen suurin muumimukikokoelma? Vain yksi puuttuu

    9. 9

      Satumainen jalokivi: Oligarkin seksikäs mallivaimo ylpeili sensaatiomaisella lahjallaan – ”Mieheni ei ole saita”

    10. 10

      Tytär kuvasi videon salaa – Kajsa, 52, sekosi Ruotsin MM-sankarista: ”Menkää sänkyyn hänen kanssaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    2. 2

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    3. 3

      Kulmat minttiin ja verkkarit pyllyyn – aikuinen nainen testasi teinityttöjen suosikkityylin

    4. 4

      Kiekkotähti Kasperi Kapanen vahvisti suhdehuhut – intiimi yhteiskuva Annikan, 18, kanssa

    5. 5

      Käry kävi kirjoituksissa: kolmen oppilaan ylioppilastulokset hylättiin vilpin takia

    6. 6

      Tästä kuvasta tuli hetkessä Manchesterin tragedian symboli

    7. 7

      Äiti lähti kauppaan ja ”unohti” kolme lastaan tunniksi kampaajalle – kampaaja tyrmää: ”Emme ole lapsiparkki”

    8. 8

      Sinkkuelämää-seksipommi Kim Cattrall, 60, katosi julkisuudesta – taustalla karmea työtilanne

    9. 9

      Video Israelista ihmetyttää: Kieltäytyikö Melania Trump pitämästä miestään kädestä valtiovierailulla?

    10. 10

      Maailmanmestari Nicky Hayden, 35, on kuollut

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tamperelainen isä lähti aamutossut jalassa ulos ja koki hirvittävän lopun – ”Yhdenkään ihmisen omatunto ei voi kestää tällaista...”

    2. 2

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    3. 3

      Vain harva tajusi: prinsessa Dianan käsilaukulla oli salainen tarkoitus – hämäsi valokuvaajia ovelalla kikalla

    4. 4

      Sami Hedbergin fanit raivostuivat jäähallikeikan jälkeen – ”P**ka maku jäi tästä”

    5. 5

      Elastisen 220 neliön merenrantatalosta repesi oikeusriita – kovia syytöksiä Lauri Ylösen firmalta

    6. 6

      Kaksi ruoka-ainetta karsimalla suoliston kunto voi parantua jo muutamassa viikossa

    7. 7

      Yksinäinen 12-vuotias tyttö etsi ystävää Facebookista – ensitapaamisesta tuli kauhukokemus

    8. 8

      Kätilöt paljastavat hulluimmat synnytyksensä: ”Äiti yritti saada orgasmin joka supistuksella”

    9. 9

      Varo nopeasti leviävää Facebook-virusta! Tarkista tilisi, saatat jakaa huijauslinkkejä tietämättäsi

    10. 10

      Juontaja Katja Ståhl avautui yllättäen sairaudestaan – ”Kohtalotovereita Suomi pullollaan”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kuvat: Kaunis ex-olympiakultamitalisti keimaili ilkosen alasti tosi-tv:ssä – vaihtoi urheilun mallintöihin

    2. 2

      Telttaleiristä jäi iso sotku Linnanmäen viereen – asukkaat lähtivät yöllä

    3. 3

      IS seuraa hetki hetkeltä: Manchester Arenassa räjähti, ainakin 22 kuollut – uhrien joukossa lapsia

    4. 4

      Brittilehti nimesi Manchesterin iskun ensimmäisen uhrin: Georgina, 18, oli Ariana Granden superfani, ehti hehkuttaa keikkaa Twitterissä

    5. 5

      Manchester heräsi suruun – 5 asiaa, jotka lasten ja nuorten henkiä vaatineesta iskusta tiedetään nyt

    6. Näytä lisää