Digitoday

Yhdysvaltain lentoliikenne ei pysy aikatauluissa

Julkaistu:

Pitkään olin sitä mieltä, että ihmiset vain liioittelivat myöhästyneiden lentojen yleisyyttä. Parin kollegani myöhästyessä kokouksista lento-ongelmien takia aivoissani heräsi epäilyksen siemen. Mutta vasta viimeisimmät lentokokemukseni avasivat silmäni kokonaan.
Elokuiset lentomatkani ovat olleet yhtä myöhästelyä. Ensimmäisellä reissulla lentokentän päälle oli jämähtänyt ukkosmyrsky. Toisella matkalla lentokone oli rikki ja tarpeeksi odoteltuamme onnistuin myöhästymään jatkolennoltanikin. Pääsin siis samalla matkalla testaamaan useammankin lentokentän odotustilojen mukavuuden. Ei ole tuoleissa kehumista.

Numerot puhuvat puolestaan

Seitsemän tunnin odottelun aikana lentokentällä käsiini osui sanomalehti USA Today, jonka sivuilla oli murheellista tarinaa Yhdysvaltain kenttiä vaivaavasta myöhästymisongelmasta. Kaikkiaan neljännes maan sisäisistä lennoista saapui pääteasemalle enemmän kuin varttitunnin myöhässä.

Heikoimmin aikatauluissaan pysyivät New Yorkin alueen kolme lentokenttää, Newark, LaGuardia ja JFK, joiden lennoista alle 60 prosenttia saapui perille ajoissa. Asiantuntijoiden mukaan New Yorkin ongelmat aiheuttavat suuren osan muiden kenttien myöhästymisistä - sen verran keskeisessä asemassa nämä lentokentät ovat liikenteelliseltä kannalta.

Lentoliikenne on kasvanut yli kapasiteetin

Eikä myöhästymisiin tunnu olevan tulossa parannuksia. Monien lentokenttien liikenne on lähellä maksimia ja ruuhka-ajoiksi lentoja on aikataulutettu yli kapasiteetin. Ruuhkan jälkeisen suman purkaminen vie tunteja johtaen myöhästymisiin ruuhkahuippujen ulkopuolellakin.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Ruuhkien purkamiseksi vanhoja lentokenttiä olisi laajennettava ja kenttiä olisi rakennettava lisää. Historian valossa tämä ratkaisuvaihtoehto ei kuitenkaan ole todennäköinen, sillä lentokenttien lähellä asuvat ihmiset vastustavat rakennushankkeita kiihkeästi. Viimeisen 40 vuoden aikana maahan on rakennettu vain kaksi merkittävää lentokenttää: Dallas-Fort Worth ja Denverin kansainvälinen kenttä. Ikävä kyllä, molemmat ovat hyvin alttiita sään aiheuttamille myöhästymisille.

Lisäksi maan lennonjohtojärjestelmä on vanha-aikainen, mikä sekin rajoittaa lentojen määrää. Järjestelmä olisi kaikkien mielestä ehdottomasti uusittava. Asiasta keskustelevat tahot eivät ole kuitenkaan päässeet yhteisymmärrykseen uuden järjestelmän spesifikaatioista, eikä siitä kuka maksaa viulut. Vanhalla järjestelmällä on siis selvittävä pitkälle tulevaisuuteen – maan lentoviranomaiset ovat asettaneet järjestelmän uusimisen tavoiteaikataulun kahdeksan vuoden päähän.

Uusia yrittäjiä tulee lisää

Kaikkien ruuhkien keskelläkin lentoliikenteellä näyttää kaikesta huolimatta menevän hyvin. Osa lentoyhtiöistä on vuosien kituuttamisen jälkeen tekemässä voitollisia tuloksia ja lentomatkustajien määrä on kuuden vuoden takaisten terroritekojen jälkeen ollut tasaisessa nousussa. Eikä pelkästään turistien vaan myös liikematkustajien toimesta, vaikka nykyteknologia takaisikin varsin hyvät puitteet virtuaalisille kokouksille.

Lentomatkailu vetää Amerikassa puoleensa jopa uusia yrittäjiä. Elokuussa Virgin America aloitti uutena yhtiönä liikennöinnin mantereen sisällä. Miljardööri Richard Bransonin omistaman brändin ympärille rakennetun yhtiön neitsytlento ei kuitenkaan sujunut aivan suunnitelmien mukaan. Koomista kyllä, New Yorkista San Franciscoon suuntautunut neitsytlento oli noin tunnin myöhässä New Yorkissa raivonneen rankkasateen takia. Tervetuloa yhdysvaltalaisen liikematkustajan arkipäivään, Virgin!

