Digitoday

Valikko

Intel väärinkäyttänyt määräävää markkina-asemaansa

Euroopan komissio on lähettänyt siruvalmistaja Intelille väitetiedoksiannon komission alustavasta kannasta, jonka mukaan siruvalmistaja olisi käyttänyt väärin määräävää markkina-asemaansa suurimman kilpailijansa, AMD:n savustamiseksi ulos x86-suoritinmarkkinoilta.

Väitetiedoksiannossa komissio kertoo todenneensa alustavasti, että siruvalmistaja Intel on väärinkäyttänyt määräävää markkina-asemaansa kolmella eri tavalla.

Komission alustavan kannan mukaan Intel on tarjonnut monille oem-laitteistovalmistajille merkittäviä alennuksia sillä ehdolla, että ne hankkivat kaikki tai enemmistöosan suorittimista Inteliltä.

Toiseksi Intel on komission mukaan maksanut valmistajille AMD-laitteistojen julkistamisen viivästyttämisestä tai peruuttamisesta. Kolmanneksi yhtiö on tarjonnut suorittimiaan palvelinmarkkinoilla keskimäärin alle valmistuskustannusten.

Komissio on sitä mieltä, että Intelin tempaukset ovat tarkoitettu yhtiön kilpailijan, AMD:n, savustamiseksi ulos x86-suoritinmarkkinoilta.

Komissio on antanut Intelille kymmenen viikkoa aikaa vastata tiedoksiantoon. Jos komission kanta saa vahvistuksen, Intel velvoitetaan lopettamaan asemansa väärinkäytökset ja mahdollisesti maksamaan sakkoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Missä on 16-vuotias Miro? Poliisi pyytää havaintoja

    3. 3

      Rekan ja henkilöauton kolari Hartolassa Nelostiellä – henkilöauton kuljettaja kuoli

    4. 4

      Asunnoista paljastui karmeita rakennusvirheitä – taloyhtiö vaati ex-puheenjohtajaltaan 400 000 euron korvauksia

    5. 5

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    6. 6

      Prinsessa Madeleinen miehen Chris O’Neillin valtavat velat paljastuivat – ”Minulla on mieleni päällä muitakin asioita”

    7. 7

      Brittilehti paljastaa: Todellinen syy, miksi herttuatar Catherine ei koskaan ratsasta hevosella, vaikka muut kuninkaalliset ratsastavat

    8. 8

      Järkyttävä perhesurma hiljensi Hirvensalmen: kuolleen pojan lakkiaisia juhlittiin viime vuonna

    9. 9

      Saako Terho salkun jo nyt? He ovat vahvoilla uusiksi ministereiksi

    10. 10

      Toni Nieminen huojentuneena pikaratkaisusta – ”Mitalit ovat nyt matkalla takaisin itselleni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    2. 2

      Onnistuuko sinulta tämä hankalaksi osoittautunut päässälasku? Insinööri-Pekka täräytti oikean vastauksen 2 sekunnissa

    3. 3

      Minea Blomqvist purskahtaa itkuun tv:ssä – ehkäisy petti yllättäen matkalla

    4. 4

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    5. 5

      Muistatko Salkkareiden Jennin? Anu Palevaara, 45, tahkoaa kahta työtä – tältä hän näyttää nyt!

    6. 6

      Lojuuko sinunkin ullakollasi lamppu, jolla voit tienata jopa kolmen vuoden palkan?

    7. 7

      Lapin suurituloisimpiin kuulunutta yrittäjää syytetään suurista veropetoksista – epäillään hävittäneen kirjanpitoa 10 vuoden ajan

    8. 8

      Tältä Kim Kardashian näyttää ilman kuvankäsittelyä – nautti rantalomasta kuuluisat kurvit pikkubikineissä

    9. 9

      Poliisi Hirvensalmen tapahtumista: Perheen isä kuoli, pojat loukkaantuivat vakavasti – äiti soitti hätäkeskukseen

    10. 10

      Hirvensalmella maalaistalossa kuolonuhri ja 2 vakavasti loukkaantunutta nuorta – ovat talon asukkaita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suihkuun aamulla vai illalla? Asiantuntijoilla on selkeä vastaus

    2. 2

      Hätkähdyttävä näky Padasjoen ABC:lla – sotilas asteli kahvilinjastolle rynnäkkökivääri mukanaan

    3. 3

      Äiti kosti poikansa röyhkeän tempun haudan takaa – vanhan äidin rahastaminen ei onnistunutkaan loppuun asti

    4. 4

      Nanna Karalahti ja Jere Karalahti: Ero!

    5. 5

      Nuori nainen julkaisi seksikkään takaapäin otetun kuvan – törkyinen detalji makuuhuoneessa varasti kaikkien huomion

    6. 6

      Samu Haber esitti kuohuttaneen Joutsenlaulu-version tv:ssä – katsojilta yksimielinen tuomio vedolle

    7. 7

      Kolarissa kuolleiden kaksospoikien äiti joutui käymään tragedian uudelleen läpi: ”Emme tule tästä selviämään koskaan”

    8. 8

      Poikaystävä jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla kesken romanttisen illallisen – ravintolan Facebook-vastaus leviää vauhdilla

    9. 9

      Kuvat: Temptation Islandiin uusi pariskunta – Pauliina, 21, rikkoo heti rajat poikaystävän selän takana

    10. 10

      Poliisi vahvistaa: Herttoniemenrannasta löytynyt ruumis on kateissa ollut Valtteri Ihalainen

    11. Näytä lisää
    Näitä luetaan!
    1. 1

      Poliisi avautuu harvinaisen järkyttävästä tehtävästä: nainen oli jo pilkullinen

    2. 2

      Missä on 16-vuotias Miro? Poliisi pyytää havaintoja

    3. 3

      Rekan ja henkilöauton kolari Hartolassa Nelostiellä – henkilöauton kuljettaja kuoli

    4. 4

      Asunnoista paljastui karmeita rakennusvirheitä – taloyhtiö vaati ex-puheenjohtajaltaan 400 000 euron korvauksia

    5. 5

      Toinen kuolonuhri Hirvensalmen perhesurmassa – tutkinnanjohtaja: ”Yritämme selvittää, kuka teki ja mitä”

    6. Näytä lisää