Hartti Suomela työskentelee Piilaaksossa teknologiayrityksen kehittäjätuessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Meksikon järistys surmannut jo 138 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

    4. 4

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    5. 5

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    6. 6

      Cheekin pokka petti täysin kesken Vain elämää -esityksen – muut artistit hämmentyivät: oliko kappaleessa sisäpiirivitsi?

    7. 7

      Teija osti vanhan hevosen 300 eurolla – sai pian superarvokkaan yllätysbonuksen

    8. 8

      Yksi kohta Trumpin puheessa sai Timo Soinin hymyilemään – ”Sanataiteen ystävälle mainio lohkaisu”

    9. 9

      Erikoinen ratkaisu! Ässät voitti rangaistuslaukaus­kilpailun saamatta kiekkoa kertaakaan maaliin – katso video

    10. 10

      Suomalaisnainen pakeni ahdistelijan kynsistä Intiassa – poliisi etsii teosta epäiltyä autonkuljettajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Trafi aloittaa kampanjoinnin ylihuomenna: Kärkenä dieselautoilijalle luvassa oleva 17000 euron verolasku

    3. 3

      Näitkö tämän pizzataksin? Soita hätänumeroon!

    4. 4

      15-vuotias tyttö katosi kotoaan Helsingissä – Poliisi: ”Ei luonnollista syytä kadota”

    5. 5

      Lionel Messi myi autonsa Petteri Koposelle – futistähden viesti auton kunnosta huvitti suomalaista

    6. 6

      Pitävätkö Touko Aallon kommentit turvapaikkapolitiikasta paikkansa? Viranomaiset vastaavat

    7. 7

      Tältä Krista Kosonen näytti teininä – sopimattomat vaatteet huvittavat jälkeenpäin: ”90% enkeli”

    8. 8

      HS: Tuomittu lastenraiskaaja iski jälleen – uhri 12-vuotias tyttö

    9. 9

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    10. 10

      Tolppakamera räpsähti – syyttäjä päätti olla nostamatta syytettä auton omistajaa vastaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Tv-juontajalle kävi äärimmäisen kiusallinen moka minihameessa – suora lähetys yllätti katsojat: Kuvat leviävät

    2. 2

      Ruotsalainen Natasha, 24, hämmästyttää äärimmäisellä muodonmuutoksellaan – vanhemmat eivät hyväksy tyttärensä kauneusleikkauksia

    3. 3

      Emma otti loukkaantuneen eläimen kiinni – ymmärsi vasta sitten: ”Herranjumala, eihän se olekaan mikään koira”

    4. 4

      Kaksi tavallista naista testasi kohutun Lidl-malliston kiinnostavimmat vaatteet – tältä ne oikeasti näyttävät

    5. 5

      Mervi Tapola sairastui syöpään – ei voida parantaa: ”Järkytys oli hirvittävä”

    6. 6

      Jari Sillanpää kertoo nyt IS:lle tiistain tapahtumista – ”Olen todella pahoillani”

    7. 7

      Huutokauppakeisari myi 90-luvun muumimukin suurella summalla – löytyykö sinulta tämä harvinaisuus?

    8. 8

      Lähipiiri kertoo Sillanpään huumeidenkäytöstä: ”Jarille arki voi tuntua putoamiselta rotkoon”

    9. 9

      Entisen teinitähden tv-esiintyminen järkytti katsojia – luurangonlaiha laulaja kuin varjo entisestä: huumetesti paljasti karmivan totuuden

    10. 10

      Jari Sillanpään fanit järkyttyivät laulajan huume-epäilystä – rajua tilitystä Facebookissa: ”Nyt meni kuppi nurin”

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Helsingissä etsitty 15-vuotias tyttö löytyi terveenä Turusta

    2. 2

      Onko tämä vaatetus ok? Tosi-tv-kaunotar Kylie Jenner ohitti K18-säännöt – lähes kaikki näkyy

    3. 3

      Meksikon järistys surmannut jo 138 – raju video: viisikerroksinen asuintalo romahtaa sekunneissa

    4. 4

      Tanssii tähtien kanssa -tuomarin synkkä salaisuus paljastui – livahti tanssijoiden kanssa vehtaamaan: Petti miestään vuosia

    5. 5

      Irma-myrsky tuhosi brittimiljardööri Richard Bransonin saaren – varoittaa nyt: ”Tämä on vain alkua”

    6. Näytä lisää